Ajan laulu

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ajan laulu.

Kirjoittanut Eero Eerola


Jyskää, jyskää,
korpi jo ryskää,
kantoja kaatuu,
vanha ja laho se nyt
maahan jo maatuu,
katkeepi sitehet
maa-emon armaan,
saa mielipitehet
valkeammat varmaan,
vuossata-kahlehet
raskahat putoo,
uus’ aika uusia
arvoja kutoo,
tukipohjan vankan
jo maamiesi tapaa,
vuossata-orja
jo nousee, on vapaa!

Me nuosemme valtiat mullan ja maan,
koko korpi se ompi nyt myötä,
me tahdomme päästä jo päivää päin,
ajan uhmata utuista yötä!
Työn virren me tahdomme virittää
ja laulella laulua mullan
ja pellon ja niityn ja metsän ja veen
ja päällämme päivyen kullan.
Me tahdomme laulaa laajaksi niin
joka korvenkyntäjän rinnan,
sen surut me tahdomme sulattaa,
sen arvata elämän hinnan.
Oi, nähkätte, nähkätte, kaunis se on
tämä maa, kun se kukkia kantaa,
kun pellot ne laajoina lainehtii
ja sen kultaisen sadon antaa.
Oi, kuulkatte, kuulkatte, lämmin se on
se soitto, mi pirteissä helää,
siell’ askare inehmon autuas on,
elon onni siell’ ehjänä elää.
Ja kuulkatte sitten te sointuja maan,
kun kyntäjän askelen alta
se luonnon voimana vakuuttaa:
maan suurin on mahti ja valta.

Joutukaa, joutukaa,
voimia tuokaa,
maa-emon kulmille
kukkia luokaa!
Suuri hän ompi
ja kaunis ja ylväs,
elon kaiken ehto,
sen voima ja pylväs.
Maa, olet mahtaja
aatteen ja aineen,
maa, olet kostaja
kunnon ja maineen,
maa, olet nostaja
vapauden laineen!
Maamiesi, maamiesi,
sulle se kaikaa
ajan laulu ankara:
Nouse, jo nouse,
uutta luo aikaa!


Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.