Aamu-rusko
| Aamu-rusko. (Suomentama). Kirjoittanut anonyymi |
Päivän koissa käveli lasten-opettaja lukupoikinensa kukostavaisessa tuomistossa, jutellen uskosta yläjseen mailmaan ja jumalallisesta viisaudesta.
Poikansa kysäsivät häneltä: kuulkaa! mihinkä jumalallisen viisauden vertaatte?
Opettaja ylensi kätensä ja sanoi: katsokaa, tuolla säteillee kuvansa, aamurusko! vielä peittää synkeys vuoret ja laksot, mutta hiljan ja huomaamata aukeneevat sitte taivaan portit.
Hyvin ymmärrämme, sanoi poikaset – se tulee yläältä, ja lähenee siviätä uskollisia nöyryyttä.
Opettaja, toistamiseen ylentäen kätensä aamu-ruskoa kohden, sanoi: katsokaa, nyt laskeuuntuu se ystävällisesti himiätä nukkunutta maata kohden. Se valaa jo yli laksojen ja kukkuloiden lempiän kajostuksen ja kuollut luonto on näkyvänä taivaallisessa kiillossa.
Luonto saa tarkoituksen ja merkityksen, sanot oppiat.
Katsokaa, lisäsi opettaja, kuinka lempiästi kuohuva valonsa-virta liittyy maahan, juuri kun side, joka yhdistää maan laivaan kanssa –
Ihmiset jumalan kanssa – lisäsivät oppiat.
Päivän valo ei hänestä suinkan lähde – vielä liehuelee ympärillänsä muhkia hämy; – mutta ihanalla kiillollansa ilmoittaa hän päivän-lähteen lymmyttelevän itteensä peitteensä lakana. – – Me, yö-kulkiat, silmäilemme kohdensa luottamuksella ja ilolla. Sillä päivää tiedämme hänen lupaavan.
Huomaatteko kuinka luomet lemahtaavat, maat viher-läävät ja nupit puhkeevat kukkasiin aamu-ruskon kiillosta? Sen sylissä syntynyt aleni kaste. Katsokaa kuinka se itämaan helminä sädehtien joka lehdellä lepää.
Niin synnyttää usko rakkauden, sanoi oppiat.
Niin myös valkeuden ja voiman, vastaisi opettaja. Nostakaa silmänne, sanoi hän, kättänsä ijasten aamuruskoa kohden – nyt lähettää hän nuoren päivän. Vahvistuneena äidellisessä sylissänsä ja kultasilla säteillänsä kiemuroittu lähtee hän voimalla ja rohkeudella matkaansa. Pilvet ja myrskyt eivät häntä pois ahdista.
Oikia muoto ihmisestä, jonka sydän on täytetty jumallisella viisaudella, huusivat oppiat.
Korkialla taivaallisella tiellä, lisäsi opettaja, kulkee hän siivosti ja väkevästi, ja perustelee tuhansittain siunauksia, aamu-ruskon poika.
Matkansa pääteltyä, ennen yön tuloa, ilmaantuu se taas ehtoo-ruskona, ja sulkee hänen äidellisiin käsivarsiinsa.
Lähde: Suomi 8.5.1847.