”Riemuni on ristin puussa”

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Riemuni on ristin puussa.”
(Runebergin 147 virren mukailema).
Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Riemuni on ristin puussa,
Autuuteni ainoa,
Huvitusta hakee muussa
Suotta sydän surkea;
Siinä kärsivällisyys,
Hyvyys, lempi, ystävyys,
Jonka vertaa hakemalla
Emme löydä taivaan alla.
Hyvyys kyllä hyvyydellä
Keskenämme kohdellaan,
Rakkauden tähden hellä
Rakkaus käy kuolemaan;
Mutta kuka mailmassa
Kärseissäänkin rakastaa,
Painon kantain pahuutemme,
Kuorman kaiken häijyytemme?
Ristissä hän yksinänsä,
Hurskas, puhdas karitsa,
Kaiket kansat verellänsä
Laupiaasti lunastaa;
Katsomatta muotoa,
Pitämättä lukua,
Kaiket tykönsä hän manaa,
Ihan ilahuttavana.
Päivän paiste, ollessansa
Hyväin, häijyin riemuna,
Hänen lempi-virrastansa
On kuin pieni pisara;
Kiiltävänä kirkas kuu,
Josta yömme valistuu,
Hänen lempi-tulessansa
Katoaapi kokonansa.
Häneen turvaa sydämeni,
Mitä ikään tapahtuu,
Hän on minun autuuteni,
Hän mua auttaa, eikä muu;
Kaikki muu on mailmassa
Niinkuin kaasu katoova,
Vaan hän, jota sydän halaa,
Minuun mieltyneenä palaa.
Ristissä hän yksinänsä
Turvani on tukeva,
Ken ei soisi mielellänsä
Minun häntä rakastaa?
Hän on paras ystävä,
Paras hyvän-tekiä;
Hänen tiedän verellänsä
Jumalaan mun liittävänsä.

–t–t–t– [K. L. Lindström]


Lähde: Sanomia Turusta 30.3.1858.