Veikoille (Hannikainen)
| Veikoille. Kirjoittanut P. J. Hannikainen |
- ”Loppuiko jo laulu Karjalasta?
- Katkesko jo kielet kantelon?
- Herkesikö runot raikumasta
- Siellä, missä Väinö verraton
- Lauloi ikirunons ihanaiset,
- Kauas, korkealle kaikuvaiset?”
- ”Hylkäsikö hyvät ystävänsä
- Savon sinisilmä runotar?
- Ikipäiviksikö lempijänsä
- Heitti, unhoitti tuo sulotar,
- Kosk’ei sielläkään nyt runo raiu
- Kuni muinoin, eikä kannel kaiu?”
- Näinpä hongat huokaa saloillamme
- Kautta Karjalan ja Savonmaan;
- Ääni kaipauksen rinnassamme
- Yhtyy tuohon salon huminaan;
- Kuules myöskin aallon loiskutusta!
- Siin’ on samaa, samaa kaipausta.
- Vielähän on Savo niinkuin ennen,
- Vielä sama ”armas, kallis maa!”
- Nuo sen salot siniset! – oi kennen
- Sydänt’ ei ne saattais innostaa!
- Vielä myös on neidon Karjalassa
- Sydän hellä, poski purppurassa!
- Entäs meidän nuoret sydämemme?
- Maallemmehan ne on alttihit,
- Sillä onhan muistot isiemme
- Meille yhä rakkaat, kallihit?
- Mutta kuitenkin on runo poissa,
- Heläjä ei kielet kanteloissa!
- Mikäs voima esi-isät johti
- Ikirunojansa laulamaan? –
- Sama, jota kulkivat he kohti,
- Käskien myös meitä kulkemaan:
- Voima valon, lemmen, vapauden! –
- Siin’ on synty-sanat runouden!
- Ja kun noita kohti kulkiessa
- Heidät vallannut ol’ innostus,
- Silloin kaikui kielet kantelessa,
- Herui runsahana runous;
- Valon luokse kulki kansa voittain,
- Lemmen, vapauden kieltä soittain!
- Mutta tuli sorron aika kerta, –
- Sortui siinä kielen vapaus;
- Kansan sydän silloin itki verta,
- Kyyneleihin hukkui runous;
- Silloin vaiken’ ääni Karjalasta,
- Herkes Suomen kannel kaikumasta.
- Mutta laulun syntysanat jäivät
- Kansan sydämeen tok’ ainiaan;
- Muistain muinaiset viel’ onnen päivät,
- Suomalainen, vaikka sorrossaan,
- Kätens’ ojentaa tok’ yhä tohti
- Valon, vapauden liestä kohti.
- Siitä nousi Suomi sorrostansa,
- Taas sai paremp’ aika koittamaan,
- Vaan ei vieläkään oo kahleitansa
- Kieli täysin saanut suistumaan;
- Sempä vuoksi viel’ ei runo raiu
- Kuni muinoin, eikä kannel kaiu.
- Veikkoset! siis kilvan kokekaamme
- Nostaa kieli Suomen sorrostaan,
- Sekä saattaa armas isänmaamme
- Valon, vapauden valkamaan;
- Päivä tuo kun Suomellemme koittaa,
- Silloin, silloin runotar taas soittaa!
- Sitten kuuluu laulu Karjalasta,
- Heläjävi kielet kantelon,
- Eikä heitä konsaan raikumasta
- Siellä, missä Väinö verraton
- Lauloi ikirunons ihanaiset,
- Kauas, korkealle kaikuvaiset!
Juhani H. [P. J. Hannikainen]
Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. III. 1880. G. W. Edlund, Helsinki.