Siirry sisältöön

Risti Idan Haudalla eli Ida ja Frans Alfred

Wikiaineistosta
Risti Idan Haudalla eli Ida ja Frans Alfred.

Kirjoittanut anonyymi


v. 1.

Sammaltunut kota
Heklan Juuressa,
Vastoin tuulten sotaa
Puitten suojassa:
Mutta sielä, murhe vielä,
Kaunis kukka katkaistiin,
Idan haudan päälle
Risti nostettiin.

v. 2.

Yli meren meni
Fransi sotimaan.
Ah mun sydämmeni
Ida huokais vaan,
Koskan kuulen Tuiman tuulen
Meren päällä paisuvan:
Silloin minä luulen
Alfren palaavan.

v. 3.

Kului kolme vuotta,
Eikä tullutkaan
Alfred, jota oottaa
Ida ainian.
Kovin aivan huusin vaivan,
Jonka isält’ salaisin,
Kuin ei tuonut Laivaa
Tuuli takaisin.

v. 4.

Kuiva niin kuin kukka
Syksyn tullesa
Kaunis Ida rukka
Syväs’ murheesa.
Tuska, vaiva sydänt’ kaivaa
Kuin ei tule takaisin
Ikävöitty laiva,
Alfred ootettu.

v. 5.

Tytärtänsä suree
Vanha vaikiast’.
Kipu häntä puree
Yltä haikiast’.
Ida kuule, älä luule
Alfren ijäks’ kadonneen,
Minä hänen sulle
Tänne tuomaan meen.

v. 6.

Ida meni Rantaan
Alinomaansa,
Kirjoitteli santaan
Nimen kultansa
Aamull’ aina: ehkä painaa
Päivän hellet häntä tääll’;
Valons’ myös kuu lainaa
Yksinäiselle.

v. 7.

Kova Raju Ilma
Nousee merellä,
Mustenee maailma
maall’ ja vedellä,
Laivat hajoo, moni vajoo
Tuulen tuiman käsissä,
Harvat ne kuin kajoo
Maata hengissä.

v. 8.

Idan vanha Isä
Tuli sinne kans’,
Idan kipuu lisää
Hänen kuolemans’;
Kaikki muuttuu, Ilo puuttuu,
Aikani on loppunut;
Alfred sinun suuttuu
Sinust’ luopunut.

v. 9.

Vanha näin nyt sanoi
Tyttärellensä,
Siunauksen annoi,
Meni lepoonsa,
Ida parka, aivan arka
Kuuli sanan hirmuisen;
Hänen sieluns’ karkaa
Ylös Taivaaseen.


Lähde: Risti Idan Haudalla eli Ida ja Frans Alfred. 1836. Helsinki.