Äidinsydän
Ulkoasu
Äidinsydän Kirjoittanut Otto Manninen |
- Oi sydän, jonka alla
- hän syttyi elämään,
- nyt veikö, veikö halla
- sun toivos tähkäpään?
- Sa kaikkes alttiiks annoit,
- maan aamuun armaaseen
- kun lempes lapsen kannoit –
- nyt annoit uudelleen.
- Sa, valmis mielin urhein
- eest’ itse astumaan,
- sa, kuormitettu murhein
- nyt saakka kukkuraan!
- Sa, vaivutettu vaivaan,
- oi, tunne tuskassas:
- maan yössä aamuun taivaan
- nyt kannoit kalleimpas.
- Sen aamurusko vuorten
- pyhien kirkkauteen,
- keralla kukkain nuorten
- kukintaan iäiseen.
- Sa, tuskan kukkuroima
- kuin tulvan tulisen,
- kaikk’ olkoon sulla voima
- nyt äidinsydämen,
- mi taittaa toivon tainta
- ei anna tuonenkaan,
- silt’ arpaa autuainta
- ei saada saaliinaan;
- mi suurempi on surmaa,
- on usko elämään,
- on uhrauksen hurmaa,
- näyt jolle näytetään:
- Koin vihmassa hän virpoo
- nuort’ olkaa, kukoistus
- häll’ uus on, kaikki kirpoo
- jo kipu, sairaus.
- Säteissä toivon tointuin
- uus alkaa aamun koi.
- Sun syvimmästäs sointuin
- taas kehtovirsi soi.
- Last’ ihanuuteen laulat,
- sen aamuun seijaaseen,
- kun tuskan tulipaulat
- sua painais syvyyteen.
Lähde: Manninen, O. 1938: Matkamies: runoelmia. WSOY, Porvoo.