1856 vuotisen hallan kautta hätääntyneille

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1856 vuotisen hallan kautta hätääntyneille.
(Lähdetetty.)
Kirjoittanut Johan Léman


Jospa laulu laadullinen
Runo syntyisi somahin,
Sanat soitolle menisi
Ilman mutkitta monitta
Rompaluksilla rumilta,
Niinpä virren veisaisini
Murhe-runon ruikuttaisin,
Valitellen vaalla suulla
Siitä suuresta surusta;
Itku-virren vierettäisin,
Kun on kyllin kuuluvissa
Sekä silmin nähtävissä
Tuolla kauko kankahilla
Polosellä pohjan maalla
Parku paha ylömaalla.
Tulis noita tuuvitella
Aika armolla kohdella,
Joilt on vilu vienyt ruuan
Pilannunna halla pellot
Sarat tuiki tuhrinunna.
Vilun poika vihasempi
Pakkanen pahan kurinen
Tehnyt on törkeetä työtä
Pannut puulle puhtahalle
Pellon touvot turmiolle
Paraat kasvut kaadellunna
Kedon mustan kaltaseksi.
Suru noill’on surkeampi,
Puute kyllä kuolettava
Nälkä hirmu nähtävissä
Kova vieras vierahana
Tullut vaivasten tupihin!
Tuo tahdosta on Jumalan
Luonnon suuren liikunnosta
Ilma-piirin pyörinnöstä
Suotu teille taivosista,
Teille, tunnon saattajaksi
Suurten syntinne edestä.
Hän nyt hirmun häviöllä
Vihansa väellä vaatii
Kansakuntaa kääntymähän
Pahoilta poluilla poisi.
Hänell’ on vihaset vitsat
Ruoskat raskaat runtelevat,
Kovat kääntymättömille;
Sanassansa sen sanoovi,
Tekee Itse tiettäväksi,
Luoja suuri, lapsillensa,
Sanalla sanoo kovalla:
Kun et käänny, kun et väänny,
Paremmalle tule tielle,
Vienpä poisi viljan maasta
Leivän suustas, synti-säkki,
Monell’ oivaksi opiksi...
– Näistä ehkä syistä nytkin
Tullut on se hirvittävä
Halla suuri Suomenmaahan,
Jossa kurjat kujertavat,
Nälän kourissa kovissa,
Kivuttavan kuolon alla,
Sydänmailla synkeöillä
Korpimaitta kolkommilla
Rahko-soiden seudustoilla,
Vuorten ja mäkiin välissä
Kivi-louhikoiden luona
Kumpuin, kukkuloin takana.
Nuilla polo-poikasilla,
Pataan ei ook panemista.
Ei ook suuhun syötäväta
Eikä muuta ottamista
Kuni vehka vetelämpi
Pihka-pinta petäjästä
Musta rahka rämehestä
Olki-tukkoset tueksi.
Tästä ruuasta tuleepi
Kova kuolo kauheampi
Suuri nälkä surmajaksi;
Seki vielä sen pahempi,
Kun ei kellään löydy läsnä
Tuetta tuohon hätähän.
Mistä saavat suurus-palan,
Rukiin jauhot juurehensa
Ohrat vehän vastimeksi,
Kun ei löydy kelläkänä
Jyvä-kouroa kylässä
Näpillistä naapurissa
Antaa nuille anoville?
Voi! voi! veljeni kylissä,
Joille on nyt annettuna
Jotain suotu Jumalalta
Ruoka annettu parempi
Vielä juomakin jalompi,
Joutukaa, miehet jalommat,
Avun annolla hyvällä
Vapahtamaan vaivasia
Näljän alle nääntyviä
Kristi-veljiä välehin,
Tuonnek pohjolan perille
Kylän kylmän kynnyksille.
Auttakate antimilla,
Jotka syötte selvän leivän
Ilman puutetta pahinta,
Huoneissanne huoletoina!
Katselkaapa Keisaria
Maan isää ja ihmeellistä,
Kuinka huolella kokeepi
Lahjottelee laumoillensa
Suomen sikiöin hyväksi
Syötävätä, siemeniä,
Kylvämistä pelloillemme
Armostansa anteleepi
Suurten puutteiden tueksi,
Mutt’ ei jaksa jakaella,
Apua kaikille kuntaa
Polosille pohjan maalla,
Nälkä-perälle pahalle.
Näinpä teidänki tulisi,
Maamme miesten mahtavien
Omastanne antaa hiukan
Köyhemmille kiitoksetta.
Koska on jyviä myödä
Jälelläpä jauhojaki
Kulisia kyllin määrin
Monen mahan täytteheksi.
Tepä, rikkaat, rientäkäte
Avun antohon hyvähän
Monen kurjan kiitokseksi.
Täss’ei sovi siekahella
Viikon vitvohon elellä;
Mutta käydä kiireheltä
Kimppuun noiden kituvaisten
Kovaan nälkään nääntyväisten
Ruoka-kaluilla rutosti.
Varakkaampi rikkahampi
Rahojas älä rakasta
Kilvottele kullan kanssa,
Älä myöskään ähmistele
Himottele korko-hintaa
Ylimääräistä anele
Puutteen alle puuttuneelta!
Kuin on kuultu muutamien
Itaroiden ilkeöiden
Kauppaa käypien pahinten
Suurien syöpien susien,
Ett’on ryhtyneet rumahan
Kovemman koron otantoon,
Ottamahan hirmu-hinnan
Julman makson jauhostansa,
Kulla syövät köyhän lihan
Voimat kaikki vaivasilta;
Eivät luule, Luojan suuren,
Herran luota taivosista
Näkevänkään näitä töitä
Töitä aivan törkeöitä,
Myöskään usko miehet nämät,
Että siitä seuroaapi
Vitsat tuhat vihasemmat
Kovat koron kantajoille
Tuolta yli-tuomarilta
Luojan kourista kovista.
Ajatelkaa aikananne,
Mikä vitsa viimesellä
Teille kääntyypi etehen,
Kun tuletta tuonelahan
Tuonnek tuomarin etehen,
Jossa saatte sanat kuulla
Jyrinällä jyrkeällä
Totiselta tuomarilta
Kovan käskyn kauheamman:
«Menkää tuonne tuonelahan
Pimenlolan pielustalle,
Kun te ette korvianne
Kallistana kuulemahan
Kuulemahan köyhän ääntä
Valitusta vaivasien,
Miehet maalla ollessanne
Armon auringon valossa.

J. Léman.


Lähde: Sanan-Lennätin 7.2.1857.