Asetus painovapaudesta Suomessa ja sen käyttämisen ehdoista
1865.
Me ALEKSANDER Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Venäjänmaan yli, Puolanmaan Tsaari sekä Suomen Suuriruhtinas, y. m., y. m., y. m., teemme tiettäväksi: Sittenkuin Suomen viimeksi ko'olla olleet Säädyt, heille antaman Armollisen esityksemme johdosta ehdotuksella asetukseen, koskeva painovapautta Suomessa ja sen käyttämisen ehtoja, alamaisuudessa ovat ilmoittaneet tahtovansa suostua mainittuun ehdotukseen muuttamatoinnakin, joll'emme nimittäin Armossa hyväksi näkisi, isommaksi tahi vähemmäksi osaksi omistaa niitä eräitä muutoksia, joita Säädyt suotavina siihen ovat pyytäneet, niin tahdomme Me, Armollisesti lukuun otettuamme osan näitä Säätyjen tekemiä muistutuksia mainittua ehdotusta vastaan, vahvistaa tässä jälestäpäin seuraavat säännöt asiassa, Itsellemme kuitenki sen ohessa pidättäen oikeuden että, jos asianhaarat sitä vaativat ja sittenkuin se aika on kulunut, jona tämä asetus on noudatettava, Jällensä ruveta täydellisesti käyttämään Meille kuuluvaa oikeutta yksinänsä päättää painotoimen järjestämisestä ja valvomisesta.
Jokaisella Suomen kansalaisella pitää oleman oikeus, noudattamalla tämän asetuksen sääntöjä, ilman minkäänlaisitta esivallan edeltäpäin panemitta esteittä, painon kautta lausua ja yleisön eteen asettaa ajatuksensa kaikissa aineissa, jotka voivat kuulua ihmisellisen tiedon alaan.
Tämän asetuksen määräykset koskevat:
1:ksi. Kaikkia Suomenmaassa suomen ja ruotsin kielillä painosta lähteviä kirjoja, joihin luetaan ei ainoastansa varsinaisen kirjapainon tuotteet, vaan myös jokainen muukin kivi-, metalli- tahi puupainolla moninkerrottu puustavikirjoitus.
2:ksi. Suomessa ulostulleita karttoja, soitanto-nuotteja sekä kaikenlaisia kuvia ja kuvauksia, joko sanallisina tahi sanattomina, ja kuvattuina millä taitokeinoilla tahansa.
3:ksi. Julkisesti näyteltyjä suomen- ja ruotsinkielisiä näytelmiä.
4:ksi. Suomessa ulosannettuja oppikirjoja vieraisin kieliin sekä kaikkia semmoisia vieraskielisiä kirjoja, jotka Aleksanterin-Yliopiston, Suomen Tiedeseuran taikka maan Tuomiokapitulien toimella tahi katsannon alla julkaistaan.
5:ksi. Lyhempiä otteita vieraskielisistä kirjoista, sovitettuina johonkin suomen- tahi ruotsinkieliseen teokseen.
Muista vieraskielisistä Suomessa ulostulevista kirjoista, sekä ulkomaisten painotuotteiden levittämisestä maahan, niin myös näytelmistä, jotka vieraalla kielellä Suomessa julkisesti näytellään, on erinäisesti säädetty.
Älköön tätä asetusta käytettäkö jotakin painotuotetta vastaan, ennenkuin sama tuote on julkisesti esiin asetettu tahi joutunut muun, kuin kirjanpainajan tahi kustantajan käteen. Näytelmä, jota ei ole painettu, olkoon tämmöisen käytännön alainen niin pian kuin se on julkisesti näytelty.
Aleksanterin-Yliopistolla ja maan Tuomiokapituleilla pysyy se heille tätä ennen erinäisten asetusten kautta omistettu oikeus, ennen painamista tieteellisessä katsannossa tarkastuttaa ne kirja-teokset, jotka mainittuin virastoin toimella tahi vaarinpidon alla ulostulevat; älköötkä senlaiset kirjat olko tässä asetuksessa annettuin määräysten alaisia, ennenkuin ne levitettäviksi annetaan kirjakauppaan. Mutta Tuomiokapitulien tähän asti käyttämä oikeus,ennen painamista tarkastaa muita kirjoja hengellisissä aineissa, olkoon lakkautettu.
Mitä tämä asetus kirjantekiästä säätää, kuulukoon myös ulkomaalaisen kirjateoksen kääntäjälle.
Käyttäessään 1 §:ssä myönnytettyä lausumis-oikeutta, olkoon kirjantekiän vallassa, tahtooko hän teokseensa panna oman nimensä tahi nimimerkkinsä taikka sepitetyn nimen, vai eikö. Älköön tätä oikeutta kuitenkaan, edesvastauksen haastolla Pahanteonkaaren 8 luvun 3 §:n mukaan, niin väärinkäytettäkö, että joku petollisessa tarkoituksessa siinä ilmoittaisi toisen ihmisen teoksensa tekiäksi. Jos joku omassa nimessään jälestäpainaa toisen teoksen, rangaistakoon 8 §:n mukaan laittomasta jälkipainoksesta ja maksakoon sen lisäksi petollisuudesta sakkoa sadasta tuhanteen markkaan. Jos joku omaan kirjaansa sovittaa toisen teoksesta paikkoja, siitä ilmoittamatta, ja jos se tapahtuu tarkoituksessa että häntä niiden tekiänä pidettäisiin, vetäköön sakkoa viidestäkymmenestä viiteen sataan markkaan. Tässä §:ssä mainituille rikoksille kuulukoot 32 §:ssä olevat säännöt, niihin sopivissa osissa.
Joka aikoo ulosantaa kirjateoksen, tahtokoonpa olla tuntematonna tahi ei, on velvollinen ulosantoa ennen kirjanpainajalle jättämään omakätisen ja kahdelta hyvämaineiselta Suomen kansalaiselta todistetun kirjallisen sitoumuksen, ottavansa kirjasta tekiänä vastataksensa; ja on tämmöinen sitoumus, jonka tulee tarpeellisella selveydellä mainita kirjan nimi sekä ilmoittaa ulosantajan kotopaikka, sitte hänen ja kirjanpainajan läsnäollessa sinetilla lukitava.
Erikoisen ihmisen kirjallisesta omistusoikeudesta ovat seuraavat säännöt noudatettavat:
1:ksi. Jokainen painettu kirja pidettäköön tekiänsä tahi hänen oikeutensa-omistajan laillisena omaisuutena.
2:ksi. Sama laki olkoon käännöksestä, joka on tehty ulkomaisen miehen kirjateoksesta; ketään kuitenki kieltämättä, uutta käännöstä siitä tekemästä ja julkaisemasta.
3:ksi. Sama oikeus olkoon erikoisella ihmisellä omiinsa sekä hänelle kuuluviin vanhempiin käsikirjoituksiin, niinkuin perustuskirja-kokoelmiin, vainajain välillä olleihin kirjevaihtoihin, muistoksi-kirjoituksiin ynnä muihin.
4:ksi. Jos jonkun kirjan omistaja, tahi hänen oikeutensa haltia, joko painamisen edeltä tahi jälkeen on toiselle antanut käsikirjoituksen tahi jälkeenpainatus-oikeuden koko kirjaan tahi osaan siitä, olkoon tällä kaikki ne oikeudet, jotka antokirja hänelle omistaa.
5:ksi. Joka ilman tämmöisettä antokirjatta, tahi muutta laillisetta saannitta, joko kokonaisena tahi isommaksi taikka pää-asialliseksi osaksi painaa toisen teoksen tahi siitä jälkipainoksen ottaa, menettäköön koko painoksensa ja sakoitettakoon asianhaaroja myöten sadasta tuhanteen markkaan. Sama laki olkoon, jos joku käännöksen julkaisee suomalaisen miehen teoksesta, ilman kirjantekiän tahi hänen oikeutensa omistajan luvatta. Sama edesvastaus määrätään toiselle kuuluvan näytelmän luvattomasta näyttelemisestä, jonka ohessa täysi tulo näyttämisestä siinä tapauksessa on menetetty. Aikakautisessa kirjassa tehdystä jälkipainoksesta kuulukoot 13 §:n 10 kohdassa annetut erinäiset säännöt.
6:ksi. Kaikissa jälkipainos-riidoissa kuulukoon kanteenteko-oikeus ainoastansa asianomistajalle, joka myös saa tuomitut palkkiot sekä menetetyn painoksen ja tulot.
7:ksi. Jos kirjantekiä on kuollut, kuuluu kirjallinen omistusoikeus hänen perillisillensä ja oikeutensa omistajille yleensä viitenäkymmenenä vuonna hänen kuolemansa jälkeen, mutta leskellensä ja lapsillensa vielä senki perästä, niin kauan kuin he elävät. Tämän ajan kuluttua saa kuka hyvänsä omalla edesvastauksella uudestaan julkaista kirjan, joka silloin pidetään yleisön omana. Tämmöiseen uuteen painokseen tehtäväin lisäysten ja selitysten suhteen olkoon ulosantajalla kaikki kirjantekiän oikeudet ja velvollisuudet.
8:ksi. Tämän §:n määräykset kuulukoot myös 2 §:n 2 kohdassa mainituille kirjallis- ja taide-teoksille, jos niiden aikaansaamiseen pantu työ on semmoinen, että sen katsotaan tuottavan yksityisen omistusoikeuden niihin.
10 ja 11 §§:ssä mainituilla ehdoilla ja poikkeemuksilla, on jokaisella Suomen kansalaisella oikeus painon kautta julkaista allamainitut kirjoitukset, nimittäin:
a) Kaikki esivallan asetukset ja muut viralliset ilmoitukset sekä ylimalkaan julkiset asiakirjat, kuin myöskin kaikki mitä korkeampiin tahi alhaisempiin oikeuksiin, virastoihin, virkakuntiin ja yleisiin yhteyksiin julkisissa juttu-asioissa, millä nimellä tahansa, lähetetään eli annetaan, ja kaikki mitä niistä missä muodossa hyvänsä ulosannetaan, sekä niissä tämänkaltaisissa asioissa pidetyt pöytäkirjat ja arkistoissa säilytetyt asiakirjat, kuulukootpa sitten menneihin aikoihin tahi siihen aikaan, jona niitä tahdotaan painettaviksi.
b) Asiakirjat lopullisesti päätetyissä yksityisissä oikeus- tahi hakemusjutuissa, olkootpa mitä laatua tahansa, ynnä niihin kuuluvat pöytäkirjat oikeuksissa tahi virastoissa tapahtuneista äänestyksistä tahi tehdyistä epäyslauseista.
Kaikista semmoisista asia-kirjoista, jotka yllä ovat mainitut, on jokaisella, olkoonpa hän asiaan osallinen tahi ei, oikeus, siinä virastossa tehdyn ilmoituksen jälkeen, jossa ne talletetaan, lunastusta vastaan saada todistettu kopio. Jos hän mieluisemmin haluaa arkistosta itse kirjoittaa tahi kirjoituttaa pyydetyn kopion, pitää tilaisuus hänelle siihen tarpeellisen peräänkatsannon alla valmistettaman niillä ajoilla, jotka asianomainen virasto määrää, jossa tapauksessa ei kopion lunastusta ole; mutta sen virkamiehen, jolle tämmöisen asiakirja-suorituksen toimi muuten olisi kuulunut, pitää oikeaksi todistaa kopio. Karttapaperia ei näissä tapauksissa tarvita käyttää. Jos virkamies syyttä kieltää tahi viivyttää kopion antamista tahi oikeaksi todistamista, taikka tilaisuutta asiakirjain kopioitsemiseen, vastatkoon siitä niinkuin muustakin virkavirheestä.
Yksityisessä lainkäynti- ja hakemusasiassa, joka oikeudessa tahi julkisessa virastossa on toimen alaisena, olkoon, vaarinottamalla yllämainitut ehdot ja poikkeemukset, sen verran kuin ne asiaan sopivat, riitamiehillä molemmin puolin oikeus painon kautta julkaista hakemus-, valitus- tahi kannekirjat, kuitenki velvoituksella sille, joka tämmöisen painoksen on toimeen pannut, myöskin painattamaan riitaveljensä selityksen ja oikeuden tahi virkakunnan lausunnon, niin pian kuin se on tiedoksi tullut ja viimeistäänki ennen kuukauden kuluttua sen jälkeen. Tämän lisäksi on jokaisella asianomaisella, jolla joku hakemus- tahi lainkäynti- tai muu hänen oikeuttansa koskeva asia on riidan alla, oikeus painattaa sen laadusta kertomus eli niin kutsuttu "species facti" (asian laita), kumminki sillä ehdolla, että totuutta siinä tarkoin noudatetaan eikä mitään eksyttävää epäselvyyttä kertomukseen lasketa tahi siveyttä loukata. Jos jotain yllämainituissa suhteissa säädettyä rikotaan tahi laiminlyödään, olkoon sakko kahdestakymmenestä kahteensataan markkaan; ja ovat myöskin 32 §:n säännöt tässä käytettävät, sen verran kuin siihen sopivat.
Jos oikeuden, virkakunnan tahi viraston arkistossa halutaan pöytäkirjan kopio tahi riidan-alaiseen yksityiseen juttuun kuuluvaa kirjaa, kuulukoon siihen mitä kopioista muissa juttuasioissa edelläpäin on tässä §:ssä sanottu, kuitenki sillä eroituksella, että nyt puheenalaisessa tapauksessa lunastus on kopiosta maksettava, olkoonpa se asianomaisen virkamiehen tai riitaveljen itsensä laittama, sekä karttapaperia käytettävä, jos sen käyttäminen muuten, asian laadun vuoksi, on säädetty.
Lähinnä edellisessä §:ssä mainittuin asiakirjain julkaisemisessa ovat seuraavat ehdot vaarin otettavat:
1:ksi. Älköön painokseen laskettako mitään eksyttävää virhettä, Pahanteonkaaren 8 luvun 3 §:ssä määrätyn edesvastauksen haastolla, jos väärentäminen on ehdolla tehty, sekä sakoilla kahdestakymmenestä kahteensataan markkaan asti, jos virhi [pitää olla virhe] on tullut huolimattomuudesta.
2:ksi. Asiakirjat sovituissa rikosasioissa saadaan, jos molemmat riitaveljet elävät, ainoasti heidän molemminpuolisella luvallansa, ja heidän kuoltua, vasta viisikymmentä vuotta sen jälkeen painon kautta julkaista.
3:ksi. Jos joku tahtoo semmoisia lainkäyntikirjoja painaa, jotka koskevat 6 luvussa mainituita loukkauksia uskontoa, hallitsijaa, kansakuntaa tahi siveyttä vastaan, ilmoittakoon tämän aikomuksensa sille tuomarille, joka tuomion viimeksi on asiassa antanut, ja hänen tutkinto-vallassa olkoon, painosta pois sulkea semmoisia paikkoja, joiden julkaiseminen tulisi kainouta loukkaamaan tahi matkaan saattaisi julkisen pahennuksen.
2 ja 3 kohdassa annettuin sääntöjen rikkominen sovitetaan sakoilla kahdestakymmenestä kahteensataan markkaan asti; jota paitsi 32 §:n säännöt ovat tässä §:ssä mainittuihin tapauksiin sopivissa osissa noudatettavat.
Seuraavia asiakirjoja älköön kenelläkään olko valtaa asianomaisetta luvatta virkakunnista ulossaada tahi painon kautta julistaa:
1:ksi. Senaatin, Valtiosihteeriviraston ja siihen kuuluvan Komitean, Kenraalikuvernöörin Kanslian, Maansäätyjen ja heidän Valiokuntainsa, sekä Pankin pöytä- ja muita asiakirjoja, eikä muutenkaan semmoisista asioista olevia kirjeitä ja kirjoituksia, jotka, perustuslain tahi hallitukselta erinäisissä tapauksissa antamain sääntöjen mukaan, ovat salassa pidettävät. Joka tämmöisiä kirjoja asianomaisten luvatta ulosantaa, rangaistakoon 31 §:n 14 kohdassa sanotulla tavalla.
2:ksi. Papiston tahi muun asianomaisen viraston tekemiä, seurakuntalaisten siveyttä koskevia kirjoja, sekä sairashuoneen muistoonpanokirjoituksia ja lääkärintodistuksia, joita, sikäli kuin ne koskevat yksityisiä ihmisiä, ei heidän luvattansa saa ulosantaa, vielä vähemmin painon kautta julkaista muussa tapauksessa, kuin rikosasioissa, taikka kuin voimassa olevat asetukset muuten sen myöntävät. Tieteellisessä tarkoituksessa olkoon kuitenki luvallista painattaa sairastuskertomuksia, mutta älköön sairasta niissä vasten tahtoansa nimitettäkö taikka muuten ilmaistako.
3:ksi. Yleiseen talteen annettuja kirjoituksia ja asiakirjoja, joiden ulossaamiseen tahi ulosantamiseen tarvitaan lupa niiltä, joilla on niiden käyttämisvalta.
4:ksi. Todistuksia ja päästökirjoja, jotka eivät kuulu mihinkään lainkäynti-asiaan, ja joita älköön julkaistako ilman niiden luvatta, joita ne koskevat.
5:ksi. Yksityisiä kirjeitä elossa olevilta ja elossa oleville ihmisille, jotka kirjeet ainoasti silloin, kuin ne todistuksina kuuluvat lainkäynti-asioihin ja sitä varten ovat tuomioistuimelle annetut, saadaan painon kautta julkaista, vaan ei muuten, ilman kirjeen lähettäjän ja vastaanottajan luvatta.
2, 3, 4 ja 5 kohdissa säädettyin kieltojen rikkomisesta ei muu saa syytöstä tehdä, kuin oikea asianomainen, ja sovitetaan sellainen rikkominen sakoilla viidestäkymmenestä viiteensataan markkaan asti.
Muuten käytettäkööt 32 §:ssä määrätyt säännöt tässä §:ssä mainittuihin rikoksiin, kussakin tapauksessa asian laatua myöten.
Tätä ennen annettuja etuus-oikeuksia loukkaamatta, älköön yksinomaista oikeutta kirjain ulosantamiseen, olkootpa mistä laadusta hyvänsä, tästä lähtien kellenkään myönnytettäkö.
Aikakautisten kirjain ulosantamisen suhteen, joilla tässä asetuksessa ymmärretään semmoisia kirjoja, jotka ovat määrätyt vissillä nimellä ja numerojärjestyksessä sekä määrä-ajoilla ulostulemaan vähintäänki neljästi vuodessa, seisotetaan seuraavat erinäiset säännöt:
1:ksi. Oikeus aikakautisen kirjan ulosantamiseen olkoon jokaisella Suomen kansalaisella, joka on yksikolmatta vuotta täyttänyt, saapi vapaasti hallita itsensä ja tavaransa, eikä ole häpeällisestä rikoksesta tuomittu, jonka lisäksi hänen pitää asua ulosantopaikalla sekä hankkia vakuus niistä sakoista ja korvauksista, joihin hän saattaa tulla tuomituksi, jos hän aikakauskirjan ulosantamisessa ehkä tekee itsensä syypääksi lain ja tämän asetuksen rikkomiseen; jota varten hän on velvollinen läänin rahastoon taikka Suomen Pankkiin puhtaassa rahassa tahi käytettävissä ja omistajalle maksettavissa arvo-papereissa vakuudeksi panemaan: aikakauskirjasta Helsingissä ja Turussa, jos se ulostulee kerta viikossa, tuhat markkaa; jos se kahdesti tahi useammasti ja korkeintansa viisi kertaa viikossa ulosannetaan, kaksituhatta markkaa, ja jos ulosantaminen tapahtuu kuusi tahi seitsemän kertaa viikossa, neljätuhatta markkaa; sekä aikakaus-kirjoista maan muissa kaupungeissa puolen siitä, mitä yllämainitulle tavalla kussakin erinäisessä tapauksessa on määrätty. Jos joku tätä varten vakuudeksi panee korkoa kantavia velkaseteleitä, olkoon hänellä valta vuosittain periä niistä saatava korko.
2:ksi. Joka tahtoo ulosantaa aikakautisen kirjan, ilmoittakoon siihen itsensä paino-asiain Ylihallituksen tykönä kirjallisella anomuksella, jossa tarkasti mainitaan ulosannettavan kirjan nimi ja laveus, missä kirjapainossa sitä tullaan painamaan, sekä minä päivinä viikossa ja millä tunnilla päivässä sitä aiotaan jakaa; jota paitsi todistus semmoisesta rahain vakuudeksipanosta, kuin 1 kohdassa määrätään, pitää olla anomuskirjaan liitettynä.
3:ksi. Kun tämmöinen anomuskirja on Ylihallitukselle tullut, olkoon Ylihallituksen velvollisuus viipymättä käydä sitä tutkimaan. Jos silloin tarpeelliseksi nähdään saada erinäinen selitys, minkälainen hakia mieheksensä on 1 kohdassa mainittuin asianhaarain suhteen, olkoon Ylihallituksella valta sitä anojalta vaatia, mutta tehköön sen viimeistäänki neljäntenä arkipäivänä sen perästä, kuin anomus on sisään jätetty. Jos ei senkaltaista selitystä katsota tarpeelliseksi, taikka jos hakia sen itsestään tahi vaatimuksesta on esiin antanut, olkoon Ylihallitus velvollinen viimeistäänki kahdeksan päivää sen jälkeen, kuin täydelliset kirjat ovat sisään tulleet, kirjallisesti lausumaan, saadaanko aikeissa oleva aikakautinen kirja, ylläsäännettyihin ehtoihin nähden, ulosantaa vai eikö.
4:ksi. Ennenkuin paino-asiain Ylihallitus on antanut kirjallisen luvan aikakautisen kirjan ulosantamiseen, älköön sitä painettako eikä ulosjaettako. Jos niin tapahtuu, vastatkoon kirjanpainaja 18 §:ssä sanotulla tavalla ja aikakauskirjan toimittaja tehköön sata markkaa sakkoa; mutta jos joku rohkenee ruveta aikakautista kirjaa ulosantamaan sittenkuin luvansaanti-anomuksellensa on laillisessa järjestyksessä tullut kieltävä vastaus, tehköön sakkoa jokaisesta näin luvattomasti ulosannetusta numerosta tuhat markkaa, ja siten luvattomasti aljetun työn lakkauttamisesta pitäkööt kohta soveliasta tointa Helsingissä Ylihallitus ja maaseudula sen asiamies, joka siinä tapauksessa siitä Ylihallitukselle antaa joutuisasti tiedon.
5:ksi. Jos aikakaus-kirjan ulosantaja nimen tahi laveuden suhteen tahtoo siinä jotakin muutosta tehdä, tahi painatuttaa se toisessa kirjapainossa kuin Ylihallitukselle on ilmoitettu, tehköön siitä kirjallisen ilmoituksen Helsingissä Ylihallitukselle ja maaseudussa sen asiamiehelle, jonka tulee sellainen ilmoitus viivytyksettä ja jos mahdollista ensi postissa Ylihallitukselle lähettää; ja odottakoon ulosantaja sille Ylihallituksen päätöstä, joka on annettava kahdeksassa päivässä sen jälkeen, kuin sama ilmoitus sinne on tullut. Jos tässä mainituissa suhteissa aikakauskirjaa muutetaan ilman Ylihallituksen suostumuksetta, olkoon sama lakina, kuin 4 kohdassa on sanottu. Jos aikakauskirja ilman säännöllisen asiamiehen luvatta ja suostumuksetta ulosjaetaan toisena päivänä tahi varhaisempana tuntina, kuin Ylihallitukselle on ilmoitettu, tehköön ulosantaja siitä sata markkaa sakkoa.
6:ksi. Jos aikakaus-kirjan ulosantaja siinä rikkoo yhteistä lakia tahi tätä asetusta vastaan, ja siis tuomitaan sakkoihin tahi vahingonpalkkion maksamiseen, niin ei kirja enään, sittenkuin lain voimaan tullut päätös siitä on hänelle näytetty, saa ulostulla, ennenkuin sekä sakot että määrätyt korvaukset ovat täyteensä maksetut ja kuitti siitä, jonka kruununmies tehköön vahingonpalkkionki summasta, jollei asiallisen kuittia kohta voida saada, on tuotu Helsingissä suorastaan Paino-ylihallitukseelle ja maaseudulla sen asiamiehelle, jonka pitää se kohta Ylihallitukselle lähettää. Jos syylliseksi tuomittu ulosantaja on tämmöistä kuittia tuomatta, suoritettakoon hänen maksettavaksensa määrätty summa niistä rahoista, jotka hän, 1 kohdassa olevan säännön mukaan, sitä varten on vakuudeksi pannut, ja otettakoot niistä etu-oikeudella, ennen kaikkia muita ulosantajan tekemiä velkoja. Jos vakuudeksi pantu rahasumma ei sitä täytä, haettakoon vaillinaisuus syylliseksi tuomitun muista varoista. Jos ei silloin täyttä maksoa saada, olkoon korvauksella parempi oikeus siihen mitä saatiin, kuin sakoilla.
7:ksi. Jos vakuudeksi pantu rahasumma on kokonansa tahi joksikin osaksi otettu sakkojen ja korvausten maksamiseksi, olkoon aikakautisen kirjan ulosantaja, jos hän sen ulosantoa jatkaa tahtoo, velvollinen uudellensa 1:ssä kohdassa annetun määräyksen mukaan, vakuudeksi panemaan niin paljo rahaa eli arvo-papereita, että ne vastaavat ulosotetulle summalle, josta hänen on laitettava todistus joko Ylihallitukselle taikka sen asiamiehelle, joka viime tapauksessa on velvollinen 5 kohdassa sanotulla tavalla lähettämään sen Ylihallitukselle, jonka tulee, samassa kohdassa säännetyn ajan kuluessa, tutkinnon jälkeen päättää, saadaanko kirjan ulosantamista jatkaa. Jos aikakautinen kirja tämmöisissä tapauksissa ulosannetaan Ylihallituksen suostumuksetta, käykööt 4 kohdassa annetyt [pitää olla annetut] säännöt noudatettaviksi.
8:ksi. Jos aikakautisen kirjan ulosantaja syystä taikka toisesta joksikin ajaksi estyy itse tointa pitämästä sen ulosannosta, mutta tahtoo sen sinäkin aikana ulostulemaan, olkoon silloin velvollinen jättämään sen ulosantamisen jollenki toiselle, joka siitä vastaa ja jolla on se ikä ja ne ominaisuudet, kuin 1 kohdassa mainitaan. Sittenkuin ilmoitus siitä on Ylihallitukselle tehty ja ehdolle pantu ulosantaja on osaltansa laittanut vakuuden, niinkuin sanottu kohta siitä edellensä määrää, tulee Ylihallituksen 5 kohdassa määrätyn ajan kuluessa antaa ehdotuksesta lauseensa; mutta joll'ei tätä kaikkea täytetä, olkoon kirjan ulosantaminen siihen asti seisautettu, kuin ennen hyväksi-omistetun ulosantajan este on lakannut ja hän jällensä voipi kirjasta vastata.
9:ksi. Sittenkuin Paino-ylihallitus on hyväksynyt ilmoitetun ulosantajan otollisuuden, ei voida ulosanto-oikeutta, paitsi 6 ja 7 kohdan mainitsemissa tapauksissa, lakkauttaa eikä kirjan kieltämisellä häneltä pois ottaa, jollei asianomainen oikeus, 1 kohdassa säädettyin ehtojen suhteen, ole katsonut hänen sopimattomaksi ulosantoa edellensä hoitamaan, taikka hänen julistanut ulosanto-oikeutensa menettäneeksi, kuten 32 §:n 7 kohdassa laveammin sanotaan.
10:ksi. Aikakautisiin kirjoihin saadaan, kirjallisen omistajan luvattakin, kopioida ja käännöksinä ottaa sekä semmoisia kappaleita, jotka jo ennen ovat samanlaisissa lehdissä olleet, että myös otteita muussa muodossa ulostulleista kirjoista, ollen kuitenki niiden alkuperä ilmoitettava, kahdenkymmenen markan sakon haastolla joka kerralta kuin se laiminlyödään.
11:ksi. Julistukset ja muut ilmoitukset, jotka, oikeuden tahi muun julkisen viraston päätöksestä, ovat yleiseksi tiedoksi saatettavat, olkoon semmoisen aikakautisen kirjan ulosantaja, jonka tarkoitukseen ilmoitusten ottaminen kuuluu, velvollinen tavallista ilmoitusmaksua vastaan, asianomaisen sitä pyytäessä, johonkuhun sanomalehtensä kahteen ensinnä tulevaan numeroon ottamaan, sadan markan sakon haastolla sen laiminlyömisestä ja velvoituksella palkita siitä syntynyt vahinko.
12:ksi. Samoin olkoon jokaisella, joka huomaa itsensä aikakautisessa kirjassa mieskohtaisesti loukatuksi, eli tahtoo oikaista siinä tehtyjä ja häntä koskevia kertomuksia, oikeus missä kohden kirjaa hän haluaa, sekä jossakin niistä kahdesta numerosta, jotka lähinnä sen perästä seuraavat, kuin tahtonsa siitä on ilmoitettu, julkaista joko vastaus sille kertomukselle, joka hänestä oli loukkaava, taikka ilmoitus että hän siitä aikoo tehdä taikka jo on tehnyt syytöksen, tahi osoitus toisessa kirjassa tehtyyn oikaisemiseen; ja pitää tämmöiselle vastaukselle, jonka tulee olla vastaajalta itseltään allekirjoitettuna, hänen tahtoansa myöten maksutta annettaman kaksinkertaisesti niin paljo tilaa, kuin vastustetulla kertomuksella oli; mutta sitä pitemmältä suoritetaan painatuskulungeille vastaava makso. Laiminlyönnistä julkaista semmoinen vastaus, tehköön ulosantaja sakkoa sata markkaa; ja joll'ei siitä ole tarkoitettua vaikutusta, määrätköön oikeus uppiniskaiselle korkeamman uhkasakon tahi muun soveliaan velvoituksen, korkeintansa haaston että kirja tulee lakkautetuksi.
13:ksi. Mitä tässä §:ssä säädetään, koskekoon myös niitäkin aikakautisia kirjoja, jotka tätä nykyä ulosannetaan. Kuitenki myönnetään niiden ulosantajille, sen vakuuden hankkimiseksi, joka 1 kohdassa on määrätty, neljän viikon aika, siitä päivästä lukien, jona tämä asetus käy noudatettavaksi.
10, 11 ja 12 kohtain mainitsemissa tapauksissa olkoot 32 §:n säännöt siihen sopivissa osissa noudatettavini.
Kirjapainon saa jokainen asettaa, joka on yhdenkolmatta vuoden vanha, jolla on kansalais-oikeus Suomessa ja joka saa vapaasti hallita itsensä ja omaisuutensa, eikä ole häpeällisestä rikoksesta tuomittu; kuitenki niitä ehtoja noudattamalla, jotka tämän luvun seuraavissa §§:ssä löytyvät semmoisen laitoksen käyttämisestä.
Älköön kukaan kirjapaino-liikettä pitäkö muualla, kuin kaupungissa. Joka tätä vastaan rikkoo, tehköön tuhat markkaa sakkoa ja olkoon Kruunulle menettänyt kirjapainokalunsa.
Jokainen, joka tahtoo rakentaa uuden kirjapainon, taikka joka perinnön tahi muun laillisen saannin kautta on tullut semmoisen laitoksen omistajaksi, olkoon velvollinen, jos sitä viljellä tahtoo, siitä paino-asiain Ylihallitukselle ilmoittamaan ja samassa täydellisillä todistuksilla näyttämään olevansa niin vanhan ja niillä ominaisuuksilla varustetun, jotka 14 §:ssä ovat semmoisen edun saannille määrätyt; jonka jälkeen Ylihallituksen tulee tämmöisen ilmoituksen kanssa menetellä sen mukaan, kuin 13 §:n 3 kohdassa on säädetty Ylihallituksen velvollisuudesta menetellä siitä tehdyn ilmoituksen kanssa, että halutaan ulosantaa aikakautinen kirja. Ennenkuin Ylihallitus on luvan antanut kirjapainon käyttämiseen, älköön sitä viidensadan markan sakon haastolla viljeltäkö. Jos omistaja, sellaisen luvan saatua, löydetään kadottaneeksi jonkun niistä omaisuuksista, jotka 14 § säätää semmoisen luvan viljelemisen ehdoiksi, olkoon Ylihallituksen vallassa antaa kielto laitoksen enempää käyttämistä vastaan hänen nimessään.
Jos kirjanpainaja syystä taikka toisesta joksikin ajaksi on estetty itse käyttämästä liikettänsä, tapahtukoon käyttäminen siihen otetun semmoisen hoitajan kautta, jolla on 14 §:ssä määrätyt ikävuodet ja ominaisuudet. Kuitenki pitää ilmoitus hoitajan ottamisesta tehtämän ennen kahdeksan päivän kuluttua sen perästä Ylihallitukselle taikka sen paikalla olevalle asiamiehelle, jonka tulee siitä viipymättä antaa Ylihallitukselle tieto. Jos kirjanpainaja laiminlyö tämmöisen ilmoittamisen, tehköön sakkoa viisisataa markkaa ja olkoon itse kirjapainosta vastauksessa. Jos Ylihallitus tutkiessaan mainittua ilmoitusta, havaitsee otetun hoitajan olevan 14 §:ssä mainittuja ominaisuuksia vailla, eikä siis kelpaavan hyväksyttäväksi, antakoon Ylihallitus kohta siitä tiedon kirjanpainajalle, jonka siinä tapauksessa itse pitää vastata niistä paino-tuotteista, jotka hyljätty hoitaja sillä välin on kirjapainosta uloslaskenut.
Sama laki olkoon, jos kirjapaino annetaan vouralle taikka konkurssiin jätetään. Jos kirjanpainaja kuolee ja häneltä jääpi leski, olkoon tämä, minkä ikäisenä tahansa, oikeutettu omalla vastauksellansa tahi vastuunalaisen hoitajan kautta jatkamaan liikettä, mutta tehköön myöskin ennen kahdeksan päivän kuluttua miehen kuoleman jälkeen semmoisen ilmoituksen, kuin nyt on sanottu, ja olkoon sillä välin itse kirjapainosta vastauksessa. Jos leskeltä puuttuu joku muu 14 §:ssä mainituista ominaisuuksista, olkoon Ylihallituksen vallassa kieltää häneltä liikkeen käyttäminen.
Ennenkuin aikakautisen kirjan painamiseen ruvetaan, pitää kirjanpainajalla oleman todistettu kopio Ylihallituksen lupakirjasta sen ulosantamiseen. Joka tätä vastaan rikkoo, tehköön viisisataa markkaa sakkoa. Sama laki olkoon, jos kirjanpainaja painaa aikakautisen kirjan, vaikka tietää sen ulosantamisen lakkautetuksi.
Kirjanpainaja pankoon jokaiseen painettuun kirjateokseen nimensä tahi kirjapainon huutonimen sekä painopaikan ja vuoden, ynnä kustantajan nimen, milloin semmoinen eriksensä löytyy. Tätä vastaan rikkova tehköön sakkoa ensimmäiseltä kerralta neljäsataa markkaa, toiselta ja kolannelta kerralta kaksinkertaisesti, ja olkoon sitä paitsi viimeksi mainitussa tapauksessa kadottanut oikeutensa kirjapainoliikettä käyttää. Älköön tämä sääntö kuitenkaan koskeko pieniä kirjapainon tuotteita, joiksi luetaan: ilmoitukset eli tiedon-annot asioimisen sekä seurallisen ja perheellisen elämän alalta, niinkuin kauppa- ja voura-ilmoitukset, kaavat, julkisten huvitusten ilmoitusluettelot, käymä-, kutsumus-, murhe- ja muut ilmoituskortit, ilmoitukset varastetusta, kadonneesta tahi löydetystä kalusta, ynnä useammat samankaltaiset tiedon-annot.
Jos kirjanpainaja petollisessa tarkoituksessa panee painetulle kirjateokselle väärän kirjanpainajan, kirjantekiän tahi kustantajan nimen, väärän painatuspaikan tahi muuten petollisen nimilehden, rangaistakoon Pahanteonkaaren 8 luvun mukaan ja olkoon Kruunulle rikkonut kirjapainonsa. Jos se huomataan tapahtuneeksi pahatta aikomuksetta, rangaistakoon niinkuin 19 §:ssä on sanottu. Näissä tapauksissa käykööt myös 32 §:n säännöt sopivissa kohdissa seurattaviksi.
Jos kirjantekiä tahtoo pysyä tuntematonna, älköön kirjanpainaja tuhannen markan sakon haastolla, häntä ilmaisko, ellei oikeus siihen ole velvoittanut. Tätä vastaan rikottaissa käytettäköön myös 32 §:ään otetut määräykset, niinkuin 20 §:ssä on sanottu.
Kaikista kirjateoksista pitää kirjanpainajan, kahdenkymmenen markan sakon haastolla jokaisesta, paitsi 40 §:ssä mainittua kappaletta, viimeistäänki kuudessa kuukaudessa sen jälkeen kuin kirjat ovat ulostulleet, Paino-ylihallitukselle tahi sen asiamiehelle maksutta ja kuittia vastaan antaa neljä muuta kappaletta, joista, Ylihallituksen toimella, yksi laitetaan Yliopiston kirjastolle Helsingissä, sekä kaksi lähetetään julkiseen kirjastoon Pietarissa ja yksi siellä olevalle Tiede-Akatemialle; jota paitsi lainopillisista teoksista viideskin kappale on annettava Ylihallitukselle, lähetettäväksi Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Oman Kanselin toiseen osastoon laitetulle kirjastolle. Näistä säännöistä vapautetaan kuitenki semmoiset pienet kirjapainon tuotteet, jotka 19 §:ssä ovat mainitut, sekä yli viidenkymmenen markan hintaiset kuvat, jotka vaan Yliopiston kirjastoon välttämättömästi ovat annettavat.
Kirjanpainaja olkoon velvollinen, sadan markan sakon haastolla, yhtenä vuonna säilyttämään vähintäänki yhden täydellisen kappaleen kaikista hänen tykönänsä painetuista kirjoista; ja olkoon sen ohessa, saman edesvastauksen uhalla, velvollinen tekemään ja vuosittain ennen Tammikuun loppua Paino-ylihallitukselle eli sen asiamiehelle jättämään tarkan luettelon viimeisenä vuonna hänen kirjapainosta lähteneistä painoksista; jonka jälkeen Ylihallitus tointa pitää saman luettelon asianmukaisesta tarkastamisesta.
Tämän luvun säännöt kirjapainosta kuulukoot myös kivi-, metalli- ja puupaino-laitoksille, siltä osalta kuin niitä käytetään puustavikirjoituksen kertaamiseksi, jota vastaan laitokset semmoisten kirjallisten ja taiteellisten tuotteiden moninkertomiseksi kuin 2 §:n 2 kohdassa mainitaan, ovat 20, 21, 22 ja 23 §§:ssä annettujen sääntöjen alaisia.
Kaikenkaltaisten kirjallis- ja taide-tuotteiden tekiöillä, ulosantajilla ja kustantajilla olkoon oikeus itse eli toisten kautta niitä myydä tahi muuten levittää.
Oikeudesta elinkeinonansa harjoittaa kirjakauppaa sekä pitää lainakirjastoa ja lukumajaa eli kabinettia, olkoot samat ehdot noudatettavina, jotka edelläpäin 14, 16 ja 17 §§:ssä ovat kirjapaino-ammatin harjoittamisesta säädetyt.
Jos joku levittää kirjaa, jonka pitäisi olla varustettuna kirjanpainajan nimellä tahi kirjapainon huutonimellä sekä painopaikalla ja vuosiluvulla, mutta kaipaa jotakin näistä ilmoituksista, tehköön sakkoa ensimäiseltä kerralta kaksisataa sekä toiselta ja kolmannelta kerralta neljäsataa markkaa, jota paitsi kirjakauppias viimeksi mainitussa tapauksessa olkoon menettänyt oikeutensa harjoittaa tämmöistä elinkeinoa. Sama laki olkoon lainakirjaston ja lukumajan pitäjistä. Jos tämmöinen ilmoitus niissä tapauksissa, joissa se säännön mukaan vaaditaan, puuttuu 2 §:n 2 kohdassa mainituista tuotteista, tehköön levittäjä joka kerralta sakkoa kaksikymmentä markkaa.
Kirjain levittämiseksi käytettäköön yleensä maassa kulkukauppioita, joiden kuitenki, ennenkuin sellaiseen ammattiin saavat ruveta, pitää siihen hankkia itsellensä lupa paino-asiain Ylihallitukselta tahi joltakin sen asiamieheltä ja varustettaman säännöllisellä lupakirjalla, asetettu vaan yhdelle vuodelle kerrallansa, jonka ajan kuluttua kulkukauppiaan tulee tehdä hakemus uuden semmoisen lupakirjan saannista. Kulkukauppiasten kautta ei saada muita kirjoja levittää, kun semmoisia Suomessa painetuita, joissa kirjanpainajan ja painopaikan nimi ovat 19 §:ssä sanotulla tavalla ilmoitetut. Yllä olevia sääntöjä vastaan rikkova kulkukauppias tehköön sakkoa kymmenestä sataan markkaan. Tähän ei kuitenkaan lueta teateri-ilmoituslistain ja muiden semmoisten ilmoitusten jakelemista kaupungeissa.
Joka kirjakaupan tavaroita aikoo julkisella huutokaupalla myödä, olkoon viidenkymmenen markan sakon haastolla velvollinen kahdeksan päivää ennen huutokauppaa antamaan yhden kappaleen luetteloa painoasiain Ylihallitukselle eli asianomaiselle asiamiehelle, jonka, jos tutkittaissa nähdään että luettelo sisältää kirjoja, jotka ennen ovat joko kiinni pannut tahi takavarikkoon otetut, tulee siihen merkitä kaikki semmoiset kirjatavarat ja myöskin sen päälle kirjoittaa, ettei niitä saada julkisesti kaupaksi tarjota, ja niin päällekirjoitettuna antaa luettelo sille takaisin, jonka puolesta myyminen tapahtuu. Jos mainitun laatuisia kirjatavaroita kuitenki sittemmin huutokaupassa ulostarjotaan, pitää asianomaisen asiamiehen ne kiinni panna ja ensinnä tulevana käräjäpäivänä ilmoittaa asia oikeudessa, jonka tulee sen kanssa menetellä niinkuin 49 §:ssä säädetään.
Painovapaus-rikos tehdään painovapauden väärinkäyttämisellä uskon-oppia, hallitsiaa, kansakuntaa, siveyttä tahi yksityistä ihmistä kohtaan.
Painovapaus-rikoksesta rangaistakoon siitä kiinni käynyt alempana sanotulla tavalla:
1:ksi. Pilkka Jumalaa, Jumalan sanaa ja Sakramenttia vastaan rangaistakoon 1 §:n mukaan Pahanteonkaaren 1 luvussa.
2:ksi. Kevytmielisestä Jumalan sanan ja Sakramenttien tahi Jumalanpalveluksen pilkkaamisesta olkoon kaksinkertainen sakko sitä vastaan, kuin 2 § Pahanteonkaaren 1 luvussa ja Kuninkaallinen julistus Tammikuun 24 päivältä 1781 siitä määräävät.
3:ksi. Yllytys maanpetokseen rangaistakoon 2 §:n mukaan Pahanteonkaaren 4 luvussa.
4:ksi. Parjaava lause Keisarista, Keisarinnasta tahi Perintöruhtinasta rangaistakoon 1 §:n mukaan Pahanteonkaaren 5 luvussa. Muusta kirjallisesti osoitetusta epäkunnioituksesta näitä ylhäisiä henkiä vastaan vetäköön rikoksen-alainen sakkoa viisituhatta markkaa.
5:ksi. Herjaus jotakin muuta Keisarillisen perheen jäsentä vastaan rangaistakoon kolmentuhannen markan sakolla, mutta sen lisäksi Pahanteonkaaren 60 luvun mukaan, jos herjattu itse on asiassa nostanut kanteen. Muusta heille kirjallisesti osoitetusta epäkunnioituksesta vedettäköön tuhat markkaa sakkoa.
6:ksi. Herjaus tahi loukkaus maan Säätyjä taikka niiden Valiokuntia vastaan, taikkapa yksityistäkin valtiopäivämiestä kohtaan hänen käytöksestänsä valtiopäivä-asiain käsittelemisessä, rangaistakoon kahdentuhannen markan sakoilla, mutta viimeksi mainitussa tapauksessa sen lisäksi Pahanteonkaaren 60 luvun mukaan, jos yksityinen säädyn edusmies itse on asiassa nostanut kanteen.
7:ksi. Yllytys metelin-nostoon ja kapinaan rangaistakoon Pahanteonkaaren 6 luvun mukaan.
8:ksi. Yllytys tahi neuvominen muun rikoksen tekoon rangaistakoon, jos rikos sen johdosta on tapahtunut, Pahanteonkaaren 61 luvun mukaan, mutta missä ei senlaista seurausta siitä ole ollut, sakoilla sadasta tuhanteen markkaan, sen jälkeen kuin rikos on.
9:ksi. Herjaus tahi loukkaus maan virka- ja palvelusmiehiä tahi käskyläisiä vastaan, heidän virkatoimissansa ja niiden tähden, rangaistakoon kuin herjaus koskee heidän arvoa ja kunniaansa tahi hyvää nimeä ja mainetta, 4 ja 5 §§:n mukaan Pahanteonkaaren 60 luvussa. Jos ei kanteenalainen kirja käy arvoon ja kunniaan, mutta on muuten häpäisevä ja halventavainen, sovittakoon syyllinen rikoksensa, asianhaaroja myöten, joko viimeksi mainitun lain-kohdan mukaan, taikka niinkuin 8 ja 9 §§ mainitun kaaren 18 luvussa siitä säätävät.
10:ksi. Valheelliset tahi vääristellyt esitykset siitä, mitä säätyjen edessä on tapahtunut, taikka oikeudessa tahi muussa julkisessa virastossa, rangaistaan sakoilla kahdestasadasta markasta kahdeksaansataan markkaan asti, rikoksen laatua myöten.
11:ksi. Ehdollinen valheiden tahi vääräin kulkupuheiden levittäminen yleisön eksyttämiseksi ja viettelemiseksi rangaistakoon, jos ne koskevat Valtakunnan vakavuutta tahi nostavat yhteisen metelin ja melun, 5 §:n mukaan Pahanteonkaaren 6 luvussa, verrattuna Kuninkaalliseen asetukseen Tammikuun 20 päivältä 1779, mutta muuten sakoilla, asianhaaroja myöten, kahdestasadasta tuhanteen markkaan.
12:ksi. Herjaavat tahi nurjat arvostelut, sekä valheelliset ilmoitukset julkisista keskuuksista Venäjän Keisarikunnassa, omiansa niitä halventamaan tahi vihaa ja eripuraisuutta nostamaan Hänen Majesteettinsa valtikan alle yhdistettyjen maiden asukasten välillä, rangaistaan sakoilla neljästäsadasta neljääntuhanteen markkaan asti.
13:ksi. Loukkaavat ja eripuraisuuteen vierasten valtain kanssa tarkoittavat lauseet, sekä herjaukset vierasten valtain hallitsijoita ja maamme hallituksen tykönä olevia heidän lähettiläitänsä vastaan, rangaistaan niinkuin 11 kohdassa on sanottu.
14:ksi. Valtakunnan turvaa koskevain valtiosalaisuuksien julkaiseminen rangaistakoon, jos se sen kautta tapahtuu, jollenka niiden säilyttäminen on uskottu, 5 §:n mukaan Pahanteonkaaren 4 luvussa, ja jos joku muu siihen itsensä syylliseksi tekee, sakoilla viidestäsadasta neljääntuhanteen markkaan asti. Viimeksi mainittu rangaistus kohdatkoon myöskin uskottua miestä, joka julkaisee muita valtioasioita, jotka hän on velvollinen salassa pitämään; mutta muu ihminen tehköön puolta vähemmän sakkoa semmoisten levittämisestä. Kielletty sotatuumien, sotatointen ja muiden semmoisten julkaiseminen sota-aikana rangaistakoon maanpetoksena. Sotaa käytäessä Suomenmaassa tahi sen likiseuduilla, ei ylimalkaan saada painon kautta julkaista muita tietoja sotajoukkojen liikunnoista ja sotatapauksista, kuin semmoisia, jotka virallisesti ovat ilmoitetut. Kirja, joka sisältää kiellettyjä ilmoituksia, olkoon kohta poisotettava ja ulosantaja vetäköön sakkoa kahdestasadasta tuhanteen markkaan.
15:ksi. Lauseet jonkun semmoisen työn edistämiseksi tahi puollustamiseksi, joka on vastoin kristillistä siveyden-oppia, sekä törkeät esitykset, joiden kautta häveliäisyys ja siveystunto loukatuiksi tulevat, rangaistaan sakoilla sadasta tuhanteen markkaan.
Loukkaus yksityistä ihmistä vastaan syytöksen kautta jostakin nimenomaisesta rikoksesta tahi vissistä rikos-lajista, taikka sellaisesta työstä, joka, vaikka ei laissa siitä rangaistusta olekaan määrätty, kuitenkin voisi vähentää kansalaisten arvonantoa ja luottamusta häneen, rangaistakoon 5 §:n mukaan Pahanteonkaaren 60 luvussa. Muut herjaavat, halventavat tahi pilkalliset lauseet rangaistakoot kahta suuremmilla sakoilla, kuin 6 § Pahanteonkaaren 60 luvussa määrää. Mutta jos herjaus viimeksi sanottua laatua tehdään vanhemmille tahi elossa oleville esivanhemmille suoraan ylenevässä heimossa, isä- tahi äitipuolille, appivanhemmille taikka appi- tahi anoppipuolelle, rangaistakoon rikoksen-alainen Pahanteonkaaren 14 luvun 3 §:n ja siihen kuuluvain asetusten mukaan, sekä, jos se tapahtuu isäntää, emäntää tahi esimiestä vastaan, saman kaaren 15 luvun mukaan.
Tämän §:n mainitsemille rikoksille kuulukoot myöskin 32 §:n säännöt siihen sopivissa osissa.
Painovapaus-rikoksia rangaistaessa käykööt seuraavat yleiset määräykset noudatettaviksi:
1:ksi. Kaikki ne kappaleet loukkaavata kirjateosta, jotka ovat tekiän, ulosantajan, kustantajan, kirjanpainajan, kirjakauppiaan, kulkevan kaupittelian tahi muun levittäjän hallussa, pitää pois otettaman; kuitenkaan ei enempätä, kuin se eli ne lehdet, vihkot tahi niteet, joiden sisällys on rikolliseksi selitetty. Mitä näin on pois otettu, älköön levitettäkö taikka uudellensa ulosannettako, uhalla että niin tekevä siitä tulee kirjantekiän tavalla edesvastaukseen; vaan pitää se hävitettämän, ja joka sen kautta mielestänsä on tullut viattomasti kärsimään, etsiköön siitä rikoksen tehneeltä palkintoa. Näissä tapauksissa käykööt myös alla olevat säännöt sopivissa osissa seurattaviksi.
2:ksi. Aikakautisen kirjan ulosantaja sovittakoon rikoksensa kaksinkertaisesti kaikissa niissä 31 §:n mainitsemissa tapauksissa, joista voidaan sakoilla päästä, taikka joissa sakot eivät nouse kahdeksaantuhanteen markkaan; älköön kuitenkaan tämmöiselläkään tavalla korotettaissa tuomittako korkeampiin sakkoihin kuin kahdeksantuhannen markan. Sama laki olkoon, jos rikollinen kirja plakaatin muodossa on julkiseen paikkaan luettavaksi pantu.
3:ksi. Jos joku on tehnyt useita rikoksia tätä asetusta vastaan, rangaistakoon jokaisesta erikseen, paitsi siinä tapauksessa, että hän on tehnyt itsensä vikapääksi kuoleman rangaistukseen, korkeimpaan ruumiinrangaistukseen tahi elinkautiseen kuritushuone-rangaistukseen. Jos hän eri rikoksista on langennut sakkoihin, jotka yhteen laskettuina nousevat yli kahdeksantuhannen markan, älköön hänelle tuomittako korkeampaa sakkomäärää, kuin kahdeksantuhatta markkaa.
4:ksi. Rikoksen-alainen olkoon velkapää riitaveljellänsä antamaan täydellisen vahingon-palkkion kaikesta painovapaus-rikoksen kautta hänelle tehdystä vahingosta sekä kaikesta siitä kulungista, joka häneltä oikeuden etsintöön kohtuullisesti menee.
5:ksi. Uudestansa palajaminen painovapaus-rikokseen pidetään raskauttavana asiana kaikissa niissä tapauksissa, joissa rangaistuksen suuruus on oikeuden tutkinnon varassa.
6:ksi. Kaikissa niissä painovapaus-asioissa, joissa vastaukseen tuomitaan, olkoon loukatulla riitaveljellä oikeus siinä maan sanomalehdessä, jossa hän tahtoo, riitakumppalinsa [pitää olla riitakumppaninsa] kulungilla julkaista oikeuden päätös.
7:ksi. Se, joka on luvan saanut jonkun aikakautisen kirjan ulosantamiseen, mutta siinä saattaa itsensä vikapääksi raskaihin tahi useasti palautuviin painovapauden väärinkäyttämisiin, julistettakoon oikeudelta ulosanto-oikeutensa kadottaneeksi ja mahdottomaksi vasta saamaan toista semmoista lupaa.
Semmoisten kirjain rikollisesta sisällyksestä olevan edesvastauksen suhteen, jotka eivät ole aikakautisia, vaarin-otetaan seuraavat säännöt:
1:ksi. Edesvastaus kohtaa etupäässä kirjantekiää, jos hän, 7 §:ssä sanotulla tavalla, on kirjasta sitoutunut tekiä-vastaukseen.
2:ksi. Jos tämä kirjantekiän rangaistavaisuuden ehto puuttuu, taikka jos kirjantekiä on kuollut, tahi ei häntä maassa voida tavata, eikä hän ulkomaallakaan ole Suomen valtion palveluksessa, olkoon edesvastaus kirjan ulosantajan velvollisuutena.
3:ksi. Jollei edesvastauksen alaista kirjantekiää eikä ulosantajaa voida nimittää, vastatkoon kustantaja kirjan sisällyksestä.
4:ksi. Sama vastuun velvollisuus kuulukoon kirjanpainajalle, jollei hän tahdo taikka voi ilmi-antaa vastuusen kelpaavata tekiää, ulosantajaa tahi kustyantajaa. Semmoisten pienten painotuotteiden loukkaavasta sisällyksestä, jotka 19 §:ssä ovat mainitut, rangaistakoon kirjanpainaja. Jos hän voi nimittää ja todeksi saattaa kenen se on tilaama, olkoon kuitenki jokaisessa tapauksessa sisällyksen laadun ja muiden sattuvien asianhaarain nojassa, josko kirjanpainaja on vastuuksesta päästettävä; mutta joka painoksen on tilannut, olkoon näissä tapauksissa aina siitä vastuun alainen.
5:ksi. Kirjakauppias ja muu painotuotteiden levittäjä vastatkoot sellaisten levittämäinsä töiden rikollisesta sisällyksestä, joissa ei ole kirjanpainajan nimeä ja painopaikkaa ilmoitettuna, joll'ei voida toteen saattaa, mistä painosta loukkaava kirjoitus on lähtenyt, jossa tapauksessa levittäjä rangaistaan ainoastansa 27 §:n mukaan.
6:ksi. Lähinnämainittu vastuun-velvollisuus kuulukoon myöskin lainakirjaston ja lukumajan eli kabinetin pitäjälle.
7:ksi. Kulkukauppias, joka 28 §:ssä sanotulla tavalla on ammattinsa pitämiseen saanut laillisen luvan, älköön olko vastauksessa sellaisten Suomessa painettuin ja häneltä levitettyin kirjain sisällyksestä, joissa kirjanpainajan nimi ja painopaikka ovat ilmoitetut. Miten siitä kiinni käynyt kulkukauppias, että hän on levittänyt muunlaisia kirjoja, kuin nyt on mainittu, pitää rangaistaman, on mainitussa §:ssä säännetty.
8:ksi. Julkisesti näytetyn näytelmän rikollisesta sisällyksestä vastatkoon sekä tekiä, jos hän on tunnettu, että se tahi ne teaterinjohtajat taikka se yksityinen ihminen, joka sen on näytättänyt.
Kaikesta mitä aikakautisessa kirjassa julkaistaan, vastatkoon ulosantaja. Jos on useita ulosantajia, olkoon jokainen heistä täyden edesvastauksen alainen, joll'eivät taida rikollista seastansa nimittää ja häntä rikokseen syylliseksi todistaa, taikka eivät ilmoituksessaan Paino-ylihallitukselle ole antaneet tarkkaa ja vissiä tietoa, miten kirjan toimitus heidän keskensä on jaettu, jossa tapauksessa vaan omasta osuudestansa. Tämä kuulukoon myös siihenki tapaukseen, että ulosantaja pois-matkustuksen tahi muun hänen omasta ehdostaan riippuvan asianhaaran kautta on painopaikasta poikistunut, siihen asti kuin ei toista vastaavaa toimittajaa ole ilmoitettu, niinkuin 13 §:n 8 kohta siitä säätää. Paitsi sitä edesvastausta, joka tällä muotoa kussakin tapauksessa ulosantajalle kuuluu, pitää rikollisesta kirjoituksesta, joka ilmoitetulla tekiä-nimellä on aikakautiseen kirjaan pantu, tekiänki aina oleman vastauksessa.
Noudattamalla tämän asetuksen määräyksiä ovat osallisuutta rikokseen koskevat yleisen lain perusteet painovapaus-rikoksiinki käytettävät; kuitenki olkoon tässä yleisenä ohjeena, etteivät kirjanpainaja, kirjakauppias ja muut kirjan levittäjät, toimensa tähden kirjan moninkertomisessa tahi levittämisessä, käy kanssa-vastaajiksi sen sisällyksestä.
Tutkiessansa onko joku 31 §:ssä mainituista rikoksista pidettävä kirjoituksen kautta tehtynä, pitää tuomarin, oikeudetta johtaa mielivaltaisia päätöksiä lauseista, aina lukua pitää ainoastansa siitä kirjoituksen selkeästä ymmärryksestä ja yhteydestä, joka sanoista saadaan semmoisinansa kuin ne kuuluvat, ja kaksi-ymmärteisiltä näyttävissä tapauksissa ennen vapauttaa kuin syypääksi tuomita.
Suomen paino-asiain valvomiseksi asetetaan Helsinkiin Ylihallitus, johon kuuluu Esimies ja kaksi jäsentä. Tämä Hallitus on vähemmin tärkeissä asioissa päätöksen voipa kahdella jäsenellä, jos he ovat päätöksestä yksimieliset, mutta muuten vaaditaan lakivoimaiseen päätökseen että kaikki kolme jäsentä asiaan osallisiksi käyvät.
Esimiehen, joka saa palkkiota palkka-säännön mukaan, määrää Hänen Keisarillinen Majesteettinsa Senaatin yhteis-istunnon ilmoituksesta, jonka siinä tulee katsoa ei ainoastaan osoitettua virkamies-kelvollisuutta, vaan myöskin ja pää-asiallisesti korkeampaa kirjallista sivistystä. Älköön kuitenkaan ketään Senaatin jäsentä Ylihallituksen Esimieheksi valittako. Jos Esimies on käävissä jotakin asiaa käyttämään, astukoon silloin vanhempi jäsenistä Esimieheksi hänen siaansa. Sama laki olkoon, jos Esimies sairauden tähden tahi muusta laillisesta syystä ei Ylihallituksessa voi olla läsnä. Jos hän enemmän aikaa kuin yhden kuukauden on estetty virkaansa toimittamasta, ilmoittakoon Ylihallitus siitä Senaatille, joka yhteis-istunnossa määrää siaisen hänen virkaansa toimittamaan.
Jäsenet, joilla samoin on palkkasäännön mukaan palkkio, määrää Senaatin yhteis-istunto Esimiehen ehdotuksesta. Jos jäsen jossakin asiassa on käävin-alainen, kutsukoon Ylihallitus toisen, joka hänen siassansa tutkii asian. Jos jäsen on laillisesta syystä estetty virkaansa toimittamasta, kutsukoon myös silloinki Ylihallitus toisen hänen siaansa, kuitenkaan ei pitemmäksi ajaksi, kuin ylinnä kahdeksaksi päiväksi. Mutta jos estettä kauemmin kestää, ilmoittakoon Ylihallitus siitä Senaatille, joka silloin määrää virkaa toimittavan jäsenen. Jos jäsen virkavapautta tahtoo, hakekoon sitä Senaatilta, joka, jos hakemus myönnytetään, määrää virantoimittajan. Jos syytä on kanteen tekemiseen Esimiestä tahi jompaakumpaa jäsentä vastaan virka-vian tähden, ajettakoon ja tutkittakoon semmoinen kanne Turun Hovioikeudessa.
Ylihallitukselle avuksi ja sen ehdotuksesta asettaa Senaatin yhteis-istunto yhden Pää-asiamiehen ja yhden Sihteerin, jotka toistaiseksi saavat palkkiota palkkasäännön mukaan. Kämnerin-oikeus Helsingissä olkoon ensimäinen tuomio-istuin, kuin he ovat pahemmista virkavioista syytettävät. Vähemmistä virka-virheistä olkoon Ylihallituksella valta heiltä kieltää korkeintansa kolmen kuukauden palkkion, taikka yhtä pitkäksi ajaksi heidät virantoimituksesta eroittaa. Ylihallituksen vallassa olkoon myöskin, asettaa heidän siaansa virantoimittajia.
Kansliatöiden edesauttamiseksi ottaa Paino-ylihallitus yhden Kanslistan, joka saa palkkiota palkkasäännön mukaan ja jonka Paino-ylihallitus virkavian tähden voi joksikin aikaa virkatoimesta eroittaa tahi panna kokonansa virattomaksi. Paikallista huolta paino-asioista pitävät asiamiehet, joita Ylihallitus saa myötäliitetyssä palkkasäännössä seisotettuun lukumäärään asettaa niille paikoille, missä se näkee ne tarpeellisiksi. Nämä asiamiehet, joiden palkkiot Senaatin Talous-Osasto määrää töiden eri paljouden ja laadun mukaan, voipi Ylihallitus joksikin ajaksi heidän viroistansa eroittaa taikka kokonansa pois panna.
Virkarikoksista syytettäköön Kanslistaa ja asiamiestä paikkakunnan ensimäisessä oikeudessa.
Ylihallituksen tulee hellittämättömällä tarkkuudella valvoa kaikkia kirjapaino-asioita maassa, niin hyvin painovapaus-rikoksien vetämiseksi oikeuteen ja loukkaavain kirjateosten levittämisen estämiseksi sekä kirjanpainajain ja kirjakauppiaiden kiinnittämiseksi velvollisuuksiensa täyttämiseen, että niiden oikeuksien suojelemiseksi, jotka tämän asetuksen kautta ovat Suomen kansalaisille vakuutetut. Ylihallitus kokoontuu Esimiehen kutsumukselle, jonka on vastattavana, että Ylihallituksen toimialaan kuuluvat asiat aikanansa ja järjestyksessä tulevat esiin otetuiksi ja pidellyiksi. Esimiehen tulee myöskin valvoa että Hallituksen alle kuuluvat virka- ja palvelusmiehet ahkeruudella ja toimella täyttävät velvollisuutensa, jota varten hänen muun ohessa pitää tuo tuostakin läpikäydä Hallituksen päiväkirjat ja Hallituksessa ilmoittaa ne väärinkäytökset ja laiminlyönnit, jotka vaativat muuta toimenpitoa, kuin varoituksia esimieheltä yksityisesti. Ylihallituksen asia on varustaa asiamiehet tarpeellisilla ohjesäännöillä.
Paitsi niitä juttu- ja muita asioita, jotka, niinkuin eriksensä kussaki paikassa tätä asetusta on sanottu tahi muuten, asian laadun vuoksi, kuuluvat Ylihallituksen toimi-alaan, pitää Ylihallituksen esiinottaa ja päättää myöskin kanteet semmoisista rikoksista, jotka mainitaan 13 §:n 4, 5 ja 7 kohdissa sekä 15, 16, 17, 18, 22, 23, 29 ja 40 §§:ssä. Kanteet muista rikoksista tätä asetusta vastaan ylösotetaan ja tutkitaan laillisessa oikeudessa. Jos joku yht'aikaa syytetään rikoksista, jotka kuuluvat osittain Ylihallituksen ja osittain oikeuden toimi-alaan, tehtäköön silloin oikeudessa molemmista kanne.
Joka ei tyydy Ylihallituksen lopulliseen toimenpitoon semmoisen kanteen johdosta, jota siellä tämän asetuksen sääntöjä vastaan olevista rikoksista ja virheistä on tehty, hakekoon siihen muutosta Senaatin Oikeus-Osastossa valitusten kautta, jotka sinne ovat annettavat kolmessakymmenessä päivässä sen jälkeen, kuin tyytymätön on toimesta saanut kirjallisen osan, ja noudattamalla muuten mitä valituksista Hovioikeuden päätöksiä vastaan rikos-asioissa on säännetty. Muista Ylihallituksen päätöksistä valitettakoon samassa ajassa Talous-Osastolle.
Kirjain levittämistä koskevan silmällä-pidon keventämiseksi olkoon kirjanpainajan velvollisuus, tuhannen markan sakon haastolla, kirjasta, ennenkuin se painosta annetaan, laittaa asianomaisen asiamiehen käteen yksi kappale kuittia vastaan, johon kuitin antopäivä ja tunti ovat merkittävät. Vähempäin kirjateosten suhteen, joilla ymmärretään semmoisia alle kolmen arkin olevia painoksia, jotka eivät ole aikakautisia, pitää tämä velvollisuus ilmoitetun sakon haastolla oleman täytettynä vähintäänki kaksitoista tuntia ennen kuin ne ulosannetaan. Jos kirja on aikakautinen pitää, samanlaisen sakon haastolla, se Asiamiehelle määrätty kappale, johon siitä vastaavan ulosantajan nimi tulee olla kirjoitettuna joko häneltä itseltään omakätisesti tahi muulta semmoiselta, jonka hän siihen on valtuuttanut, oleman asiamiehelle kuittia vastaan annettuna vähintäänki tuntia ennen kirjan ulosjakamista. Jos tämmöinen kappale on asiamiehelle annettu myöhemmin kuin yksi tunti ennen sitä kellon lyömää, joka 13 §:n 2 kohdan mukaan on sen ulosjakamiselle ilmoitettu, pitää kirjan ulosantaminen, sadan markan sakon haastolla, siksi päiväksi seisautettaman, joll'ei asiamies, myöhemmin saadessaan hänelle määrätyn kappaleen, suostu kirjan ulosjakamiseen samana päivänä.
Yllämainituista velvollisuuksista vapautetaan kuitenki asianomaiset niiden kirjallisten ja taide-tuotteiden sekä pikkupainosten suhteen, joista 2 §:n 2 kohdassa ja 19 §:ssä puhutaan.
Jos asiamies havaitsee semmoisen rikoksen tätä asetusta vastaan tehdyksi, että kanne siitä on oikeudessa tehtävä, olkoon hänen velvollisuutensa asiasta viivyttelemättä ilmoittaa, sekä, jos rikos on kirjassa tapahtunut, samalla antaa tahi lähettää kirja Paino-ylihallitukselle, joka tutkinnon mukaan määrää kanteen tekemisestä asiamiehen tahi muun yleisen päällekantajan kautta. Asiamiehellä olkoon myöskin oikeus, jos sen tarpeelliseksi näkee, kohta tahi viimeistäänki kahdeksan päivän kuluessa panna kirja takavarikkoon, jolloinka ilmoitus siitä myös pitää Ylihallitukselle tehtämän. Jos ei asiamies ole takavarikkoon panemista päättänyt, ilmoittakoon siitäkin Ylihallitukselle, jossa tapauksessa Ylihallitus saa, kahdeksassa päivässä semmoisen ilmoituksen tultua, takavarikkoon panosta säätää. Molemmissa tapauksissa menetellään edellensä niinkuin alempana on säädetty.
Kannetta semmoista kirjaa vastaan, joka loukkaa yksityistä ihmistä, vaikkapa virassakin ja sen tähden, älköön julkinen päällekantaja nostako, vaan ainoastansa loukattu itse tahi hänen edusmiehensä. Olkoon kuitenki Painoylihallituksen vallassa, milloin asianomainen sitä pyytää ja syytä siihen näkyy olevan, asianhaarain mukaan määrätä asiamies hänelle avuksi kanteen toimittamisessa, tahi julkista päällekantajaa siihen käyttää; mutta älköön semmoisen virallisen asian-ajajan poissa-olo missään tapauksessa viivyttäkö asian käyttämistä oikeudessa.
Yksityisillä yhdyskunnilla ja muilla seuroilla olkoon oikeus senlaisina nostaa kannetta heitä loukkaavista lauseista; ketään yksityistä jäsentä kuitenkaan estämättä, kanteen kautta hyvitystä hakea semmoiselle häntä itseänsä yhdyskunnan jäsenenä koskevalle loukkaukselle, josta ei yhdyskunta eikä kukaan sen jäsenistä vielä ole kysymystä tehnyt.
Kuuden kuukauden kuluttua siitä, kuin kirja on 40 §:n mukaan asianomaiselle asiamiehelle annettu, älköön virallista kannetta sitä vastaan nostettako, mutta yksityinen asiallinen nauttikoon tässä tapauksessa hyväkseen sen kanne-ajan, joka on myönnetty Kuninkaallisessa asetuksessa Tammikuun 20 päivältä 1779.
Kanteesta tarpeettomassa tilassa ja perättömästä syytöksestä käyköön niinkuin yhteinen laki Pahanteonkaaren 60 luvun 1, 2 ja 3 §§:ssä sekä Oikeudenkäymisenkaaren 29 luvussa, ynnä niihin kuuluvat asetukset, siitä säätävät.
Määräyksen että loukkaava kirja on takavarikkoon pantava, joka tapahtuu sen ottamisella yhteiseen talteen, kiellon kanssa sen levittämistä vastaan, saattavat, missä niin tarpeelliseksi mietitään, antaa sekä Paino-ylihallitus taikka sen asiamies, niinkuin jo on mainittu, että myöskin se oikeus, jossa kirjasta syytös tehdään.
Tämmöinen takavarikko, jonka tulee kuulua kaikkiin kirjantekiän, ulosantajan, kustantajan, painajan ja kirjakauppiaan tahi muun levittäjän hallussa oleviin kappaleisin, älköön, niinkuin pois-otostakin on sanottu, ulottuko suurempaan osaan kirjasta, kuin siihen eli niihin vihkoihin tahi sanomalehden numeroihin, joissa loukkaavaksi katsottu kohta löytyy; älköön sitä myöskään tehtäkö muualla kuin painatuspaikalla, ennenkuin saatetaan toteen näyttää, että siellä sellaista tointa ennen on sen kanssa pidetty, paitsi siinä tapauksessa että kirja, sisällyksensä tähden voidaan lukea niiksi rikoksiksi, joista Pahanteonkaaren 4 ja 6 luvussa puhutaan, tahi että kirjassa puuttuu kirjanpainajan nimeä ja painopaikan ilmoitusta, jolloin se takavarikkoon pantakoon missä vaan tavataan.
Takavarikkoon pantaissa, olkoonpa se määrätty Paino-ylihallitukselta tahi sen asiamieheltä, ennenkuin kirjaa vasten on tehty kanne, tahi oikeudelta, sittenkuin kanne on tapahtunut, pitää asianomaisen Maistraatin tahi Kruununvoudin viivyttelemättä ja saman edesvastauksen haastolla, kuin virkavirheistä, siihen antaa anottua apua; ja olkoon takavarikkoon panija velvollinen, takavarikkoon otetuista kappaleista tekemään kolminkertaisen luettelon, josta yksi kappale annetaan Paino-ylihallitukselle tahi sen asiamiehelle, toinen sille virastolle, jota tässä toimessa käytetään, ja kolmas asianomaiselle. Samanlainen avun antaminen pitää myöskin, asianomaisen pyynnöstä, tapahtua takavarikkoa purettaissa, milloin se joko tämän asetuksen säännöstä 52 §:ssä tahi oikeuden päätöksestä on peräytettävä.
Jos Paino-ylihallitus tahi sen asiamies on takavarikon säätänyt, pitää ensin tulevana lainkäyntipäivänä, taikka, jos sitä silloin ajan tärkkeyden tähden ei ennätä tapahtua, ensimäisenä sen jälkeisenä lainkäyntipäivänä, ilmoitus siitä tehtämän oikeudelle, jonka on velvollisuus, kahdeksassa päivässä ilmoituksen jälkeen, hyväksyä taikka purkaa takavarikko. Jos semmoinen ilmoitus, kuin tässä on mainittu, laiminlyödään, peräytyköön takavarikko.
Jos joku asia oikeuteen vedetään, ilman edellä ollutta takavarikkoa, ja yhteinen päällekantaja siellä sitä vaatii, antakoon oikeus siitä kahdeksassa päivässä lausuntonsa.
Semmoisen kirjan takavarikkoon panosta, joka sisältää loukkauksia yksityistä ihmistä kohtaan, voipi oikeus silloin vasta päättää, kuin oikea asianomainen siitä on kanteen nostanut ja takavarikkoa vaatinut, josta vaatimuksesta oikeuden tulee lähinnä edellisessä §:ssä mainitun ajan kuluessa lausuntonsa antaa.
Oikeuden takavarikko-päätöksestä älköön erinäisiä valituksia tehtäkö, vaan pitää niiden seurata yhtenä pää-asian kanssa. Jos semmoista päätöstä ei ole annettu sen ajan kuluessa, jonka 49 § säätää, ei takavarikko enään saa sen perästä kestää; mutta oikeus, joka laiminlyö sanotussa ajassa antaa lausuntonsa tehdystä takavarikkotoimesta, olkoon siitä ankaran edesvastauksen alainen. Milloin takavarikko tulee semmoisen laiminlyönnin kautta peräytymään, olkoon asiallisella oikeus saada kruununmiehen apua takavarikon purkamiseen, niinkuin 48 §:ssä on sanottu.
Muissa kuin tässä ja 49 §:n mainitsemassa tapauksessa, kestäköön takavarikko kunnes oikeus sen on peräyttänyt.
Joka kirjaa levittää, tietäen sen takavarikkoon pannuksi, käyköön siitä samaan edesvastaukseen, kuin jos hän olisi sen tekiä; joka takavarikon rikkoo, sakoitettakoon Ulosmittauskaaren 8 Luvun 8 §:ää myöten. 32 §:ssä annetut säännöt käykööt näissäkin tapauksissa sopivissa osissa seurattaviksi.
Mitä tässä yllä on säännetty kanteesta ja takavarikosta kirjaa vastaan, sovitettakoon myöskin sillä muotoa näytelmiin, että Paino-ylihallitus Helsingissä sekä sen asiamiehet maaseuduilla, sittenkuin joku semmoinen näytelmä on tullut näytellyksi, jossa on rikos tätä asetusta vastaan, saavat kieltää sen enempätä näyttelemistä, sekä viimeistäänki kahdeksan päivää sen jälkeen oikeudessa nostaa kanteen ei ainoastansa sitä vastaan, joka on näytätyttänyt näytelmän, vaan myöskin sen tekiätä kohtaan, jos hän on tunnettu ja Suomen lain alainen. Jos yksityinen ihminen sen kautta on tullut loukatuksi, käyköön kanteesta ja vastauksesta niinkuin semmoisen ihmisen loukkaamisesta kirjan kautta on säädetty; ja olkoon siinä tapauksessa ainoasti oikeudella voima asianomaisen vaatimuksesta kieltää näytelmän enempätä näyttelemistä. Joka kielletyn näytelmän julkisesti näytättää, vastatkoon sen rikollisesta sisällyksestä niinkuin hän sen tekiäkin olisi, sekä vetäköön sakkoa kaksi vertaa niin paljo, kuin Ulosmittauskaaren 8 luvun 8 § säätää. Kaikissa yllämainituissa tapauksissa käykööt 32 §:n säännöt sopivissa osissa noudatettaviksi.
Kaikki riita-asiat rikoksista tätä asetusta vastaan, jotka eivät 39 §:n mukaan kuulu Ylihallituksen toimi-alaan, ylösottaa Raastuvan-oikeus siinä kaupungissa, jossa puheen-alainen kirja on painettu, taikka, joll'ei siellä ole sellaista oikeutta, lähin Raastuvan-oikeus. Jos kirja on ulostullut ilman kirjanpainajan nimeä tahi painopaikkaa taikka väärällä ilmoituksella siitä, kuuluu asia sen kaupungin Raastuvan-oikeuteen, missä kirja on levitetty, mutta, jos se on maalla tapahtunut, lähimäiseen Raastuvan-oikeuteen. Sama laki, kuin viimeksi on sanottu, olkoon noudatettavana, jos aineeltansa loukkaava näytelmä on tullut julkisesti näytellyksi.
Jos rikoksesta on määrätty semmoinen rangaistus, jota ei saada sakoilla sovittaa, ja kirjantekiä tahi se, joka tämän asetuksen mukaan on kirjateoksesta vastauksessa, tämänkaltaisissa asioissa kuuluu Hovioikeuden alaan, käyköön noudatettavaksi mitä siitä 2 §:ssä Oikeudenkäymisenkaaren 8 lukua on säädetty.
Kannetta tehtäissä loukkaavata kirjaa vastaan, pitää kirjallinen haaste, sisältävä ei ainoastansa rikoksen laadun, vaan myöskin osoituksen mille paikalle kirjassa ja mille säännölle tässä asetuksessa syytös perustautuu, annettaman vastaajalle viimeistäänki kahdeksan päivää ennen kuin hänen on tultava oikeuteen vastausta antamaan; ja olkoon 33 ja 34 §§:ssä säädetty järjestys tässä noudatettavana.
Jos kanne on tehtävä nimensä ilmoittamattoman toimittajan kirjasta, otetaan haaste yllämainitun ajan kuluessa kirjanpainajaa vastaan, jonka, joll'ei hän ole kirjaa omalla vastauksellansa ulosantanut, tulee vapauttaa itsensä edesvastauksesta esiin näyttämällä kirjantekiän nimilistan.
Sittenkuin selville on saatu kuka oikea vastaaja on, kuten 33 ja 34 §§:ssä sanotaan, olkoon velvollisuutensa kohta käydä oikeuden käskystä vastaamaan, uhalla että hän sinne muuten Oikeudenkäymisenkaaren 11 luvun 10 §:n mukaan kruunun tahi oikeuden käskyläisillä tuotetaan, joka myöskin kuulukoon semmoisen kirjan levittäjälle, jossa ei kirjanpainajan nimeä sekä painopaikkaa ja vuosilukua ole merkittynä.
Yksityinen asiallinen ajakoon asiansa joko itse tahi edusmiehen kautta; mutta sen, jota edesvastaukseen vaaditaan, pitää itse olla vastaamassa, lähinnä edellisessä §:ssä mainitulla uhalla, häntä kuitenkaan kieltämättä lainkäynnissä apumiestä pitämästä.
Todistamisesta painovapaus-asioissa olkoon noudatettavana mitä yhteinen laki rikosasioista yleensä säätää; kuitenki pysyköön tuomari kiinteästi päällekantajan syytöksessä, oikeudetta ulottaa tutkintonsa todistusten perään sen asian selitystä edemmäksi, joka haastossa on ilmoitettu.
Jos vastaaja semmoisessa painovapaus-riidassa, joka koskee loukkausta yksityistä ihmistä vastaan, tahtoo syytöksensä todeksi näyttää, olkoon tuomarilla oikeus kussakin tapauksessa, sen erinäisen laadun ja kohtaavain asianhaarain mukaan, tutkia lieneekö tarjottu todistaminen suvaittava, kuitenki niin, ettei sellaista todistamista, jolloin se voisi tulla rikkomaan yksityisen elämän pyhyyttä, mieskohtaisten, kotoisten ja perheellisten keskuusten julkaisemisella, missään tapauksessa saada sallia.
Sittenkuin riitaveljet ovat ilmoittaneet mitä heillä on asiassa sanottavaa ja todistettavaa, ja heille on annettu tilaisuus siitä tehdä lopullinen lauseensa ja selityksensä, tulee oikeuden julistaa päätös, joka, kuin asia on ollut ala-oikeuden käsiteltävänä, pitää asianomaisen Hovi-oikeuden tutkintoon lähetettämän, jonka päätöksestä tyytymätön saapi, samassa ajassa ja järjestyksessä, kuin muistakin rikosasioista on säädetty, tehdä valituksensa Senaatin Oikeus-Osastoon.
Tämän asetuksen mukaan tuomitut sakot menevät Kruunulle. Jos ovat tuomitut yleisen lain tahi erinäisen asetuksen mukaan, jaetaan ja vaihdetaan ne kutakin eri tapausta varten säännetyllä tavalla.
Jos sakotettu puuttuu varoja niiden sakkojen maksamiseen, joihin hän tämän asetuksen jälkeen on tuomittu, vaihdetaan ne vankeudeksi lähinnä seuraavassa §:ssä määrättyin perusteiden mukaan; ja pitää vankeus-rangaistus, olkoonpa ehdottomasti tahi sakkojen siaan tuomittu, tapahtuman siinä rangaistuslaitoksessa, joka semmoista vapausrangaistusta varten on määrätty; mutta älköön senkaltaisissa tapauksissa ketään vankihuoneessa pantako kahleisin tahi pakkotyöhön, eikä myöskään niiden kanssa yhteen, joita tutkintoa varten tahi muista rikoksista vankina pidetään.
Sakot aina kahteenkymmeneen markkaan asti vastaavat neljän vuorokauden vankeudelle, jonka jälkeen yksi vuorokausi kerrallansa lisätään jokaiselta enemmältä, korkeintansa kymmeneen markkaan nousevalta sakkomäärältä, niin että yli kahdenkymmenen markan ja korkeintansa kolmekymmentä markkaa olevat sakot vastaavat viidelle vuorokaudelle, yli kolmenkymmenen ja korkeintansa neljäkymmentä markkaa olevat kuudelle vuorokaudelle ja niin edespäin; mutta älköön ketään vankeudessa pidettäkö kauemmin kuin seitsemänsataa kolmekymmentä vuorokautta.
Niiden sakkojen vaihtaminen, joihin aikakautisen kirjan ulosantaja tuomitaan, tapahtukoon ainoastansa siltä niiden osalta, jota ei, 13 §:n 6 kohdassa säännettyjen perustusten mukaan, voida ulossaada vakuudeksi pannusta edesvastaussummasta, ja jota ei syyllinenkään, mainitun summan uupuessa, suorita eikä hänen omaisuudestansa voida ottaa.
Julkinen kehoitus rahan-keräyksiin semmoisten sakkojen maksamiseksi, jotka tämän asetuksen mukaan ovat tuomitut, olkoon kielletty sakon haastolla neljästäsadasta neljääntuhanteen markkaan asti.
Niissä tapauksissa, joissa tämä asetus viittaa 1734 vuoden lakiin tahi vanhempaan asetukseen, mutta laki tahi sellainen asetus on uudemman lain kautta tullut muutetuksi, noudatettakoon kussakin tapauksessa mitä uudempi asetus siitä säätää.
Tämä asetus käypi vaikutukseen Tammikuun 1 päivänä 1866 ja pysyy voimassa ensinnä tulevain valtiopäiväin loppuun asti. Sillä välin lakkaavat Kuninkaallinen asetus ja käsky Huhtikuun 26 p:ltä 1774, Kuninkaallinen julistus Joulukuun 7 p:ltä 1787 sekä Keisarillinen asetus Lokakuun 2 (14) p:ltä 1829, ynnä kaikki muut nyt annettuja säätämiä vastaan sotivat esivallan säännöt, kokonansa vaikuttamasta. Jota kaikki asianomaiset alamaisuudessa noudattakoot. Helsingistä, 18 p:nä Heinäkuuta 1865.