1856 vuotisen hallan kautta hätääntyneille

1856 vuotisen hallan kautta hätääntyneille. (Lähdetetty.) Kirjoittanut Johan Léman

Jospa laulu laadullinen

Runo syntyisi somahin,

Sanat soitolle menisi

Ilman mutkitta monitta

Rompaluksilla rumilta,

Niinpä virren veisaisini

Murhe-runon ruikuttaisin,

Valitellen vaalla suulla

Siitä suuresta surusta;

Itku-virren vierettäisin,

Kun on kyllin kuuluvissa

Sekä silmin nähtävissä

Tuolla kauko kankahilla

Polosellä pohjan maalla

Parku paha ylömaalla.

Tulis noita tuuvitella

Aika armolla kohdella,

Joilt on vilu vienyt ruuan

Pilannunna halla pellot

Sarat tuiki tuhrinunna.

Vilun poika vihasempi

Pakkanen pahan kurinen

Tehnyt on törkeetä työtä

Pannut puulle puhtahalle

Pellon touvot turmiolle

Paraat kasvut kaadellunna

Kedon mustan kaltaseksi.

Suru noill’on surkeampi,

Puute kyllä kuolettava

Nälkä hirmu nähtävissä

Kova vieras vierahana

Tullut vaivasten tupihin!

Tuo tahdosta on Jumalan

Luonnon suuren liikunnosta

Ilma-piirin pyörinnöstä

Suotu teille taivosista,

Teille, tunnon saattajaksi

Suurten syntinne edestä.

Hän nyt hirmun häviöllä

Vihansa väellä vaatii

Kansakuntaa kääntymähän

Pahoilta poluilla poisi.

Hänell’ on vihaset vitsat

Ruoskat raskaat runtelevat,

Kovat kääntymättömille;

Sanassansa sen sanoovi,

Tekee Itse tiettäväksi,

Luoja suuri, lapsillensa,

Sanalla sanoo kovalla:

Kun et käänny, kun et väänny,

Paremmalle tule tielle,

Vienpä poisi viljan maasta

Leivän suustas, synti-säkki,

Monell’ oivaksi opiksi...

– Näistä ehkä syistä nytkin

Tullut on se hirvittävä

Halla suuri Suomenmaahan,

Jossa kurjat kujertavat,

Nälän kourissa kovissa,

Kivuttavan kuolon alla,

Sydänmailla synkeöillä

Korpimaitta kolkommilla

Rahko-soiden seudustoilla,

Vuorten ja mäkiin välissä

Kivi-louhikoiden luona

Kumpuin, kukkuloin takana.

Nuilla polo-poikasilla,

Pataan ei ook panemista.

Ei ook suuhun syötäväta

Eikä muuta ottamista

Kuni vehka vetelämpi

Pihka-pinta petäjästä

Musta rahka rämehestä

Olki-tukkoset tueksi.

Tästä ruuasta tuleepi

Kova kuolo kauheampi

Suuri nälkä surmajaksi;

Seki vielä sen pahempi,

Kun ei kellään löydy läsnä

Tuetta tuohon hätähän.

Mistä saavat suurus-palan,

Rukiin jauhot juurehensa

Ohrat vehän vastimeksi,

Kun ei löydy kelläkänä

Jyvä-kouroa kylässä

Näpillistä naapurissa

Antaa nuille anoville?

Voi! voi! veljeni kylissä,

Joille on nyt annettuna

Jotain suotu Jumalalta

Ruoka annettu parempi

Vielä juomakin jalompi,

Joutukaa, miehet jalommat,

Avun annolla hyvällä

Vapahtamaan vaivasia

Näljän alle nääntyviä

Kristi-veljiä välehin,

Tuonnek pohjolan perille

Kylän kylmän kynnyksille.

Auttakate antimilla,

Jotka syötte selvän leivän

Ilman puutetta pahinta,

Huoneissanne huoletoina!

Katselkaapa Keisaria

Maan isää ja ihmeellistä,

Kuinka huolella kokeepi

Lahjottelee laumoillensa

Suomen sikiöin hyväksi

Syötävätä, siemeniä,

Kylvämistä pelloillemme

Armostansa anteleepi

Suurten puutteiden tueksi,

Mutt’ ei jaksa jakaella,

Apua kaikille kuntaa

Polosille pohjan maalla,

Nälkä-perälle pahalle.

Näinpä teidänki tulisi,

Maamme miesten mahtavien

Omastanne antaa hiukan

Köyhemmille kiitoksetta.

Koska on jyviä myödä

Jälelläpä jauhojaki

Kulisia kyllin määrin

Monen mahan täytteheksi.

Tepä, rikkaat, rientäkäte

Avun antohon hyvähän

Monen kurjan kiitokseksi.

Täss’ei sovi siekahella

Viikon vitvohon elellä;

Mutta käydä kiireheltä

Kimppuun noiden kituvaisten

Kovaan nälkään nääntyväisten

Ruoka-kaluilla rutosti.

Varakkaampi rikkahampi

Rahojas älä rakasta

Kilvottele kullan kanssa,

Älä myöskään ähmistele

Himottele korko-hintaa

Ylimääräistä anele

Puutteen alle puuttuneelta!

Kuin on kuultu muutamien

Itaroiden ilkeöiden

Kauppaa käypien pahinten

Suurien syöpien susien,

Ett’on ryhtyneet rumahan

Kovemman koron otantoon,

Ottamahan hirmu-hinnan

Julman makson jauhostansa,

Kulla syövät köyhän lihan

Voimat kaikki vaivasilta;

Eivät luule, Luojan suuren,

Herran luota taivosista

Näkevänkään näitä töitä

Töitä aivan törkeöitä,

Myöskään usko miehet nämät,

Että siitä seuroaapi

Vitsat tuhat vihasemmat

Kovat koron kantajoille

Tuolta yli-tuomarilta

Luojan kourista kovista.

Ajatelkaa aikananne,

Mikä vitsa viimesellä

Teille kääntyypi etehen,

Kun tuletta tuonelahan

Tuonnek tuomarin etehen,

Jossa saatte sanat kuulla

Jyrinällä jyrkeällä

Totiselta tuomarilta

Kovan käskyn kauheamman:

«Menkää tuonne tuonelahan

Pimenlolan pielustalle,

Kun te ette korvianne

Kallistana kuulemahan

Kuulemahan köyhän ääntä

Valitusta vaivasien,

Miehet maalla ollessanne

Armon auringon valossa.

J. Léman.

Lähde: Sanan-Lennätin 7.2.1857.