Äiti laulaa

Äiti laulaa Kirjoittanut Väinö Hupli

Talvinen ilta on, hämärän aika,

äiti taas laulaa ikirakkaastaan.

Selittämätön on laulunsa taika,

ei väsy lapsonen kuuntelemaan:

»Jeesuksen armahan kädet ja hellä

sydänkin armoinen avattu on.

Onkohan syytä siis nääntyä kellään,

avoin kun autuuden satama on?»

Oi, nuo ihanat hämärän hetket,

sydän kun värjyy puhtauttaan,

herkkä on aatos, riemuisat retket

elää se tanhuilla autuuden maan.

Oi äiti, viel’ laula, se suloist’ on kuulla,

lämpöinen ääni niin pyytäen soi,

niin kuin äiti armaalla suulla

kauniisti kukaan ei laulaa voi.

Valosta, onnesta näkevi unta

laps helmaan äidin painaen pään.

Täällä on taivaan valtakunta

mökissä köyhässä, keskellä jään.

Täällä on rakkaus, täällä on hyvyys,

kaipaus kauniimman elämän.

Äänessä äidin soi hartaus, syvyys,

riemuisin mielin kun laulaa hän:

»Jeesushan kutsuu: Jo joudu ja tule,

suo mulle syntinen sydämesi!

Teetköhän oikein, jos et häntä kuule,

joka on kuollut sun edestäsi?»

Lähde: Hupli, Väinö 1938: Kivikkotie: runoja ja mietelmiä. K. J. Gummerus, Jyväskylä.