Äiti ja poika eli luonnon ihanuus

Äiti ja poika eli luonnon ihanuus. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Hän nukkuu vielä – hellin hymyilee,

vain enkeleistä uneksiipi,

ja posket hehkuilee

myös hänen varpusensa nokan peittää siipi.

Siis vielä nukkuvat

he molemmat

viattomat

ja pienot. Nukkukaatte!

Mun puolestani kyllä rauhan saatte.

Melida istui hiljallen.

Kointähti kukat akkunalla valas,

kun alkoi liikutella varpunen:

häkissä keveästi hyppien,

nyt alas, ylös nyt ja nyt taas alas,

se aamulaulun näin jo riemuin viserteli.

Tuon kuuli pienoinen ja vavahteli.

Ja kun

jo puoliunessaan hän hellän suutelun

sai äidiltä, hän nous niin sievään istumaan,

hymyillen äitiään ruveten halaamaan

ja katsoi häntä silmiin,

joist’ astui taivas, tuo uneksimansa, ilmiin.

Jo aamukävelyllä huokeasti

he pensaskujaa käy ja kulkee kummull’ asti.

Nyt seisoo siellä äiti poikineen:

ihanin näky täällä

maan katoovaisen päällä.

Niin, hamaan taivaasen he mielineen

kohosi kauneuden,

viattomuuden, rakkauden

siivillä alhaisesta majastaan, ja näin

taivasta silmäillen he, seisten käsikkäin,

näkyä sitä katsoivat,

kun päivää vastaan viel’ yön haamut sotivat.

Senkaltaiseksi myös runooja kuvailee

kaks enkeliä, jotka vartoilee

hartaasti maailmaa,

min Luojan käsky tyhjyydestä muodostaa.

Vaan virta idästä jo kuohuu purppurainen.

Se lainehtien kultavaahdossaan,

käy pilvisaarten väliin virtaamaan.

Ihmeestä poika mykkänä on vainen

ja katsoo äitiään, ja myötätuntoisesti

hän kyyneleitä vuodattaa,

samassa hymyillen, kun saa

pään äidin syliin painaa turvaisesti.

Nyt äiti leikkii hellin hänen hiuksillansa

ja lausuu: «Poikani, kas, Herra armostansa

taas siunatun ja kauniin päivän suo

ja taivaan ovet auki luo,

valossa suloisessa hymyillen

lapsilleen alas kaikillen,

myös sulle, poikani! Suo rintas huokauksenki

kohota kuni linnun laulu, kukan henki».

Näin ainiaan

samainen luonto, vaan ain’ uusi suloiltaan,

liikutti heidän sydäntänsä.

Maa, vesi, ilma oli heidän mielestänsä

vain harso läpinäkyväinen,

taivaisen hyvän peittäväinen.

Ja äiti, kun vei pojan katsehen

maan ympäri ja taivaan, huomauttaen

lehdessä pienessäkin taiteen, aatoksen

myös olevan, hän tuli riemuisaksi,

nähdessään nautitseman ihanaisuuden

pojankin sielun muodostavan ihanaksi.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.