Agnes Meijer

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Agnes Meijer.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


Hän uskoi, nuori neitonen –
Maailman ilot haihtui,
Kuin veden päällä kuplanen,
Elämän suunta vaihtui:
Uus’ olemus ja tarkoitus
Ja uusi tahto, luonne –
Se oli uskon vaikutus,
Elämän perusjuonne.
Hän uskoi, siten sielussa
Heräsi halu pyhä:
Pakana maassa kaukana,
Miss’ ihmisraukat yhä
Pimeydessä hukkuvat,
Todistaa Jeesuksesta,
Kirvottaa sielut rakkahat
Syntien kahlehesta.
Hän uskoi, siten uskalsi
Itsensä alttihiksi
Kiinassa, hengen ankkuri
Lujasti Jeesuksessa:
Lupaus Herran uskonsa
Terästi, voiman antoi,
Mi hänell’ oli apuna
Ja kaikki kuormat kantoi.
Hän uskoi, tuli takaisin
Maahamme, meille kertoi
Pimeydestä sielujen,
Jolle ei kuultu vertaa:
Rakkaudesta Herramme
Hän puhui, puhuu vielä,
Vaikkeivät vielä korvamme
Ääntänsä kuulla siedä.
Hän uskoi, nukkui uskossa,
Kun kutsu äkillinen
Pois riisti hänet joukosta
Näkyväst’ uskovien.
Herralle uskoss’ uhrattu
Elämän-tehtävänsä,
Tää siemen-jyvä kylvetty,
Ei kuole ikänänsä.


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.