Oma Maa
Ulkoasu
(Ohjattu sivulta Oma maa)
Oma Maa Kirjoittanut Samuel Gustaf Bergh |
Oulun Wiikko-Sanomia -lehdessä julkaistu versio:
- Oma Maa *)
Oma maa mansikka;
Muu maa mustikka.
- Vallan autuas se’, jok’ ei nuorena sortunu maaltaan,
- Hyljätty **), onnensa kans’, urhoin hauvoilta pois.
- – Ei sopis’ miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä;
- Mutta mun syömeni taas tahtoopi huokata ees. –
- Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
- Nuosevat silmiini nyt vielä’in viljavat veet.
- Ei mun mielestä, ei, mee Pohjolan tunturit, joilla
- Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi.
- Siell’ eli toimesa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
- Poijat ja karhut puun juurella painia löit.
- Raittihit talviset säät, revon tult’ ovat taivahat täynnä,
- Kauniimmat kattoa kuin aamulta alkava koi.
- Oi, Te’ pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa
- Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans’!
- Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki
- Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähet ja kuun.
- Siellä mun huoleni on, ja siellä ne muinosat muistot,
- – Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös. –
- Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks’;
- Kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymä maa.
Kallio.
*) Otava: 2:nen Osa, 309 ja 310 sivu.
**) Täsä Runoilemasa on, Tekiän, käskyn jälkeen, oikastu muutamia virheitä.
Lähde: Oulun Wiikko-Sanomia 19.4.1834.
Pieni helmivyö -kokoelmassa julkaistu versio:
- Oma maa.
- Vallan autuas se, jok’ ei nuorena sortunut maaltaan,
- hyljätty onnensa kanss’ urhoin haudoilta pois.
- Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä;
- mutta mun syömmeni taas tahtovi huoata ees.
- Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
- nousevat silmiini nyt vieläkin viljavat veet.
- Ei mun mielestän’, ei mee Pohjolan tunturit, joilla
- lasna ma kuuntelin, kuin sampo ja kantelo soi;
- siell’ eli toimessa mies ja Väinöstä lausuivat urhoot,
- poiat ja karhut puun juurella painia löit
- Raittihit talviset säät, revon-tult’ oli taivahat täynnä,
- kaunihit katsoa kuin aamun alkava koi.
- Oi, te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaa
- myötään, päilyen veen vienossa taivahan kans’!
- Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,
- saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun.
- Siellä mun mieleni on ja siellä mun muinoiset muistoin,
- sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävän’ myös.
- Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks,
- kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntymä-maa!
Kallio
Lähde: Pieni helmivyö: Suomen runoja koulunuorisolle. 1895. Werner Söderström, Porvoo.