”Se on vaan onneksi!”

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Se on vaan onneksi!”
Karjalainen tarina.
Kirjoittanut Matti Kurikka


Olipahan pappi tuolla Karjalan puolla, viisas mies ja hyvänlaatuinen. Hänelle kun kuka tuli valittamaan, jotta vahinko oli käynyt, niin hän aina selitti, että ”se on vaan onneksi.” Ja monikin kun rupesi oikein asiata aprikoimaan, niin arveli itsekin, että kuka sen tiesi vaikka olisi onneksi ollutkin. Senpä takia siitä papista sanottiin, että ylen hän on viisas mies ja hyvänlaatuinen. Mutta kylän kauppias, perin ahnas ja jumalaton mies, ei kärsinyt koko pappia. Hänen näet, pisti vihaksi, kun pappi aina sanoi, että se on vaan onneksi. Kerrankin kun kauppias humalassa kaupungista tullessaan palennutti suuren nenänsä ja sitä papille valitti, niin ei tämä pakuna ollut muuta sanonut kuin, että se on vaan onneksi. Mutta siitä se kauppias etenkin ärtyi kun häneltä uusi kauppapytinki paloi, mikä oli jo maksanut kaksi ruplatuhatta, ja pappi oli sittenkin hänen valitukseensa vastannut: ka, se on vaan onneksi.

Silloin jo kauppias miettimään, että mitenkä sille papille kostaisi. Ja hän keksikin oivan keinon. Pietarin päivä kun tuli, joka oli hänen nimipäivänsä, niin kutsui hän kaikki kylän ukot vieraisin, papin tietysti myöskin. Mutta palkkasi kaksi maankulkijaa, jotka hän humalaan juotti, antamaan papille aika selkäsaunaa.

”Muut kun menevät pois”, selitti hän maankulkijoille, ”niin älkää liikahtakokaan. Mutta sitten kun tulee yksinään pieni mies, niin sitä löylyttäkää minkä jaksatte. Mutta päähän ei saa lyödä.”

Käsiään hykerrellen tyytyväisenä odotteli kauppias vieraitaan arvellen itsekseen: ”Saahan nyt nähdä onko se sekin vaan onneksi.”

Ei niitä kylän ukkoja kahdesti tarvinnut kutsua kauppiaan tykö, ja mielellään se tuli pitoihin pappikin. Kun sielläpäin kansa hyvin paljon käyttää paloviinaa, niin oli papinkin täytynyt siihen tottua, vaikka se hänelle viranpuolesta ei olisi oikein sopinutkaan.

Tietäähän sen, miksi ne sellaiset pidot muuttuivat. Pappi lopulta jo torkahti pöydän päähän. Silloin ukot arvelemaan, että taisipa jo olla aika lähteäkin ja menivät miehissä matkoihinsa. Isäntäkin minne lie ollut pistäytynyt, kun pappi heräsi ja huomasi yksin jääneensä. Heti hän siitä nousi ja yritti kotia lähtemään, mutta mitenkä lienee porstuassa eksynyt, niin joutuikin talon umpikujaan ja vihdoin takaportista pääsi puutarhaan. ”Suorempi tie minulle täältä kautta kotiini onkin”, tuumaili pappi, mutta putosikin samassa tyhjään potaattikuoppaan ja nukkui.

Kun kauppias tupaan palasi ja näki papinkin jo lähteneen, rupesi hän kuuntelemaan, milloin tuo alkaa apua huutaa. Mutta kun hätähuutoja ei kuulunut, ruposi häntä pelottamaan etteivät ne maankulkijat vaan löisi pappiparkaa kuoliaaksi. Jo lähti hän itse katsomaan; mutta kun hänkin sattui olemaan pieni mies ottivatkin maankulkijat hänet itsensä käsiinsä ja höyhensivät ukkorukkaa aika tavalla. Ei siinä rukoukset eikä huudot auttaneet. Toimitettuaan tehtävänsä pötkivät maankulkijat matkoihinsa ja jättivät kauppiaan oman onnensa nojaan.

”Olipa se sakuska!” valitti hän kotiin kömpiessään. ”Voi minä onneton ihminen, että minä rupesin koko tähän puuhaan!”

Tupaan päästyään ojentihe kauppias penkille valittelemaan onnettomuuttaan, mutta ei uskaltanut vaimonsa puheille mennä, kun pelkäsi lisäksi saavansa.

Sillä aikaa pappikin heräsi ja siunaten itsensä läksi kotiin tallustamaan.

”Kuka sen tiesi”, mietti hän itsekseen, ”ehkä tämä olikin vaan onneksi.”

Tuskin oli pappi kotiin ehtinyt kun häntä jo tultiin hakemaan kauppiaan luo.

”Mitä sinulle nyt on tapahtunut, pyhä veli”, virkkoi pappi kauppiaan luo päästyään, joka nyt vuoteessa sairaana makasi.

”Suuren olen synnin tehnyt, batjushka”, valitteli kauppias ja selitti koko asian. ”En sinä ilmoisna ikänä enää toiselle selkäsaunaa suo, kaikkein vähimmin omalle batjushkalle.”

”No vot, pyhä veli, ryhtyi pappi puhumaan. ”Enkös minä aina ole sanonut, että kaikki vastoinkäymiset ovat vaan onneksi. Minä putosin potaattikuoppaan, se oli minulle onneksi, silla pelastuin selkäsaunasta. Sinä sait selkäsaunan, ja se oli sinulle onneksi; – ethän toista kertaa enää lähimmäisellesi pahaa suo.”


Lähde: Työmies 9.1.1897.