Tukkipoika ja hänen heilansa
Ulkoasu
Tukkipoika ja hänen heilansa Kirjoittanut Gottfrid Hampf |
- Tukkipoika se hangissa kahlaa
- ja kirveensä honkaan heittää,
- eikä ne jäljet ilmoille jää,
- nepä illan tuiskut peittää.
- Tukkimetsässä pakkanen paukkuu
- ja korvista poikaa koittaa,
- siksipä kirves heilua saa
- sekä saha liukkaasti soittaa.
- Pöllit ja tukit ne kasataan
- ja viedään Kepajoen rantaan.
- Siinä taas oottavat poikiaan –
- kyllä lauttakin poikia kantaa.
- Pankkoreki on koivunen reki,
- jalakset on liukkaat alla.
- Tukkipoika tuo kuormalla istuu,
- on suu niin makealla.
- Tukkipoika vain kuormalla istuu
- ja heilaansa laulaen muistaa.
- Työ kun loppuu niin kullallensa
- pian tämän pojan kelkka luistaa.
- Ei se ole mies, joka hirttä ei kaada,
- ei korttansa joukkoon kanna.
- Reilut tyttäret hänestä ei huoli
- eikä suukkoa hänelle anna.
- Karjalassa ne männiköt kasvaa
- ja kuusikot ilmoille varttuu.
- Tukkipoika ei korpia pelkää
- vaan leikillä työhön tarttuu.
- Siihen ne tyttäret silmänsä iskee
- ja sille vain tyttäret joutaa.
- Tukkipoikapa työnsä kun päättää
- niin lautalle heilansa noutaa.
- Iltasin haitaripoika se soittaa,
- ja kelolatvat vastaa.
- Puomien välissä käy saappaiden tähti
- ja lapikasta tukkisuma kastaa.
1929
Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.