Yleinen säästäväisyyspäivä
| Vanha kaarti | Syrjäseutulaisen näkökulmasta Yleinen säästäväisyyspäivä Kirjoittanut Sivukulman Santeri |
Eduskuntaa |
| Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 27.10.1932, s. 3. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/3184883?page=3 / Viitattu 13.2.2026 |
on ensi maanantaina, jolloin siis erikoisemmin opetetaan säästäväisyyden suurta merkitystä Suomen tuhlaavaiselle kansalle. — On toki hauska todeta, että säästäväisyyttä harrastetaan meilläkin edes yhtenä päivänä vuodessa, vaikka olisihan tilaisuus järjestää vuosittain 365 säästäväisyyspäivää, karkausvuonna yhtä enemmänkin. Mutta hyvä niinkin, kun yksikin saatiin. Toivottavasti siitä vain ei muodostu tuhlaavaisuuspäivä, tarkoitan, ettei turhaan kulutettaisi sanoja ja paperia, vaan että kansalaiset todella jotakin oppisivat omaksi hyödykseen.
Meidän kansaamme on —ja varmaankin syystä — moitittu tuhlaavaiseksi luonteeltaan. Vaikka me elämme köyhässä maassa, täytyy meillä kuitenkin kaikki olla suuren maailman malliin. Vieläpä valtiovallankin puolesta lähetetään kansalaisia ulkomaille oppia saamaan, ja kun nämä sieltä palaavat, on heillä pää täynnä uusia suunnitelmia, joiden ainoa paha puoli on se, että ne nielevät arvaamattomasti varoja. Siitä tosin ei niin kauan välitetty, kuin valtiolla ja yksityisillä oli millä maksaa, mutta nyt, kun on »luikuri pussissa» jokaisella, on ruvettu tuumimaan, että taisi se ukko Ruuneperi sittenkin olla oikeassa sanoessaan: »On maamme köyhä j.n.e.»
Pula-aika se kyllä on opettanut valtiota, kuntia ja yksityisiäkin kurkistamaan kukkaron pohjalle ennenkuin uusia menoeriä suunnitellaan. Mutta vaikeata on luopua entisistä totutuista tavoista, ja niinpä nouseekin aina suuri meteli, kun esim. valtio pienentää jotakin määrärahaa. Kaikki kyllä tajuavat säästäväisyyden merkityksen, mutta jos se sattuu kipeästi koskemaan omaan minään, niin tietenkin toimenpide on »väärää säästämistä, joka koituu maalle vahingoksi». Ja valtion onkin vaikea vähentää menojansa eli t.s. säästöä, sillä ankkurimiesten täytyisi koettaa pysyä hyvissä väleissä kaikkien piirien kanssa, tai muuten menee hyvä leipäpaikka ja jää jälelle »ent. ministerin» tai »ent. kansanedustajan» titteli. Ja se kun ei enää lihota, vaikka kuulostaakin komealta.
Jos siis valtion on vaikea säästää, niin ei se ole helppoa yksityisillekään. Kun meillä kerran on demokraattinen systeemi vallalla, niin »yksi ihminen on yhtä hyvä kuin toinenkin.» Tätä periaatetta kun ohjeena pidetään — ja tietenkin sitä pidetään! — niin tahtoo säästäväisyyden laita olla vähän niin ja näin. Ottakaamme esimerkki pukeutumisesta. Kun joku filmitähti Mata Hari, Lisa Guggelman tai joku muu sellainen (hitto heidän nimensä muistakoon!) keksii jonkun uuden pukeutumistavan, vaikkapa alkaa pitää villakoirannahkaa kesällä kaulansa ympärillä, niin heti koko naismaailma perässä. Ja se on tyyris lysti se, vaikkapa käyttäisi keinotekoistakin villakoiraa! —- Tai jos jollain edustavalla diplomaatin rouvalla nähdään uusimuotiset käärmeennahkaiset kengät, niin samanlaiset pitää olla vähintäin kuukauden perästä syrjäisimmänkin saloseudun hienohelmalla.
Hyvä on kyllä — sen myönnän -— kun kaikki ovat yhtä koreita, mutta se vain on paha, että apinoiminen maksaa. Ja toisaalta on myös suuri vahinko, kun vaatteet eivät voi kohottaa ihmisen intelligenssiä. Täytyy nim. olla jotakin siellä sisälläkin.
Tuli taas puhuttua vain naisista, heissä kun on se oma vetovoimansa. En silti tahdo miehiä puolustaa, kaukana siitä. Kyllä miehetkin ovat muodin orjia, vaikkei heidän kannatakaan joka kuukausi pukua uusia. Monella muullakin tavalla miehet tuhlaavat, esimerkiksi tupakassa. (Jaa, se nyt ei oikeastaan sentään ole tuhlausta, varsinkaan, kun polttaa halvempia laatuja. Tupakan savu on vielä terveellistä kasveille ja niin ollen tupakoiminen on hyödyllistäkin).
Paitsi pukeutumisessa, joka todellakin meillä muukalaisten kuuluisuuksien jäljittelemisenä kuluttaa suuria summia, voitaisiin monessa muussakin pyrkiä yksinkertaisempiin oloihin. — Jos esim. kahvikekkerit saataisiin jollakin ihmeellä muutettua entiselle hyvälle »korppukaffeen» kannalle, niin monta markkaa säästyisi, ja kaikilla makeilla höysteillä kiusatut vatsaparatkin olisivat muutoksesta sydämellisesti kiitollisia. — Samaten, jos ruokapidoissa tyydyttäisiin laittamaan vain sellaisia yksinkertaisia sapuskoita, joiden syöminen kävisi päinsä ilman Tietosanakirjaan tai »Seuraelämän sääntöihin» syventymistä, niin paljon olisi säästäväisyyden hyväksi siinäkin voitettu.
Voisi luonnollisesti luetella tuhansia menoeriä, joita jokainen saattaisi pienentää tai poistaa kokonaankin. Luetteleminen on kuitenkin tarpeetonta, sillä itse kukin kyllä tietää, missä säästäminen käy laatuun. — Allepainetun yksinkertaisen ymmärryksen mukaan harjoitetaan meillä suurinta tuhlausta siinä, kun tahdotaan esiintyä liiaksi suuren maailman malliin, ja kotioloissakin jäljitellään mielellään niitä, joille Onnetar on jakanut runsaimmin mitoin varallisuutta ja hyvinvointia. Maalaiset myös tahtovat kaikessa kulkea kaupunkilaisten vanavedessä, kodit muuttuvat hotellien kaltaisiksi ja jokainen tahtoo esiintyä »hienona naisena» tai »hienona miehenä» maksoi mitä maksoi.
Mutta ehkäpä meilläkin vähitellen opitaan hylkäämään kaikenkarvainen ulkolainen rihkama ja jonninjoutava apinoiminen, joilla ei muuta saavuteta kuin suurta rahanmenoa. Kunhan kansamme kehittyy todelliseksi kulttuurikansaksi, niin se kehittää ensi kädessä sisäistä puoltaan ja jättää pinnan puleerauksen, johon nykyisin varoja uhrataan, sivuasiaksi. — Toivottavasti säästäväisyyspäivänä esitelmät ja kirjoitukset antavat tässäkin suhteessa ihmisille ajattelemisen aihetta ja uusia herätteitä!
Säästäväisyydestä puheen ollen tulee tietenkin mieleen säästöpankki, jonne turvallisesti voi säästönsä uskoa. — — Oletteko muuten, hyvät pitäjäläiset käyneet Suodenniemen Säästöpankissa hiljattain? Ellette ole, niin käykäähän sopivan ajan tullen katsomassa, miten hauskaksi koko pankin rakennus on sisältäpäin muodostunut! Siellä on maalarimestari Tuomi heilunut pensselin kanssa parisen viikkoa, ja hyvää jälkeä onkin tullut. Pankki — niinkuin muutkin talon huoneet ovat uudessa uskossa, siistit ja viihtyisät, olematta silti mitään »liian fiinejä».
Kyllä sinne vaan sopii säästönsä viedä, kun näkee vaivalla ansaittujen markkojensa joutuvan siistin ja viihtyisän talon varmoihin suojiin. — Näin ainakin arvelee — vaikkei satu itsellä olemaankaan omaa pankkitiliä —
Sivukulman Santeri