Voi aika välkkyvä

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Voi aika välkkyvä.

Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen


Jo versoo uuden ajan puu.
Sen runko kasvaa voimistuu.
Sen juuret maahan syvään syö.
Se lehvät taivahille lyö.
Sei suistu, vaikka myrskyää,
ei surmaa sitä raju sää.
Tuo puu on vahva vapauden,
ja ihastus se orjien.
Sen mahlaa maistaa köyhä ties.
Ken pirskon saa, hän innoissaan
käy kiinni maljaan kuohuvaan
ja helkuen sen hyviin juo.
On vapauden mettä tuo!
Se vinhan voiman suoniin suo,
niin kahleitansa kansa luo.
Kun meitä mesi vapauden
sä hehkutat, niin laulellen
me katse luodaan tulevaan,
sen eleen tarmoin taistellaan
niin, että puute väistyis pois
ja kuulematon kurjuus ois,
niin, että itkut vaientuis
ja sydämmissä ilot uis.
Tuo vapaus vie onnehen,
luo kansan suoniin terveyden,
kun riistämisen rajottaa
ja rosvot maasta karkottaa.
Se ihmiskunnan puhdistaa
ja raikkahiksi mielet saa,
se verta poskiin nostattaa
ja silmiin tulta ruskosaa.
Voi riemun aika välkkyvä,
niin etähällä olet sä!
Vaan siitä hurmaat ihana,
kun hohdat ylen jalona:
sun lakinas on oikeus,
sen alla vankka velvoitus,
myös työhön, toimeen pakotus,
vaan yhtä kallis vapaus.

[Valpa]s.


Lähde: Työmies 5.10.1901.