Siirry sisältöön

Mitenkä elävien kuvien teattereissa näyteltäviä kappaleita kirjoitetaan ja mitenkä ne kankaalle kiinnitetään eli filmataan

Wikiaineistosta
Mitenkä elävien kuvien teattereissa näyteltäviä kappaleita kirjoitetaan ja mitenkä ne kankaalle kiinnitetään eli filmataan

Kirjoittanut BXC = B


MITENKÄ ELÄVIEN KUVIEN TEATTEREISSA NÄYTELTÄVIÄ KAPPALEITA KIRJOITETAAN JA MITENKÄ NE KANKAALLE KIINNITETÄÄN ELI FILMATAAN.

Kaikein ensimäiseksi tarvitaan ajatus, mutta hyvä ajatus maksaa paljon rahaa. Siten onkin halvinta lainata sellainen joltakin tunnetulta kirjailijalta. Tätä tekoa jotkut tosin sanovat ajatuksen varastamiseksi, mutta se on vain kateutta.

Ollakseen sitten kirjoittamiseen valmis on sen, joka sellaiseen ryhtyy, hankittava itselleen tarpeelliset esineet kuten paperia, kynä sekä myöskin pöytä, jonka ääreen voi rauhassa istuutua odottamaan "Spirituksen" tuloa, jonka jouduttamiseksi voidaan suositella esimerkiksi whiskyä. Näin varustettuna voi vihdoin ryhtyä itse kirjoitustyöhön. Siis ensiksi kappaleen nimi; tällä on erittäin suuri merkitys koko filmin esittämiseen nähden. Ennen kaikkea sen tulee olla niin huomiota herättäviä kuin mahdollista.

Rakkaus, viha ja kosto
tai
Liehuva vaatekappale
tai
Lumpunkokoojan morsian
tai
Mitä hyvänsä.

Sittenkun päällekirjoitus on valmis, voi ottaa uuden whiskyn ja alottaa ensimäisen osan. Niin luonnollisesti voi myöskin aloittaa viimeisellä osalla, mutta silloin on kirjoitettava takaperin.

Tätä tapaa on suositeltava ainoastaan sille, joka on vasenkätinen.

Kun ensimäinen osa on päätetty, voi valmistautua toisen osan kirjoittamiseen uudella whiskyllä.

Tämän jälkeen ryhdytään kolmanteen, neljänteen j. n. e. osaan riippuen siitä, kuinka paljon whiskyä on kotona. Koko tunnin näytelmään tarvitaan keskimäärin kaksi litraa whiskyä.

Sittenkun kynä on puoliväliin kulunut, paperi loppunut ja whiskypullo tyhjentynyt, pannaan kappale johonkin laatikkoon niinkuin sanotaan hautumaan, siellä nim. se paranee aikain kuluessa. Kun kappale on tarpeeksi hautunut tarjotaan se jollekin filmiyhtiön tirehtöörille, joka usein kylläkin on niin tyhmä, että ottaa asettaakseen sen näyttämölle.

Tulemme sitten kappaleen näyttämölle asettamiseen, jota varten tarvitaan seuraavat välineet:

2 ltr. paloviinaa,
1 kori olutta,
1 kori wichyvettä,
24 puolikasta punssia,
5 ltr. paloöljyä,
2 kiloa voita,
5 laatikko anjovista,
5 pakettia näkkileipää,
1 primuskeittiö,
Kahvia,
Juustoa,
Sokeria,
Kermaa,
Paistinpannu,
Veitsiä,
Kahvelia,
Lusikoita,
Laseja
y. m., y. m.

Sekä vielä valokuvaaja koneineen, jossa on erikoinen kampi filmaamista varten.

Jos nyt tapahtumapaikkana on saaristo, lainataan joltakin herkkäuskoiselta henkilöltä moottorivene, ladotaan niinhyvin välineet kuin näyttelijät laivaan ja lähdetään matkalle.

Kun sitten on tultu niin pitkälle, ettei enää ole varmaa aavistusta missä ollaan, lasketaan johonkin saareen ja otetaan luotsi. Luotsin ohjaamana saavutaan iltamyöhällä Porkkalaan, syödään iltaista kahvi ja punssi mukaan laskettuna ja paneudutaan levolle. (Jatk.)

MITENKÄ ELÄVIEN KUVIEN TEATTEREISSA NÄYTELTÄVIÄ KAPPALEITA KIRJOITETAAN JA MITENKÄ NE KANKAALLE KIINNITETÄÄN ELI FILMATAAN.

(Jatk.)

Seuraavana aamuna k:lo 5 tehdään valmistukset filmien ottoa varten siten, että useimmat seurueen jäsenistä varustetaan ongenvavalla ja lähetetään onkimaan kaloja murkinaksi. Sillä aikaa menevät ohjaaja ja valokuvaaja jonkun kalastajan luo ja ostavat kilon ahvenia, jotka suomustetaan, puhdistetaan ja paistetaan paistinpannussa priimuskeittiön päällä.

Kun ahvenet ovat paistetut kutsutaan onkijat takaisin ja syödään aamiaista. Aamiaisen jälkeen alkavat valmistukset filmien ottoa varten siten, että herrat menevät uimaan, ohjaaja ja valokuvaaja taasen hakevat sopivaa paikkaa näyttelemistä varten, sekä naiset valmistavat päivällistä. Kun päivällinen on päätetty kahvilla ja punssilla, ryhdytään vihdoin filmaamiseen. Mutta silloin valokuvaaja huomaa, että hän onkin unohtanut raakafilmin kaupunkiin; hän matkustaa hakemaan sitä viimeisellä laivalla. Seuraava päivä on edellisen kaltainen sillä eroituksella vain että nyt tarjottiin aamiaiseksi paistettua haukea ahvenen sijasta. Päivällisen aikaan valokuvaaja palaa kaupungista ja sitten se leikki alkaa.

Ensimäisen osan jännittävimpään kohtaan tullessa loppuu filmi ja ennenkuin valokuvaaja on saanut uuden filmin koneeseensa on tullut liian pimeä. Palataan sentähden majapaikalle ja syödään illallista, jonka jälkeen jatketaan kahvilla ja punssilla.

Niin jatketaan joka päivä kunnes olut, paloviina ja punssi ovat loppuneet, jolloin lähdetään kotiin ja kehitetään exponeerattu filmi. Siitä saadaan negatiivi, josta taasen tehdään; positiivi. Kun se on valmis on kuvaan vain liitettävä teksti, ja meillä on

Maailman parhain vetonumero filmin alalla.
Loistava! Sanomattoman jännittävä draama saaristosta.
HUOM.! Monopolifilmi.

Tirehtööri ansaitsee rahaa kuin heinää, mutta tekijän ja näyttelijäin puhdas voitto, sittenkun kaikki menot on vähennetty, on (paitsi vapaapilettiä) seitsemän markkaa ja kaksikymnentäkolme penniä.

BXC = B

Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot:
Biograafilehti 0, 1915 s. 14–15
Biograafilehti 1, 1915 s. 15