Karjalan laulu

Karjalan laulu. Kirjoittanut Olli Wuorinen

Sä syntymä-seutu, sä Karjalan maa,

Sä kyll’ olet kultala, onnela meille!

Tää kansa on vaivojen karkaisemaa

Tääll’ es’-isät taisteli, kunnia heille!

Nuo nuokkuvat hongat ja lehtevät puut,

Nuo koskien kuohut ja virtojen suut,

Ja vuoret ja laaksot on kallihit meille.

Kas Pielisen haarassa välkkyelee

Ves-rikkahat vyöt, sulokirkkahat kaaret!

Kas kuin Pyhäjärvikin läikkyelee,

Sen lainehiss’ ui sadat luodot ja saaret!

Kas Simpelen selkä kun siintävi myös,

Mut, Luoja, sun uhkein’ mestari-työs

On Vuoksi ja sen iki-armahat kaaret!

Tääll’ istuihe Wäinämö soittelemaan,

Ja haltia-henkensä lauluhun kiihtyi,

Luo riensivät luodut ja kuunneltuaan

Ne hurmautui sulo-sointuhun viihtyi.

Tääll’ loimotti Ilmarin hehkuva lies;

Tääll’ Lemminkäinen, se hilpeä mies,

Löi leikkiä myös sota-intohon kiihtyi.

Tääll’ es’-isät korpehen kaskea kaas,

Ja muokkasi mullan ja siemenet kylvi:

Nous halla ja viljan se vei tahi taas

Vihollinen korjasi, kun sota mylvi;

Mut pois hätä! es’-isät pettua söi,

Ja talvet he ahmoja, karhuja löi,

Ja taas kesän tultua siemenet kylvi.

Oi, tottapa tähdissä merkitty lie

Jo ennalta Karjalan kansa sun vaivas!

Ol’ ahdas ja hurmetta uhkuva tie,

Jot’ astumahan sinut määräsi taivas.

Ken tuskias kertoa jaksaisikaan,

Ken huolias nyt kävis huutelemaan,

Kun itse jo ääneti kärsit sun vaivas?

Kun pääsevi päiväksi nouseva koi,

Niin nähdähän, kuullahan Karjalan maine;

Ja silloinpa Wäinölän kantelo soi,

Kuin ennen ja silloinpa laulujen laine

Taas virtana vierevi halk’ isän-maan

Sit’ yhtyvi maailma kuuntelemaan,

Näin kuuluksi käy koko Suomemme maine.

Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.