Vähän kiistettä ja nuhde-sanoja herra A. O:lle

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Wähän kiistettä ja nuhde-sanoja Herra A. O:lle.

Kirjoittanut Kustaa Paturi



(Lähetetty)
Wähän kiistettä ja nuhde-sanoja Herra A. O:lle.


Mehiläisen tämän wuoden 2:ssa n:ssa kirjoituksessanne “Noita-akkojen wainoominen Saksanmaalla ennen muinoin”, näytte tarkoittawan Historian walaisewalla johdolla näyttää millä kannalla uskonnolliset perusteet riippuwat ja mihinkä erehdyksiin Ristin uskonkäytöksessä on menty, antaen omituisen loppu-päätteen, seuraavilla sanoilla: “Waan usko noitihin ja noituuteen ei ole wielä häwinnyt, se seisoo ja lankee perkeleesen uskomisen kanssa: wiimeinen noita kuolee siis wasta silloin kuin perkelekin kuolee”. Katsellaampas tuota seikkaa — mutta erittäisin wasta kerrotuiden sanain sisältöä ja ryhtinsä pitämistä.
Teidän loppu-päätteenne näyttää sisältöwän kaksi ehtoa: että joko noituus kestää ihmis-suwun loppuun saakka, eli jos noituus loppuu, wiimeisen noidan kanssa kuolee perkele ennenkun maailmasta ihmis-suku loppuu. Mutta wakuus woipi puuttua kummassakin ehdossa. Ihmiskunnan edistyksen riento näyttää mahdolliselta että siwistys häwittää noituuden, jotta wiimeinen noita saattaa kuolla ennen kuin ihmis-suku kuolee — eli ihmis-suku elää aikakausia jälkeen kuin noituuden nimeäkään ei enää ymmärretä ihmismielissä miten se merkitsee — ainoastansa Historian lehdillä sen taitawat tuta, jolloinka perkele (wastainen waikutus jumaluutta eli hywyyttä wastaan) wieläpä elääpi, eikä kuolekkaan ennen ihmis-suwun loppua. Lakkaisiko hyvyyttä wastaan paha waikuttawa woima (kuolisoko perkele) wiimeisen noidan kanssa. Teidän mielikuwituksenne mukaan, ennen ihmis-suwun kuolemista; siten kaikkinainen hengen että luonnon waikutus-piiri olisi pidettäwä Jumalan yksipuolisen voikutuksen ja suosion alaisena, eli toisessa katsannossa kaikkinainen hengen ja luonnon waikutus olisi pidettäwä Jumalalta annetuiden itsessään olewien muuttumattomien lakien alaisena, joten kaikki ihmiselämää, hengen ja luonnon puolesta, olisi luonnon-satunnaista kohtausta, ja niinmuodoin ei Jumalan kaitsemista eikä muuta hengen-maailmaa olisikaan, kuin se joka aineellisista kappaleista eli olennoista kiinni riippuu, Jumalalta annetuin muuttumattomien lakien jälkeen. Mutta kuinka semmoinen yksipuolinen waikutus-tahto, elikkä itsessään muuttumattomien lakien alaisuus (aineettomissa kappaleissa kiinniriippumatointa hengen-maailmaa olematta), joka jättäisi ihmiskunnan, että yksityisen ihmisen luonnon-satunnaisten tapausten waltaan, ilman Jumalan kaitsemista, taitaisi Jumalan pyhyyden kanssa sopia yhteen, ihmis-henkeä suhteen, joka on häneltä - luotu tahdolliseksi olennoksi? Taitaisiko Jumala rakastaa niin yhtä hywin hywää ja pahaa että hän yhdellä kädellänsä wetäisi walkeuden toisella pimeyden puolelle? Siinä tapauksessa Jumalan palwelus tekisi saman jos palwelisi kuin yksi ja sama olisi palweltawana kahdessa eri tarkoituksessa. Kuolisiko perkele wiimeisen noidan kanssa, Teidän mielikuwituksenne mukaan, joka wiimeisen noidan kuoleminen saattaa tapahtua ennen ihmis-suwun loppua, niinköhän se ikuinen sota walkeuden ja pimeyden wälillä sillointekisi ikuisen rauhan? Niinköhän ahneus, omanwoiton pyyntö, kateus, ylpeys j. n. e. paneusiwat ikuiseen lepoon, ja hywyys ja ihmiskunnan edistyminen saisi wapaan rauhan? Jos niin tapahtuisikin, silloin taasen jäisi ihmiskunta tahdottomaksi kappaleeksi, kuin ei se enää taitaisi lanketa syntiin. Jos taasen wiimeisen noidan kuoltua, ennen kuin ihmis-suku kuolee, eläisi sama kawala pettäjä, joka wietteli Ewan ja Adamin syömään kieltyn puun hedelmästä 1 Mos. 3 l. tai sama kiusaaja, joka waati Kristusta kiwiä leiwäksi muuttamaan, Templin harjalta itseensä alas laskemaan ja korkealla wuorella osottaen kaiken maailman waltakunnan ja niiden kunnian, lu’aten antaa kaikki jos häntä rukoileman ja kunnioittaman Math. 4. 1-11. tulisi hengessä ihmisen tykö, nykyisin ja ainian niin kauwan kuin ihmis-suku elää — niin täten elää se wastainen waikutus Jumaluutta eli pyhyyttä wastaan, jota uskonnossamme )puheena olewasta seikassakin) perkeleen nimellä ymmärretään. Kuoletettaisiko waan perkeleen nimi wiimeisen noidan kuolmenan kanssa — niin ei kuitenkaan kuole eikä hautaunnu se waikutus mikä kiusaajan (perkeleen, pahan tai saastaisen hengen) nimellä pää-asiallisesti uskonnossa ymmärretään. Kiusaajan waikutus ei nimettömänä woi pysyä, kuoletettakoon yksi nimi toisensa perään, eipä taida nimistä puutetta tulla, kyllä toinen syntyy puhe-tawasta toisen siaan. Täten on kankketa ymmärtää miten perkele kuolee, ehkä wiimeinen noita saattaa kuolla ihmiskunnan elämän kululla.
Meillä heikoilla ihmislapsilla, jotka emme taida meille untemattomia, aineettomia woimia käsin pidellä, eikä päästä monien tutkintoimme perille ilmoista ikänä, waatii töissämme olla warowaisuus, sitä tärkeimmin jota korkeempia asioita esiin tuomme, sillä sekalainen on seurakunta (ihmiskunta) walistusta käsittämään, jotta senheikompiakin puolia suuremmalla walistuksen eineellä rawita. Uskonnollinen kirjoittelu (ulkonainen) ajatus-muoto sytyttää ja herättää kansakunnista ja koko ihmiskunnassa sisällisen ajatus-alan, joten walistuksen tarkoituksellaki edistystä harrastawa waatii pysyä semmoisien rajain sisällä jotta yhteinen uskomus sälyttää yhteistä ja erityisten henkiöin uskon henkeä — jottei uskottomuus pääse waltaan, josta seuraakansallisenki järjestyksen lamaantuminen. Siten semmoisen walistuksen muotokaan ei ole hyödyllinen, waan wie ojasta allakkoon (älläköön) jos talutetaan ihmiskuntaa semmoiseen erämaahan, jossa ei kulkijat tunne sulku-suuntaakaan, saatikka raiwattua tietä. Minulle näyttäikse jotta Teidän, Herra A. O., kirjotuksenne: “Noita-akkojen wainoaminen Saksanmaalla ennen muinoin” osittaisin ja etenki koko loppupääte taluttaa ihmiskuntaa eksyttäwaan erämaahan eli satuselaisuuteen, joka jo tuhansien wuosien kokemuksesta on hawaittu ettei semmoinen (Satusealainen) uskomuksen muoto onnistuta ihmiskuntaa, koskei se ole woinut maailmasta laajentua ja woimassa pysyä. Suuremmalla miettiwäisyydellä ja ajatus-alan laweudella, sekä hengen että luonnon katsannosta, olisitte woineet lopettaa kirjoituksenne hyödyllisemmällä waikutus-muodolla. Nuhteeni, Teitä muutoin sywämielisesti kunnioittain, lopetan silla kehoituksella jotta kirjoituksissanne wastedes käyttäisitte suurempaa warowaisuutta, kuin puheena olewassa kirjoituksessanne — etenkin niin tärkeissä asioissa kuin semmoisissa, jotka loukkaa uskontoa, jonka nojalla kaikki ihmiset löytäeät lewon jatyytywäisyyden, jos kaikki muut käypi hurjaksi; ja etenki alhaisemmalla walistuksen portaalla olewa kansa suuremmaksi osaksi pitää koko ihmis-elämän järjesatyksessä ryhtinsä.


Maamies.



Lähde: Mehiläinen n:o 8, 1862