Vaaleista ja humpuukimestareista

Kaaleppi Jaakonpojan hämmästys

Syrjäseutulaisen näkökulmasta Vaaleista ja humpuukimestareista[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Joululahjoista parhain?

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 12.11.1936, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1889833?page=3 / Viitattu 19.2.2026

Kunnallisvaalit ovat kohtapuoliin käsillä, ja parasta aikaa tehdään sitä n.s. propagandaa, tehdään oikein väellä ja voimalla. Sopii senpuoleen tehdäkin, sillä eihän tämä armas kansamme pienestä hötkähdä eikä ilman suukopua lähde piirin vetoon. Sitten jälestäpäin kyllä ollaan kovaa poikaa ja motkotetaan, jotta sen turkasestako nuo kaikenlaiset heppulit oikein on löydetty ja pantu kunnan huushollia hoitamaan. — Joo, joo. Niitä jälkipelureita sanotaan löytyvän Porin tien varresta, ehkä vähin muualtakin.

Toiselta puolen taas — vaikka kohtuullinen »piiskaus» kansamme luonteenlaadun huomioon ottaen lieneekin terveellistä — täytyy kummastella, onko tosiaankin kuntien taloudenhoidolle aivan välttämätöntä, että kansalaiset aina vaalien edellä usutetaan toistensa kimppuun. Vihastuminen sinänsä on jo kovasti epäterveellistä, m.m. häiritsee se ruuansulatustakin, ja jos ihmiset kolmasti yhden vuoden aikana pumpataan täyteen kiukkua, vie se lopunkin mehun pois kansalaisista ja lykkää suonet täyteen pelkkää sappea. Eikä sitä pelkällä sapekkuudella pärjätä kunnan sen paremmin kuin valtionkaan putiikin hoidossa, ei ainakaan luulisi. — Vaikka kaipa se niin on, että politiikan taitajat ne tämänkin asian parhaiten tietävät. Ja kun nämä kerran meitä yllyttävät vihanpitoon, niin mitäs muuta kuin seurataan kehoitusta. Ehkäpä hyvinkin veroäyriemme lukumäärä laskee ja niiden hinta halpenee, kun oikein turkasesti ärhentelemme. Mutta painiskellaan sovinnolla ja varotaan, etteivät vain henkselit katkea siinä rytäkässä.

— — —

Vaaliasioista on mukava siirtyä puhumaan humpuukimestareista. — Allepainettu oli äskettäin miehisessä seurassa, missä m.m. keskusteltiin humpuukin rajattomista mahdollisuuksista. Siinä jutellessa tuotiin esille toinen toistansa ihmeellisempiä tapauksia, joista kaikista ilmeni, kuinka taloudellisesti kannattava on etevän ja ammattitaitoisen humpuukimestarin ammatti. — Ajatelkaapas esim. te, kunnioitettavat ukkomiehet, miten paljon saatte päivittäin raataa, jotta »vaimo saisi käydä silkissä ja lapset korppu hampaissa kansakoulua», noin vertauskuvallisesti sanoakseni. — Toista on humpuukimestarin! Hän tutkii kamarissaan eräitten pääkaupungin lehtien ilmoitusosastoja, »kihlaa» niiden perusteella tusinan verran nuoria neitejä tai lapsettomia leskirouvia, vippaa kultakin muutaman tuhannen »satunnaisiin tarpeisiin» ja elää komeasti. Tai yhtä hyvin hän ryhtyy ennustajaksi elikkä jonkun uuden lahkon itsevaltiaaksi johtajaksi. Kummassakin tapauksessa hän rikastuu nopeasti, edellyttäen, että hänellä on ammattitaitoa.

Tuontapaisia esimerkkejä siinä edellä mainitsemassani miehisessä seurassa kerrottiin useita, ja rehellisesti sanoen paistoi meidän naamoistamme huonosti salattu kateus satuimme nähkääs kaikin olemaan verrattain huonosti palkattuja. — Kerronpa tässä vielä opiksi ja miksei varoitukseksikin erään tositapauksen, jonka samalla kerralla kuulin:

Eräänä kauniina kesäiltana astuu hyvinpuettu, sulavaliikkeinen herrasmies vasara kädessä ja laukku selässä jonkin talon lähistöllä olevalle kalliolle eräässä Pohjanmaan pitäjässä. Herrasmies istuu kivelle ja alkaa sitä vasarallaan kalkutella. Talon isäntä ihmettelee aikansa, mutta menee lopulta lähelle sekä tiedustelee, miksi vieras hänen kallioitaan kalkuttelee. Vieras herra laskee vasaran ja suurennuslasin kivelle, katsoo ympärilleen kuin salakuuntelijoita peläten ja innostuneena lausuu: »Kuulkaas, isäntä, te olette rikas mies! Olen tunnettu geologi, insinööri N. N. ja juuri sain varmuuden siitä, että tässä kalliossa on kultaa. Mutta suu poikki! Kukaan ei saa tästä tietää ennenkuin paperit ovat kunnossa.»

Isäntä ihastuu tavattomasti. Hän kutsuu vieraan sisälle, tarjoaa tälle syötävää ja varsinkin juotavaa. Lopuksi hän antaa kolmetuhatta markkaa »välttämättömien paperien lunastamista varten».

Kalliota kalkutellut »insinööri» poistuu talosta iloisesti vihellellen kolmetuhatta markkaa taskussaan. Isäntä jäi odottamaan »kultasuonen» avaamista ja odottanee ehkä vieläkin. — »Insinööri» vain tuntuu suhtautuvan liian välinpitämättömästi koko asiaan. Hän oleskelee nykyisin täälläpäin, kotipuolessaan, eikä enää tiedä geologisista asioista paljoakaan enempää kuin arvoisa lukija tai allepainettu.

— — —

Arvoisat isännät, te, jotka omistatte geologeja kiinnostavia kallioita! Jos äskenmainittu »insinööri» tulee vasaroineen teille kiviä kalkutelemaan, niin antakaa kalkutella pois vain. Huonommassakin hommassa ihminen saattaa aikaansa kuluttaa. Mutta jos hän pyytää siitä työstä kolmetuhatta, niin älkää antako! Se ei nimittäin kannata, sillä nykyisin saa yhtä meheviä valheita kuulla ihan ilmaiseksi.

Sivukulman Santeri

1. Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.