Talvi-iltana

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Talvi-iltana.
(Ruotsista).
Kirjoittanut anonyymi


Metsässä, vanhassa pirtissä
Ja ihmisten ilmoista poissa
He leikkivät pienoset yhdessä
Tuon leimuvan lietehen ko’issa.
He tykkivin sydämin odottavat
Ja kotihin äitiä kaipaavat,
Ku noutavi metsästä puita.
On pakkanen kolkkona ulkona,
On huurussa ilma ja metsä
Ja ympäri lumista tannerta
Käy pohjasen tuulonen kylmä.
Se lumiinsa verhovi lapsia,
Kut äitiä auttavat armasta,
Ku noutavi metsästä puita.
Ja tuskinpa iltasen ruskos
On pirttihin sädettä päässyt,
Kun akkuna pohjosen tuulesta
Jääkukkia täysi on käynyt,
Mutt’ armahat jääkukat sulavat,
Kun pienoset huulin ne hautovat
Ja kirkas on akkunan ruutu.
Jo iltaki joutuvi, tähtiä
Ei taivahan laella loista.
On valkea sammunut liedeltä,
Ja lapsista rauha on poissa.
He istuvat yhtehen äänetti:
”Oi Herra, miss’ äitimme viipyvi,
Ku noutavi metsästä puita.”
Näin pienosten pirtissä odottaissa
Ja kylmästä väristen siellä
He kuulevat haukkuvan vahtinsa,
He astunnan kuulevat vielä.
Jo iloksi kaipaus muuttuvi
Ja riemuten kukin nyt huutavi:
”Jo saapuvi metsästä äiti!”

A[ugust]. F[av]–én.


Lähde: Tampereen Sanomat 25.1.1879.