Kadun lakasija
| Kadun lakasija. Kirjoittanut Lauri Soini |
- Hän lakasee ja lakasee,
- hän kadun pölyn poistaa.
- Hän katsoo talon ikkunaan –
- oi, siellä lilja loistaa!
- On lilja merkki vapauden,
- vaan vaimo lyön on orja.
- Kun yöt ja päivät lakasee,
- saa selkä olla norja.
- Vain lakasee ja lakasee
- se vaimo ryppyposki.
- Oi, hänen äidinsydäntään
- niin moni murhe koski.
- Hän lakasee ja lakasee –
- mut aatoksensa liitää,
- se kautta muiston viittatien
- keväimen maille kiitää.
- Hän muistaa ajan armahan,
- kun elo hälle hymyi,
- kun alla lemmen lehvän hän
- sulhonsa kanssa lymyi.
- Hän muistaa vuodet onnekkaat
- kun kotikullan parmaan
- hän lapset tuuti nukkumaan
- turvassa miehen armaan.
- Mut hältä miehen toimevan,
- pois kylmä kuolo nouti,
- ja silloin elonpurtensa
- näin kalliolle souti.
- Hän lakasee ja lakasee
- nyt vuoksi pienten lasten.
- Oi, sydän jalotunteinen
- on alla valkohasten!
- Oi, vaimo! Suuri, arvokas
- on sinun ”halpa” työsi!
- Näin ihmisyyttä palvelet
- ja tyynnä uinut yösi.
- Hän lakasee ja lakasee
- ja lapsiansa muistaa. –
- Kadulle kapakasta nyt
- mies askeleensa suistaa.
- Hän nuori runoniekka on,
- on lapsi hämyn häivän.
- Hän polvet horjahdellen käy
- valohon selvän päivän.
- Mut loiste luonnon auringon,
- on mielestänsä turhaa,
- kapakan huuru raittihit
- aatokset hältä murhaa.
- Myös vie se voiman jalkojen,
- vie kaiken tarmon, kunnon,
- ja peittää alle viivojen
- myös ihmisyyden tunnon.
- Kuin varjo hoippuu horjuen
- hän hetkisen – ja kaatuu.
- Hän kaataa vanhan vaimonkin
- ja hervotonna maatuu.
- Mut vaimo ylös kiehkiää
- ja siunaa itseänsä
- ja alkaa työnsä uudestaan
- siristäen silmiänsä.
- Mies yhä viruu pitkällään
- avutta tolkutonna.
- Ken kurjaa hänt’ ei säälisi,
- olisi melkein konna.
- Ja vaimo hellämielinen
- lähestyy kyynelsilmin.
- Hän nostaa miehen seisallen,
- ett’ oisi ihmissilmin.
- Hän katsoo miestä tarkastain,
- pysyykö seisallansa,
- vai keikahtaako uudestaan
- menettäin mainettansa.
- Mies katsoo häntä, inhoten
- hän survaa auttajansa
- pois luotaan, sitten horjuen
- taas kulkee kulkuansa.
6. 6. 03.
Lähde: Työmies 13.7.1903.