”Maria!”

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Maria!”

Kirjoittanut Antti Mäkinen


»Vihdoinkin päivä sarastaa,
Jo poistuu synkkä, pitkä yö!»
Maria lausuu, kiiruhtaa »Nyt
tehtävä on kallis työ –
Kallis ja raskas – voidella
Kun täytyy Herran ruumista
Suruinen katse kirkastuu,
Toivo hymyy huulillansa –
»Jo haudan seutu heijastuu,
Vaikk’ aamu vielä usvillansa
Peittävi puut ja pensahat,
Jotk’ oven haudan verhovat.»
Näin lausuen hän nopeasti
Rientävi yhä edelleen –
Yön kaste jalkojansa kasti
Astuissa maahan ruohoseen,
Ja aamurusko soihdullaan
Punasi taivahan ja maan.
Punerva rusko kirkastuvi,
Kuin tuima tuli roihuais,
Jo ensi säde singahtavi,
Kuin kapalosta kirpoais,
Kuin tuli virta vyöryellen
Sätehet lentää kirmaellen.
Aurinko, päivän kulta kehrä,
Häikäisevässä valossaan
Jo nousee ylös taivahalle –
Maria sit’ ei katsokkaan,
Hän rientää läpi lehdikon,
Kuin metsävuohi levoton.
Jo haudan eteen seisahtuvi:
»Mik’ ihme! hauta avattu!»
Hän huudahtaa ja tuskastuvi:
»Tyhjänä! Herra otettu!
Voi, enkö edes ruumistaan
Voidella saanut haudassaan?»
Vaan itkun läpi katsoissansa
Hautahan: kaksi ihanaa
Enkelinuorukaista siellä
Istuvi, toinen lausahtaa:
»Mit’ itket, ketä etsit sa?»
Vastasi heille Maria:
»Herrani ovat ottanehet –
En tiedä, mihin veivät sen» –
Ja kuuman kuumat kyynelehet
Sort’ äänen, peitti katsehen –
Nyyhkien, surun valtaama,
Kääntyvi heistä Maria.
Siten kun itki itkujansa,
Kääntyen poies menemään,
Kohtasi taasen korviansa
Kysymys, tuttu ennestään:
»Mit’ itket, ketä etsit sa,
Nainen, oi surun valtaama?»
Puistossa läpi kyynelverhon
Himmeesti silmä eroitti
Mieshaamun lähenevän, jolle
Maria kohta virkahti:
»Herra, jos Hänet kannoit pois,
Sano, Hän vaikka missä ois!»
Vaan Jesus, Herra ylösnoussut,
Vapahtajamme väkevä,
Hän siinä seisoi, kirkastettu,
Marian edess’ elävä –
Ja rakkauden vienolla
Äänellä lausuu:»Maria!»
Kuin salama ois sieluhunsa
Sähköisen tulen iskenyt,
Niin Maria nyt riemussansa
Olisi Herraa syleillyt –
»Mestari, minun Herrani!»
Hän alas maahan vaipuvi.
Vaan Herra hellin ehkäisevi:
»Minuhun ällös tartu, vaan
Vie sana tästä veljilleni:
Isänne luokse kunniaan
Nyt nousen – minut nähdä saatte,
Galileaan kokoontukaatte!»
Maria rientää, sydän täynnä,
Iloinen, syvä hurmaus
Valtasi sielun, kasvojansa
Valaisi taivaan kirkkaus:
Hän riensi, juoksi, rukoili,
Ilosta itki – hymyili.
»Oi päivä kuink’ on kirkas nyt –
Kuink’ autuus uhkuu luonnossakin
On kaikki sumu hälvennyt,
Ja poistettu on kuolemakin!
Oi, kallis Veri-ylkäni!
Oi, Jesus, kaikki kaikkeni?»


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.