On maa
| On maa Kirjoittanut Saima Harmaja |
- On maa,
- johonka unten jäljet katoaa.
- Lähemmäs sitä askeleeni vie
- jokainen tie.
- Min täällä menetin, sen löydän sieltä,
- mi täällä soperrusta, selvää kieltä
- on maassa, missä harha hajoaa.
- On siellä toivo totta, turhaa pelko,
- salasta himmeimmästä kirkkain selko,
- ja syvin tuska enin lohduttaa.
- Kas, kyyneleet
- nuo, joihin ovat kummunneet
- poveni katkeruus ja raskaat surut,
- on vuorilähde, josta voimaa juon.
- Jos tuon
- ma sinne halvan rakkauden murut,
- käsiini jalokiviaarre jää,
- mi kimmeltää.
- Ja vainajat
- säteillen siimeksessä kulkevat
- – oi ikävöity, vastassani lienet.
- Ma tartun käteen, jok’ on kylmennyt,
- nään hymyn, jonka laskin hautaan varmaan.
- Syliini siellä nostan lapsen armaan,
- min kasvot pienet
- on täällä kielletyt.
- On maa,
- johonka kaikki polut katoaa.
- Ken siellä on, ei katso heijastusta,
- mi meitä valaisee, kun tie on musta.
- Hän katsoo silmiin itse Olevaa.
- On Rauhan maa.
Lähde: Harmaja, Saima 1937: Kaukainen maa: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.