”Kerran, viimeisen”

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Kerran, viimeisen.”

Kirjoittanut Fanny Friman


Kesää kaikuivat jo kuohuvaiset kosket,
Jo päivän tyttärien rusoittivat posket
Lintuisetkin liverrellen soitti,
Suomessamme kevät kaunis koitti.
Törmä-polkua nyt Koivistosta kulki
Alas seura – vaan kevään sulolta sulki
Suru silmät joukon murheellisen,
Oi! veljein vietiin kerran – viimehisen.
Vietiin tuonne tyyneen Tuoni-turpeen alle,
Mäkimäntyin juureen – Kuolon kirkkomaalle.
Lepää! sulle riemukevät koitti,
Iki-sulo Tuonen talven voitti.
Pois muutit pieni meiltä, menit Manan maalle,
Onnesi on siellä – kypsyit taivahalle,
Pelloltansa Luoja oljen otti,
Ruohon rauha-majoihinsa johti.
Kyynelsilmin heitän, rukoellen, haudan,
Jonne suljettiin sä huonehesen laudan,
Sulokukat kummullasi luopi
Meille muiston riemustasi tuopi.

–[Fann]y–[Frima]n.


Lähde: Pohjois-Suomi 18.9.1878.