A. Oksaselle
| A. Oksaselle. (60-vuotis-juhlassa 1886.) Kirjoittanut Paavo Cajander |
- Yleiseen iloon yhtyy etäinen vieraskin,
- Ei niinkään vieras sentään, vaan tuttu läheisin,
- Runotar kaino Suomen, Sun ensilempesi,
- Nyt riemupäivänäsi Sinua tervehtii.
- Se muistaa armast’ aikaa, jon’ ensin yhdyitten,
- Se halpa maan ol’ impi, ja silmä itkuinen,
- Sit’ ilkuttihin, mutta sen näkö hurmas Sun:
- Sydämmeen sinä katsoit, muut katsoi pukuhun.
- Lemmestä silloin poves se »säkeniä» loi,
- Ja vanha runokannel koht’ uusin kielin soi,
- Ja helmilöitä meren sikisi pohjahan,
- Ne kaunisteeksi kannoit Sun impes kaulahan.
- Ja näin Sa hänet sitten ylhäisten seuraan veit,
- Ja vait ol’ ilkkujatkin ja kunniata teit,
- Ja oppisaliin suureen Sa hänet talutit,
- Ja joukot tietä annoit ja Teille kumarsit.
- Ja sydän Suomalaisten se tulta leimusi,
- Ja nuorten povi paisui ja innost’ uhkuili,
- Kun uusin kielin helkkyin nyt Suomen kannel soi,
- Käkösen kukkui kulta, hius immen ilakoi.
- Tät’ armast’ aikaa muistain, Sua impes tervehtää,
- Sin’ olit silloin nuori, nyt olet harmaapää,
- Mut kallein hälle vielä Sun ensi lempes on,
- Ja runohelmes hälle koristus verraton.
- Ja nyt, kun illan suussa näet työsi vainion
- Ja tähkät täydet nuokkuin laskeissa auringon,
- Ja kansasi kun kilvan Sinua kunnioi,
- Runotar Suomen silloin ei äänet’ olla voi.
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.