Voi aika välkkyvä
| Voi aika välkkyvä. Kirjoittanut Edvard Valpas-Hänninen |
- Jo versoo uuden ajan puu.
- Sen runko kasvaa voimistuu.
- Sen juuret maahan syvään syö.
- Se lehvät taivahille lyö.
- Sei suistu, vaikka myrskyää,
- ei surmaa sitä raju sää.
- Tuo puu on vahva vapauden,
- ja ihastus se orjien.
- Sen mahlaa maistaa köyhä ties.
- Ken pirskon saa, hän innoissaan
- käy kiinni maljaan kuohuvaan
- ja helkuen sen hyviin juo.
- On vapauden mettä tuo!
- Se vinhan voiman suoniin suo,
- niin kahleitansa kansa luo.
- Kun meitä mesi vapauden
- sä hehkutat, niin laulellen
- me katse luodaan tulevaan,
- sen eleen tarmoin taistellaan
- niin, että puute väistyis pois
- ja kuulematon kurjuus ois,
- niin, että itkut vaientuis
- ja sydämmissä ilot uis.
- Tuo vapaus vie onnehen,
- luo kansan suoniin terveyden,
- kun riistämisen rajottaa
- ja rosvot maasta karkottaa.
- Se ihmiskunnan puhdistaa
- ja raikkahiksi mielet saa,
- se verta poskiin nostattaa
- ja silmiin tulta ruskosaa.
- Voi riemun aika välkkyvä,
- niin etähällä olet sä!
- Vaan siitä hurmaat ihana,
- kun hohdat ylen jalona:
- sun lakinas on oikeus,
- sen alla vankka velvoitus,
- myös työhön, toimeen pakotus,
- vaan yhtä kallis vapaus.
Lähde: Työmies 5.10.1901.