Aamun kuoro

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aamun kuoro.

Kirjoittanut Saima Harmaja


On liian kirkas tämä aamu mainen,
kun aallon alta taivas hymyää,
ja järven pilviloiste jumalainen
kuin onnen kipu sydämeeni jää.
Ylitse valoon vihertyvän tienoon
unohtuu tuuli kielontuoksuun vienoon,
ja nuoren koivun ritvat raukeat
kuin ihanuuden painoon vaipuvat.
Ylt’ympäri soi laulu alta sinen,
niin riemunhelkkyvä, niin ihmeellinen,
niin kullankirkas, että hurmaa mun
se, tuhannesti samoin hurmatun.
Mut sanat uudet löysi säveleihin
jo peippo, loppumatta kummunneihin,
ja laulaa värähdellen: muita en
ma rakasta kuin sua, suloinen!
Ja kohta kaikki linnut yhtyy mukaan.
Myös rastas, herkemmin kuin niistä kukaan
virittää huilunhellän säveleen,
ja itse unohtuu sen syvyyteen.
Vaan hiljenee jo koko metsän kuoro
ja kaikki lehvät onneen havahtuu,
kun kaukaa kuuluu ‘kukkuu’ kultasuu,
ja suuren laulajan on tullut vuoro.
Nyt yksinlauluansa heleää
niin lakkaamatta käki kukkuu, kukkuu,
sen kultaan että tajuntani hukkuu
ja koko luonto ihmetykseen jää.
Mut kaikkein nuorin peippo aariaansa
jo tulisesti puhkee, uusimpaansa,
ja sanat vastaluodut laulaa noin:
Sua yksin rakastan! Sua jumaloin!


Lähde: Harmaja, Saima 1935: Sateen jälkeen: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.