Ainoa sana

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ainoa sana

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Suo tulla mun kaikkien hylkimäks, Herra,
           ja halveksimaksi kerta;
mun anna seisoa aurinkos helteessä
           rinta vuotaen verta;
mun yöni olkoon musta
           kuin myöhäisin syksy-yö,
läpi pohjattoman pimeyden
           raekuurot miss’ ylleni lyö;
Mihin ankara käskysi viekin,
           olen kulkeva yhtenään,
jos herätät yhden liekin
           minun tielleni kimmeltämään.
Mun anna nääntyä taakkoineni
           kylmään ja lokaan ja veteen,
lyö minut tomuun kasvoilleni
           Totuuden hirviön eteen,
mun anna maksaa kauheat syntini
           piikeissä kiemurtamalla.
mun anna luitteni murtua verkkaan
           tuskien panssarin alla,
suo tules polttaa ikuisesti,
           luukäsin kurista mua,
vie sinitaivaas valkeus, anna
           mun kieleni kuivettua
kitalakeen, kuuroksi tee,
           mykäks vihasi salamalla –
tämä tee, sen sieluni kestää
           ja kestää sen riemuitsemalla,
jos kerran suot korvani kuulla
           sanan ainoan tuomios alla.
– Sua rakastan, sua, minä tässä
           – sana se näin kuuluva on –
sua rakastan häpeässä,
           läpi tuskan ja ahdingon.
Sinut tunnen, muuta en mitään
           – mitä muut’ olen etsinytkään!
Sua seuraan lännestä itään
           ja pohjasta etelään.
Sua seuraan, kun Kuolema kerran
           vie tuomiolle sun –
olen sinun, ja edessä Herran
           sinun syystäs on puolet mun.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.