Vanha laulaja

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vanha laulaja.

Kirjoittanut Kasperi Tanttu


”Ne huulillansa hurmas mun,
ne suudelmillaan surmas mun,
ne rouva Potifaarit,
ne meidän ajan Delilat,
ne Iitut, Tiltut, Tehillat,
ne neiot lipilaarit. –
Sen päivän niinkuin eilisen,
mi ”laulajan loi mainehen”,
mä varmaan muistan aina.
Sain silloin kera seppelen
niin monen neidon sydämen –
keväisnä sunnuntaina.
Ol’ silloin suuri kunnia,
kun teoksein tul’ painosta,
mun kanssain malja juoda,
ja siitä kiisti neitoset,
ken, palkkiona lauluset,
sais suudelmia suoda.
Ja moni, luojan kiitos, sai,
kun viattoman immen nai,
mun lempimäni lelun. –
No, mitäs veli murjottaa?
Vai eiks’ oo hiton mukavaa
se ilo maineen melun?
Vei viini sielun sävelet
ja huulet hienot tuntehet,
en laulaa enään jaksa;
ja jos käyn joskus kapakkaan
pois pahaa mieltä painamaan,
ei kukaan eestäin maksa. –”
Pää painui alas laulajan:
kuin ottanut ois suudelman
muistoinsa impyeltä,
vai liekö kuullut kuiskehen
kerällä menneen mainehen
muistohon jääneheltä. –

1912.


Lähde: Tanttu, Kasperi 1913: Nuoresta sydämestä: runovalikoima. Kustannusosakeyhtiö Valonvalta, Mikkeli.