”Kerran, viimeisen”

”Kerran, viimeisen.” Kirjoittanut Fanny Friman

Kesää kaikuivat jo kuohuvaiset kosket,

Jo päivän tyttärien rusoittivat posket

Lintuisetkin liverrellen soitti,

Suomessamme kevät kaunis koitti.

Törmä-polkua nyt Koivistosta kulki

Alas seura – vaan kevään sulolta sulki

Suru silmät joukon murheellisen,

Oi! veljein vietiin kerran – viimehisen.

Vietiin tuonne tyyneen Tuoni-turpeen alle,

Mäkimäntyin juureen – Kuolon kirkkomaalle.

Lepää! sulle riemukevät koitti,

Iki-sulo Tuonen talven voitti.

Pois muutit pieni meiltä, menit Manan maalle,

Onnesi on siellä – kypsyit taivahalle,

Pelloltansa Luoja oljen otti,

Ruohon rauha-majoihinsa johti.

Kyynelsilmin heitän, rukoellen, haudan,

Jonne suljettiin sä huonehesen laudan,

Sulokukat kummullasi luopi

Meille muiston riemustasi tuopi.

–[Fann]y–[Frima]n.

Lähde: Pohjois-Suomi 18.9.1878.