”Kometiia”
| ”Kometiia”. Kirjoittanut anonyymi |
(Näyttämö: Ruotsalaisen puolueen valtuuskunnan istuntohuone. – Henkilöt: samantekevä, ketä).
– Se äänioikeuskysymys... – Niin, se pahajuoninen kisankappale...
– St... vaiti siitä!
– Hiljaa!
– Siihen ei rahvas tyydy...
– Tehdään kuten ennenkin... odotetaan laillisia edellytyksiä, ennenkuin siihen puututaan... jos vähän, sorisevat, uhmailevat ja pullikoivat, niin mitä vallattomain vihoista, mitä lampaattomien lihoista...
– Se ei enää vetele... on jo niin paljo järkeviäkin, oikeita vakavaraisia ihmisiä sen verukkeen vastassa...
– No, sitte ei muuta kuin päätetään portit avata – –
– Niin, portit avata joukkojen –
– Roskajoukkojen –
– Tyhjätaskujen roskajoukkojen syöstä sisälle lainsäätäjäkuntaan!
– Niin, sillähän päästään kiristyksestä, raakalaislaumojen porinasta!
– Mutta...
– Niin, mutta, mutta...
– Ajatelkaas mihin se veisi!
– Kulttuurin perikatoon!
– ”Kulttuurista” viisi...
– Mutta ruotsalainen kulttuuri, koko vanha viikinkiläinen urhonhenki, germaanilainen (kermakerrokselainen) sukulanta, rakas isiltä peritty ruotsinkielemme – – –
– Ei kieliriitaa!
– Ei sitä! Pois kaikki vanhettunut kielipolitiikka!
– Minähän vaan konstateeraan! Oletetaan nyt sitten, ettemme kielestä välitä. Mutta mihin joutuisi kaikki taloudellinen varmuus, vakavaraisuus? Te tiedätte minkäkielisillä tässä maassa ovat vielä enimmät rikkaudet – suomettarelaisten pankkiherrain kiusallakin – –
– Ei kielipuolueihin saa...
– No, niin! Ei siitä sen enempää. Mutta mikä turvaisi maan varallisuuden, jos porvaris- ja talonpoikaissäädyt jätettäisiin proletariaattilaumojen käsiin?
– Niin, missä tulisivat maan varallisuuden vartijat edustetuiksi, missä he saisivat äänensä kuuluville?
– Oi, missä...?
– Olisihan vielä aatelis- ja pappissääty jälellä, jos saan luvan huomauttaa...
– Aatelisto kyllä – toistaiseksi. Ei tosin sekään ole etuihinsa nähden sama kuin nykyaikainen porvaristo, tehtailijat ja kauppiaat. Mutta sen verran se on sama, on se siksi solidaarinen, että siihen toistaiseksi voidaan luottaa. Mutta papit. Ne ovat fennoja kaikki, vieläpä – hyi, prr... rienaaja – niitä ehta suomettariaaneja enimmäkseen. Ne, jesuiitat, tarvitsevat roskajoukkojen mielisuosiota menestyäkseen. Niillä ei läheskään kaikilla olle suuria kassakaapissa. Ne luikertelevat – niihin ei ole täysin luottamista, joskin ovat tarpeelliset rahvaan kesyttämiseksi. Siis....
– Siis teollisuus ja liike-elämä, pääomat, koko isänmaan pohja ja perustus, jäisivät kuin jäisivätkin vaikutusvaltaista edustusta vaille, kaikki omistusoikeus joutuisi epävarmuuteen, jos porvaris- ja talonpoikaissääty jätettäisiin joukoille...
– Roskajoukoille!
– Sitä ei jätetä!
– Ei jätetä! Ei, ei, ei...
– Mutta mitä tehdään?
– Ollaan ennallaan!
– Ennallaan! Ennallaan!
– Ei sekään käy. Tiedättehän, miten rahvas on yllytetty, miten se tuhatpäisenä käy säätytalon ympäri kuin kiljuva jalopeura. Sitä ei saa millään järkituumilla tyytymään.
– Hohoi, sentään...
– Mitä sitten tehdään..?
– Niin, mitä..!
– Minä en tiedä mitään keinoa...
– Enkä minä...
– En minäkään . . .
– Jos sentään vielä saataisiin koko kysymys lykätyksi toistaiseksi...
– Niin, toistaiseksi! Hyvä!!
– Mutta tiedättehän, miten... ettei... Se voisi olla vaarallista, viedä katastroofiin, äkilliseen...
– Mitäs, rienaajan nimessä, sitte keksitään?
– Asema on pirun kiristävä!
– Pistäisi keksiä jotakin rauhottavaa...
– Niin, rauhottavaa...
– Mutta mitä...?
– Mitä...?
– Yllyttäjät linnaan!
– Se vaan kiihottaisi...
– Sotajoukot – –
– Niitä ei meillä ole...
– Pyydetään apua...
– Sekään ei auttaisi – jos siltä taholta... saisimme vaan koko kansan vastaamme, vihollisiksemme. Olemme puhuneet liian paljo isänmaallisuudesta...
– Ei, epäisänmaallisilta emme saa näyttää. Kaikessa tapauksessa täytyy rahvaan uskoa meitä ja ainoastaan meitä isänmaallisuuden lipunkantajiksi –
– Ja perustuslaillisiksi!
– Niiksi myös. Eiköhän sittekin laillisten edellytysten nimessä voitaisi asia vielä kerran lykätä?
– Kunpa uskaltaisi.
(Pitkä äänettömyys).
– Minä keksin jotakin... jotakin tenhoavaa... huimaavaa... rohkeaa ja loisteliasta...
– No, mitä?
– Mainiota kerrassaan, itse rienaajakin kekseliäisyyttämme kadehtisi, jos ideani toteutetaan...
– Sano, herrojen nimessä!
– Näettekös, meidän jotka tahdomme säilyttää vanhan germaanilaisen kulttuurimme juuria, meidän ainoain puhtaasti konservatiivisten ainesten tässä maassa, meidän on ruvettava kaikkein hurjimmiksi eteenpäin ryntääjiksi. Meidän on käytettävä menettelyä, jota japanilaiset ovat menestyksellä käyttäneet sankarisodassaan: on tuhottava vastustajamme sotkemalla heidät omaan suunnitelmaansa.
– Miten ihmeellä?
– No, me otamme radikaalisemman uudistusohjelman kuin ketkään muut ovat uskaltaneet. Emme tyydy eduskunnan parsimiseen, vaan vaadimme kokonaan uutta, ajanmukaista!
– Hulluutta!
– Löylynlyömää!
– Ulos hassuttelija!
– Mutta ymmärrättehän, että ainoastaan sanoissa, ei teossa...
– Mitä se hyödyttäisi?
– Saataisiin aikaa, valmistusaikaa näettekös. Eihän niin suurta, valmistamatonta muutosta noin vaan yks kaks... Se vaatisi vuosia, vuosikymmeniä...
– Sietää harkitsemista!
– Ei olisikaan hulluutta!
– Saisimme, samalla kuin olot pidättäisimme toistaiseksi ennallaan, radikaalisen, vapaamielisen reformiystävyyden sädekehän päähämme...
– Niin ja sillä häikäisisimme kaikkein jyrkimpäinkin ainesten silmät. Saisimme kentiesi heidät puolellemme, ja ”kansavaltaisten” hommat hajalle...
– Entä jos eivät usko?
– Kyllä uskovat!
– Ja voimmehan ruveta agiteeraamaan eduskunnan muutoksen puolesta...
– Sitte valtiopäivillä ei meidän enää tarvitse pelätä äänioikeuskysymystä. Voimme hyvin ottaa sen ”käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi heti kun yleensä on edellytyksiä säännölliseen valtiopäivätyöhön.” Voimme sen päättää panna myttyyn ja mytyn pyttyyn – odottamaan.
– Entä rahvas yltyy sitä sitten tositeossa vaatimaan?
– No, viisi siitä, kunhan asia saadaan lykätyksi. Kunhan me vaan saamme aikanamme etumme säilytetyksi, niin meidän jälkeemme tulkoon vaikka vedenpaisumus!
– Mutta entä jos meidän aikanamme... . – No sillä varalta suunnittelemme kaksikamarista eduskuntaa. Yläkamarissa voimme varata paikat pääomillekin, se on parempi kuin jättää nykyinen laitos vaan aatelille, papeille ja – roskajoukolle...
– Mutta suomettarelaiset ovat hallituksessa... he voivat pitää varansa ja vallottaa yläkamarin...
– Tämä kaikkihan on tarkotettu tulevaisuuteen. Ja hallituksen – sen käsiimme saaminen on oleva yksi tärkeimmistä päämääristämme. Suomettarelaiset – pthyi! – ovat sieltä saatavat syrjäytetyiksi millä hinnalla tahansa...
– Mutta jos olisi pakko taipua –
– Niin taivutaan! Ennen taipuakin ylemmän edessä kuin jättää ohjakset roskajoukolle...
– Siis hallitukseen!
– Hallituspuolueeksi!
– Ja kometiia (komitea) eduskunnan muutosta suunnittelemaan...
– Kometiia!
– Kometiia!
– Me tahdomme häikäistä työväenpuolueen silmät, me tahdomme työntää varjoon n. k. vapaamieliset, ”nuoret”! Ja suomettarelaiset, jotka tässä maassa ovat ainoat vertaisemme vanhoillisuudessa, katalat kilpailijat, ne me tahdomme kukistaa! Edistysystäväin parhaita tarkotuksia me käytämme keinoina ja näillä keinoilla me pyhitämme tarkotuksemme.
– Omat tarkotuksemme...
– Päinvastoin kuin jesuiitat...
– Mutta samoin kuin suomettarelaiset...
– Pthyi! Heidät pois tieltä! Meidän tulee päästä yksiksemme tämän maan tosivanhoillisuuden ja pimeän luokkaitsevallan edustajiksi!
– Niin! Tulevaisuus on oleva meidän, urhoollisten viikinkien jälkeläisten!
Ismo.
Lähde: Työmies 31.8.1905.