Orvon valitus

Orvon valitus[1]. Kirjoittanut anonyymi

Eipä muut muretta tunne,

Kanna mieltä katkeroa,

Vaan minä murehen tunnen,

Kannan mielen katkerimman.

Ilossahan muut elävät,

Leikissähän leikahuvat;

Minä hoikka huolissani,

Palo pakko-päivissäni.

Eipä tieä toinen toista,

Toinen toisen miel’aloa;

Eikä tieä yksikänä,

Ymmärrä yheksänkänä

Tämän pääsken päänsisusta,

Tämän allin mie’aloa,

Mitä mielessä makavi,

Aivoissa ajattelevi.

Jopa jou’uin joutavaksi,

Jou’uin joutavan jälille,

Koukkupolven polkumille;

Isä heitti, äiti jätti,

Jätti jäisille jälille,

Sukat uutiset unohti;

Minä jäin kuin jänön poika

Jäälle jääkerrehtämähän,

Palolle papattamahan.

En tieä poloinen poika,

En poika polonalainen,

Kunne kurja kulkenemme,

Vaivainen vaeltanemme:

Jalanko juurehen Jumalan

Ristuksen ristin tyköhön,

Pyhän hengen pyy’ännöihin!

Waronen.

1. Kirjoitettu Tohmajärvellä nyt jo kauan kuolleen runonlaulajan ja kanteleensoittajan suusta, joka oli homeerinen sitenkin, että oli sokea. Vaikka laulu hyvin vivahtaa Kantelettaren lauluihin, ei sen tässä julkaisemista kuitenkaan ole katsottu sopimattomaksi.

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. I. 1870. Savo-Karjalainen Osakunta, Helsinki.