Tulevaisuuden urheilun tuki
| Verokeksintö | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Tulevaisuuden urheilun tuki[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Lentsun kourissa |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 20.2.1936, s. 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889735?page=4 / Viitattu 19.2.2026 |
Talviolympialaiset ovat sitten taas päättyneet ja mitalit jaettu voittajille. Suomi sai tyytyä tällä kerralla vain yhteen kultamitaliin, eikä herunut vallan runsaasti hopeata sen paremmin kuin pronssiakaan. Paljon enemmän odotettiin, mutta minkäs sille voi, että muissakin maissa osataan hiihtää, luistella ja mäkeä laskea. Paremmilleen ei mitään mahda, se on vanha sääntö, joka nytkin piti paikkansa.
Vaikka toisekseen ei meillä suomalaisilla sentään ole syytä harmitella, vielä vähemmän hävetä. Antoivathan poikamme monessa lajissa päihin suurten valtakuntien parhaille tekijöille, ja Suomen nimi mainittiin useammin kuin kerran kisojen aikana. Ja mainittiin kunnioituksella sekä ihailulla. — Mutta me olemme jo niin tottuneet loistaviin urheiluvoittoihin, että muu kuin ensi sija ei tahdo tyydyttää mieliä. Sen kyllä huomasi taas viime viikolla kansan kuunnellessa radioselostuksia kilpailupaikalta Saksasta.
Asiantuntijat selittävät, että ottelut tulevat vuosi vuodelta entistä ankarammiksi, mihin vaikuttaa osaltaan m.m. hiihtourheiluharrastuksen tavaton leveneminen Keski-Euroopan maissa. Vielä näissä kisoissa olivat Pohjolan maat omaa luokkaansa, mutta ensi kerralla saadaan kova vastus eteläisempien maiden miehistä. — Siksi on valmentauduttava ajoissa sekä huolella, jos miehiään neljän vuoden kuluttua tuoda mitaleja Suomeen, sanovat hiihtourheilumme johtomiehet.
Kyllä täällä sen puolesta koitetaankin pitää harrastusta vireillä ja tasoa korkealla. Meillähän järjestetään hiihtokilpailuja miltei joka sunnuntai ja osanottajia niissä on runsaasti. Meidän maakuntamme on kyllä urheilussa, varsinkin juuri hiihdossa, pahasti häntäpäässä, mutta ehkäpä asia vielä korjaantuu. Eiköhän muiden maakuntien antama esimerkki vähitellen vaikuta Satakuntaankin asti. — Toivotaan niin, toivotaan ja uskotaan!
On eräs keino, millä vanhemman polven ihmiset voivat hiihtotaidon jaloa asiaa edesauttaa ja niin myös osaltaan vaikuttaa maamme kuulun urheilumaineen säilymisen hyväksi. Tämä keino on hyvin yksinkertainen: Lapsille, kunnolliset sukset! — Lapsista tulee kerran aikuisia, ja jos he pienestä pitäen ovat tottuneet hiihtämään ja pikku kilpailuissaan mukana olemaan, niin varttuneempina heillä on sitä suuremmat edellytykset kilpailla ja myöskin voittaa.
Allepainettu on kuitenkin lasten urheiluharrastuksia seuratessaan tullut huomaamaan, etteivät läheskään kaikki vanhemmat välitä hankkia lapsilleen hiihto välineitä. Syynä tähän on tietenkin joskus köyhyys, useimmin kuitenkin välinpitämättömyys ja »mitä joutavia» ajatus. — Tähän pitäisi kuitenkin saada pikainen korjaus ja hyvällä tahdolla se saadaankin. Ensinnäkin on hiihto lapsille mieluista ja terveellistä hommaa eikä suinkaan »joutavia», niinkuin jotkut vieläkin arvelevat. Mitä taas usein valitettavaan köyhyyteen tulee, niin tuskin sekään on ylivoimaisena esteenä. Kahvi-, tupakka- ja mahdollisista »monopoolirahoista» hieman tinkimällä pian kertyy suksien ostoon tarvittava summa.
Eikös ollakin yhtä mieltä siitä, että Suomen pitää »jyllätä» hiihdossa niinkuin muissakin urheilussa? — No, jos ollaan, niin hommataanpas lapsillemme kunnon sukset, sillä eipä sitä tiedä, keistä vielä tulee tähän maahan uusia Jalkas-Kalleja!
Sivukulman Santeri
J. K. Ensi maanantaina on karkauspäivä. — Arvoisat ikäneidot, älkää päästäkö tilaisuutta käsistänne. Silloin pitää takoa, kun rauta on kuuma.
Arvoisat vanhatpojat, muistakaa ylimääräistä veroa! Se on kiusallinen vero, kun kaikki muutenkin on tyyristä. Älkää siis lähtekö karkuun karkauspäivänä, vaan olkaa suopeita ja myöntyväisiä. Siten vältätte veron
[Loppuosa kirjoituksesta on epäselvä.]
- ↑ Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.