Äitini kuva
Ulkoasu
Äitini kuva. Kirjoittanut Immi Hellén |
- Olin pieni vielä,
- kun lähdit luotani.
- Tahtoisin niin mielelläni
- muistaa muotosi,
- mutta muistini pettää.
- Ah, minulla ei ole kuvaasi.
- Muistan vain,
- että helmasi oli mieluisin istuinpaikkani.
- Se oli niin pehmyt ja turvaisa.
- Lähdettyäsi minua on istutettu
- kovilla istuimilla.
- Muistan senkin,
- että kätesi kosketus
- oli kuin hyväily.
- Pois mentyäsi
- oi, kuinka olenkaan ikävöinyt
- sen käden hellää kosketusta!
- Eikä minulla ole sinun kuvaasi.
- Joskus, kun illan hämärtyessä
- sidon lyhteitä vieraan vainiolla,
- ja lempeät tähdet syttyvät syksyn taivaalle,
- puhuen viluiselle sydämelleni
- sanatonta kieltään,
- ajattelen:
- Tuollaiset olivat äitini silmät.
- Tai kun suvi-illan tyynessä
- soudan vieraan venhettä,
- ja rannan lepikosta
- kantaa korvaani
- pajulinnun poikasilleen virittämä
- kehtolaulu,
- ajattelen:
- Sellainen oli äitini ääni,
- kun hän minua tuuditteli
- unten utumaihin. –
- Oi, että olin sen unhottanut!
- Joskus, vaikka harvoin,
- kohtaan lempeän naisen,
- joka paljon rakastaa,
- joka vähän näyttää ajattelevan itseään
- ja jolta riittää minullekin
- hyvä hymyily.
- Ja silloin ajattelen:
- Sellainen oli äitini.
- Ja minä kerään
- kaikki kauniin ja hyvän sirpaleet
- jylhän polkuni partaalta
- ja muovailen niistä
- äitini kuvan.
1925.
Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.