Äidittömät

Äidittömät. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Nuorin.

Äiti nukkuu.

Nuorimman läheisin.

              Älä noin nyt pauhaa:

sairaan äidin täytyy saada rauhaa.

Nuorin.

Nukkuuhan se äiti nyt niin kauan,

koko päiväksi hän jätti vauvan.

Vanhin.

Ainiaks hän jätti pienensä:

maahan kannetaan hän.

Vanhimman läheisin.

                   Ei, hän tähti,

taivaassa nyt on ja silmätä

tahtoo meitä sieltä, minne lähti.

Nuorimman läheisin.

Ken nyt äidiks saa?

Vanhimman läheisin.

                  Mä tiedänkin:

isä.

Vanhin.

Kuinka hän voi olla äiti?

Vanhimman läheisin.

Kyllä voi, sen eilen huomasin.

Hän voi meistä pitää niinkuin äiti.

Vanhin.

Eikö niin hän tehnyt ennenkin?

Vanhimman läheisin.

Vaan hän vietti ajan kirjain kanssa;

luoksemme hän saapui harvemmin.

Nyt hän luonamme on ainiansa,

meitä katsoo, pitää polvellaan

niinkuin äiti; kyyneleitä syytää

hältä silmistä, kun muistamaan

meitä äidin opetusta pyytää...

Kuinka äidin lause kuuluikaan?

Vanhin.

Aina säilytän sen muistossani:

«enää ei mua nähdä, armahani;

mutta sydämehenne mä jään.

Kuullessanne äänen, joka manaa

povessanne pahan hylkäämään,

ajatelkaa: Se on äidin sana».

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.