Faarao ja ilotyttö

Faarao ja ilotyttö Historiallinen taru Kirjoittanut Jalmari Virtanen

Nitokris – ”Ruusuposki” –

Ilotyttönen tanssiva tuo

Hän helteessä Afrikan päivän

Taas sipsutti Niilin luo.

Hän riisuutui siellä kylpyyn,

Ja kasteli kutrit pään;

Sirot, kullatut sandaalit pienet

Jäi rannalle kiiltelemään.

Näki kotka ne, ilmoja kiitäin,

Alas maahan syöksyi tuo

Ja toisen sandaaleista

Ylös kiidätti pilven luo.

Erämaahan päin pois lensi,

Pesä, poikaset mielessään,

Putos’ sandaali kotkan suusta,

Kävi maahan liitelemään.

Vaan faarao, tuomari korkein

Alla taivahan siintelevän

Oli tuominnut syyttömät syyhyn...

Oli ankara tuomari hän.

Hänen helmaansa sandaali sattui

Siro, kullattu, pienoinen.

Kuninkaassa se synnytti hurmaa,

Sai rakkaus sydämehen.

Nyt käsky soi faaraon moinen:

”Tämän haltija löyttävä on

Ja palatsin hohtaviin suojiin

Hän, prinsessa, tuotakohon!”

Sadat kiiruhti käskyä kuullen

Eri puolille kiidättäen...

Vaan faarao kaihosta riutuu,

Sydän miehen on murheellinen.

Re’n pursi jo kolmas merta

Iki-aavojen kiitää pois,

Vaan vielä ei kallista tuoda...

Kuka kaihotta vuottaa vois?

Vaan ennenkuin neljäs ilta

Idän palmujen tummeta suo,

Nitokris – hehkeä ruusu –

Jo tuodaan faaraon luo.

Hän kuninkaan jalkojen juureen

Käy, nöyränä kuiskaellen:

”Sinun tyttäres’ pieni on maassa,

Oi mahtava suosikki Re’n!”

Ylös faarao ruususen nostaa,

Hänen huultensa hettehet juo:

Hovin seurassa nyt ilotyttö

Käy kuninkaan istuimen luo.

”Hor itse sun toimitti mulle, –

Sanat faaraon kuuluvat noin. –

Nut suokoon siunauksensa;

Minä armoni sulle jo soin.”

Satu jatkuu: faarao saanut

Osiriksen on istuimen

Ja silloin hallitus joutui

Kätösiin tämän kaunottaren.

1912

Lähde: Virtanen, Jalmari 1936: Valittuja runoja. Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi.