Ahti

Ahti. Kirjoittanut Arvid August Afzelius

Kultaisessa kartanossa elää

Ahti syvällä aalloissa;

Yö jo mustaan vaippanansa peittää

Lehdot ja kukat laaksoissa.

Ilta ihana on juhlapuvussaan;

Ei niin huminata kuulu kaukaakaan.

Hiljaisuus vallitseepi maan,

Kun Ahti lähtee kultalinnastaan.

Neidot Vellamoisen vienoisesti

Häntä tuutivat lahdella.

Kielet kanteloisen suruisesti

Soipi kaikuen kaukana.

Silmänsä hän luopi kohden taivasta,

Toivoen nyt siellä nähdä kultansa,

Synkkä pilvi sen peittelee

Ja suruissansa Ahti soittelee.

”Oi, miss’ oot sä tähti loistavaisin

Vielä, jo joutuu hämärä?

Sä kun ennen, impi ihanaisin,

Olit kultani meressä,

Ja kun sydän sykki soitellessani,

Kallistit sä pääsi vasten rintaani;

Kaikki silloin mä unhotin:

Kädestäin kannelkin jäi aaltoihin.”

Näin hän suruissansa soitteleepi,

Vaan jo tähti on taivaalla.

Armahasti alas katseleepi,

Kyyneleet kiiltää helminä.

Ja kun ystävänsä näkee laineilla

Tervehtääpi häntä sulo lemmellä;

Rinta Ahden nyt riemahtaa,

Ja ilosta taas kannel kajahtaa.

Kon [Elis Oskar Stenberg].

Lähde: Sanomia Turusta 10.7.1868.