Ajan kolme tytärtä
Ulkoasu
Ajan kolme tytärtä. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Kolmest’ ensin sisaresta
- keskimmäistä rakastin.
- Pienestä jo pahasesta
- usein häntä suutelin.
- Häntä vastaan useasti
- juoksin, kättä puristin;
- itkeissäni katkerasti,
- hänen syliins uinahdin.
- Herätessäin poistui huoli:
- kukan rungosta hän soi,
- missä päiväss’ yksi kuoli,
- vaan mi toisen sijaan toi.
- Nuorukaisna mielestäni
- kukka näytti halvaks vaan,
- itse oiva ystäväni
- köyhemmäksi suloiltaan.
- Virheit’ etsin hipiästä
- silmin mikroskooppisin.
- Kun hän nauroi – vähät tästä;
- kun hän suri, toruilin.
- Hän huus: »Kiittämätön parka!
- halveksithan Nykyistä;
- (Tuo sen nimi) – mene, karkaa!
- mua vielä kaipaat sä».
- Siskon nuorimman luo tästä
- siirryin, sitä rakastin.
- Sitä esti näkemästä
- lujat seinät luostarin.
- Mä sen harsopilven takaa,
- joka peitti muodon sen,
- luulin – tuosta olin vakaa –:
- löydän iki somuuden.
- Vaan kun laulavan mä kuulin
- immen näkymättömän,
- sydämin ja korvin luulin:
- taivaan enkeli on hän.
- Tulevan – tuo nimi hällä –
- suloista nyt soitin vain.
- Turhaan! Työlläni sain tällä
- syleillä vain soitintain.
- Toivo! pyysi puhkeevainen
- ruusu hältä pudonnut.
- »Turha toivo kaikellainen;
- olen kesken vanhennut».
- Näin mä huusin toivomatta.
- Mutta uuden ystävän
- löysin aivan arvaamatta,
- talvella kun tuli hän.
- Vanhin ajan tyttäristä,
- Entisyys, se nimi sen.
- Leski! – mutta lemmikistä
- seppel yli harsosen.
- Surusta hän ihanana
- hymys läpi kyynelten,
- kokemukset viisahana
- käytti vuotten menneiden.
- Hieman synkkä luonnoltansa,
- pois mun käski mennä vaan,
- nuorempia siskojansa
- neuvoi käymään katsomaan.
- Vaimon’ on nyt yks: se luopi
- suloisiksi päiväni;
- toinen ystäväin: se tuopi
- elon aamun iltaani.
- Yön – tuon uneksitun vielä –
- kolmas kätkee huntuhun,
- kunnes tosi enkel’ sieltä
- astuu herättämään mun.
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.