”Työmiehen vaimo”

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Työmiehen vaimo”.

Kirjoittanut anonyymi


”Työmiehen vaimo” nimisestä uudesta näytelmästä kirjoitetaan meille Helsingistä:

Rouva Minna Canthin uusi näytelmä näytettiin viime keskiviikkona suomalaisessa teaatterissa ensikerta, ja vaikka kappale ei ole painettu, oli sen sisällys kuitenkin levinnyt yleisöön ja jo ennalta vetänyt huomiota puoleensa, niin että vanha Arkaadia oli tukkimalta täynnänsä väkeä, kun esirippu nostettiin näyttämön edestä. – Se kuvaus elämästä, jonka tämä viisijakoinen kappale esittelee, alkaa häistä – ja umpenee toisen aviopuolison kuolemaan. Ylkä ja morsian – Risto ja Johanna – ovat kaupungin työväkeä, ja kymmenkunta nuoria miehiä ja nämä heidän tuttavistaan iloitsevat heidän kanssansa heidän juhlapäivänänsä. Kun kahvia on juotu, rupee nuori isäntä jouduttamaan väkevimpien juomien sisääntuomista, jonka jälkeen vasta alkaa sitä oikeaa intoa tulla miehiin, tuumailee Risto, syleillen herttaista vaimonapukkaansa ja lohduttaen häntä sillä, että eihän joka päivä sentään juoda, jos nyt häissä maistellaankin. ”Niin”, sanovat tytötkin, ”silloinhan sitä miehet hauskempia ovatkin, kun ovat vähän humalassa”. Morsian ei kuitenkaan hyvin rauhoitu. Ja kolkompaa on talossa, kun kesken iloa ja leikkiä ja morsianta akkunassa näytettäessä kadulla olevalle väkijoukolle säntää ryysyinen mustalaistyttö, tunnettu kylänhylky Homsantuu, sisään, keksii Riston, joka tytön tullessa on piiloutunut toisten miesten ta’a, ja iskee häneen tulta ja myrkkyä suihkivat mustat silmänsä, puhuen samassa julki kuinka Risto on hänen kihlannut ja valalla luvannut hänen naida. Miehet ja naiset nauravat tuolle hupsulle ja tahtovat hänen paikalla heittää ulos ovesta, mutta Johanna ehkäisee heitä ja sanoo että tyttö on hänen kutsumavieraansa ja ettei kukaan häneen koskeko. Kaikki ilo ja onni on nyt kuitenkin nuorelta vaimolta kerrassaan temmattu, ja ensi tunteensa käskee häntä oitis purkamaan vastatehty liittonsa ja luopumaan miehestä, joka ennen annetulla lupauksella on sitoutunut toiseen vaimoon. Hän tahtoo repiä kruunun päästään ja riisua morsiuspukimensa yltään, – ja mennä. Mutta kun sitten kaikki vieraat, ja etenkin kaksi vanhempaa naista, jotka tietävät naisellisen siveyden vaatimukset ja mikä suhde maailmassa miehellä ja vaimolla on, saapi hänelle muistuttaa kuinka hän papille juuri oli luvannut ”myötä- ja vastoinkäymisissä miestänsä rakastaa” – ja nyt oli ensimäinen vastoinkäyminen tullut – ja kuinka vaimon, se heikompi astia, tulee kaikissa miehellensä alamainen olla, niin hän masentuen hiljentyy ja lupaa taipua. Vieraat käskevät hänen nyt pyytää mieheltänsä anteeksi tämän aiotun uppiniskaisuutensa, ja kehoittavat myös toiselta puolen Ristoa anteeksi antamaan, sillä olihan vihkimyksessäkin sanottu että ”miehen tulee olla kärsivällinen vaimonsa heikkouksille”. Mielellänsä antaakin Risto anteeksi tämän ”heikkouden”. Ulkona rähistään ja huudetaan ”morsian ulos" ja morsian talutetaan nyt väkisten akkunaan katuväen katseltavaksi, ja sitten alkaa uudelleen tanssi, ja esirippu lasketaan.

Kun vasta tapaamme avioparin toisessa näytöksessä, on vuosi kulunut. Risto juopi ja laiskottelee, minkä vähän ansaitsee, sen hän kantaa anniskeluun, ja vaimonsa 600 markkaa, jotka tämä oli palveluksessaan säästöön koonnut ja pankkiin pannut, ovat niinikään huijailevan aviomiehen sormien välitse valuneet, minne mikin markka murennut nautinnoihin. Johanna kokee käsityöllä hankkia elatusta, mutta katalaksi käypi ajan pitkään silläkin lailla toimeentulla, kun pieni lapsi kätkyessä on hoidettava ja Risto vaimonsakin ansaitsemat pennit vähä väliä omiin sivutarpeihinsa panee.

On kauppa paraillaan käymässä kaupungin torilla, ja siellä takakulmalla seisoo Ristokin ja pakottelee paraikaa vaimoansa antamaan hänelle tuota yhtä markkaa, jonka hän hyvin tietää vaimonsa työstänsä vasta saaneen ja taskussansa säilyttävän. Ei ole leipää eikä särvintä, ja lapsi kituu puutteesta, sanoo vaimo tuskassaan, ja se on kyllä totta, myöntää Ristokin, mutta ”anna nyt vaan pian, niin pääset vähemmällä” ja siinä suili markka sekin vaimon kädestä. – Kurjaa on tämä elämä, ja vielä kurjemmaksi käypi kun Risto, vaimolleen uskottomana, heittäyy entisen lemmittynsä Homsantuun pariin. Homsantuu, näet, samassa näytöksestä tulee juoksunsa, lykäten kottikärryjään, torille, iso joukko katupoikia ympärillään; ja kun Ristokin saapuu ja tahtoo häntä siinä kiusotellen lähestyä, alkaa tyttö kärryistään kahmalollaan nostella perunoita ja saataa ja heittää vimmassaan Ristoa niillä silmiin. Tämä tästä kovasti valittelemaan ja teeskentelemään sokeaksi tulevansa, josta Homsantuu pelästyy, joutuu omantunnonvaivoihin ja rupee tuskissaan tanssimaan mustalaistanssiansa toriväen edessä, saadakseen sillä hankituksi rahaa ja siten rohtoja ja voiteita rakastettunsa silmiin. Tanssittuaan sieppaa hän vanhan hatturämän katupojan päästä, juoksee ympäri väkipiiriä ja kokoo siihen lantteja, saapipa hopeatakin muutamilta ruotsiapuhuvilta nuorilta herroilta, jotka ovat sivumennen pysähtyneet tuota ”sievää” tanssijana ihailemaan. Sitten juoksee tyttö Riston luo ja ammentaa saamansa rahat hänen taskuunsa.

(Jatk.)


Lähde: Wiipurin Sanomat 4.2.1885.