Siirry sisältöön

Aika

Wikiaineistosta
Aika.

Kirjoittanut Johannes Häyhä


Vuosittain ja hetkittäin
Aika rientää eteenpäin,
Yöllä sekä päivällä,
Talvella ja kesällä.
Seisahda ei milloinkaan,
Yhä kulkee kulkuaan,
Huolimatta miten ken
Soisi kuluvankin sen.
Aikaa ei voi rahalla
Ostaa, millään hinnalla,
Eikä aika kulunut
Ole koskaan palannut
Vuosi vanhan vanhentaa,
Kaksi lapsen kasvattaa
Aika kaikki toimittaa;
Aika paljon varteen saa.
Aika saattaa neitosen
Syliin armaan sulhasen,
Tekee hänet vaimoksi,
Lasten helläks’ äidiksi.
Lapsi kasvaa, varttuupi,
Voima, nero karttuupi,
Tulee nuorukaiseksi,
Vanhempainsa toivoksi.
Aika toivon todeksi
Näyttää, tahi turhaksi:
Josko ilon, surun saa
Vanhemmat ja isänmaa.
Ilon aika armainen
On kun päivä keväinen:
Hupaisesti kuluu se,
Ajan rientää ohitse.
Vaan kun vastoinkäyminen,
Murhe täyttää sydämmen:
Aika tuntuu pitkälle,
Niinkuin syysyö, kolkolle.
Surullinen sanoo näin:
”Ei nyt pääse eteenpäin!”
Mutta aika lohduttaa,
Elon huolet haihduttaa.
Toivo köyhän elättää,
Pelko rikkaan kuolettaa.
Aika nöyrän korottaa
Korskat maahan jaottaa.
Joll’ on hyvä elämä,
Ei sois, että kuolema
Tulia häntä noutamaan:
Vaan se tulee aikanaan.
Moni kurja taasen sois’
Aika viimeinen ett’ ois’:
Kyllä aika hänenkin
Lepoon saattaa vihdoinkin.
Aika on siis: syntyä,
Elää, kasvaa, toimia;
Aika myöskin kuolemaan
Korjaa kaikki tuonelaan.
Käyttäkäämme viisaasti
Armon aika, tarkasti:
Kyllä Herra toimemme
Siunaa yli toivomme.

J[ohannes]. H[äyh]–ä.


Lähde: Wuoksi 1.2.1890.