Ajan laulu (Välisalmi)
| Ajan laulu Kirjoittanut Heikki Välisalmi |
- Laulua mont’ on
- ikisäilyvä laulanut aika.
- Herkemätt’ on
- heläjöinyt sen kantelen taika.
- Sävele ainoo
- pysäymätön pyykkihin rajan,
- sävele suur’ on
- iankaikkisen laulama ajan.
- Kuullehet kansat
- kaikk’ ovat laulun sen saman
- ääriltä idän
- tienoihin läntisen haman,
- kuullehet kukin
- norjin ja nöyrtyvin mielin,
- miettehet samat
- sataisin kerraten kielin.
- Laulua mont’ on
- laulanut ankara aika.
- Hellänä harvoin
- helkki sen kantelon taika.
- Vierinyt koskaan
- virs’ ei sen viestinä armon,
- vaan soi sieluihin
- hyrskyen hymniä tarmon.
- Joskus jos helkkyi
- soinnuista aamujen armaus,
- kaikk’ oli läpi
- käytävä kohtalon harmaus.
- * * *
- Jos harvoin kohtalo hymynnyt
- lie lapsille maailman laajan,
- jos usein aurinko lymynnyt
- on piilohon pilven taajan,
- niin aina se kaameus kestetty on
- yhä pyrkien valohon.
- Jos usein kansojen sydämiin
- on puhuttu kielillä suruin,
- jos usein rikkaihin kylvöksiin
- on sato kasvanut muruin,
- niin uudella innolla yhtenään
- on lähdetty kylvämään.
- Jos usein sota sortanut lie
- ja leimunnut valkea vainon,
- ja hukkunut kansojen käymä tie
- on alle hurmehen painon,
- ja paljon jos taistelu verta vei,
- tok’ kuiviin juossut se ei.
- Jos usein työmme on rauennut
- yli maitten vierressä vihan,
- jos joskus vasama lauennut
- on sydänjuuriimme ihan,
- niin ain’ on noustu ja korjattu taas
- se kaikki, min vaino kaas’.
- Eik’ koskaan se usko horjunut,
- se usko varma ja vakaa:
- työn tarmo kerran on torjunut
- nuo haamut aikojen takaa,
- ja kerran sijasta kanuunain
- on vapaus puhuva vain!
- * * *
- Seisomme keskellä koettelemusten
- syvälle syämihin sattuvain,
- äärillä uusien kohtalon usten
- häilyvät miettehet miljoonain.
- Paljon jo kallista sortua ehti
- veristen virtojen vierinään.
- Historian nyt hirmuisin lehti
- tulisin kirjaimin piirretään.
- Paljon on verhottu aikojen yöhön,
- tuottava mit’ on tulevaisuus.
- Sentäänkin kuuluvi kutsumus työhön,
- iäti vanha, mut aina uus,
- kutsumme arvoja uusia luomaan
- sijalle vanhan ja särkyneen;
- vaatimus: nesteitä uusia uomaan
- kuihtuvaisehen kuivuuteen.
- Kuljemme keskeltä koettelemusten,
- keskeltä kauhun ja hirmun yön
- lävitse uusien aikojen usten
- mahdilla varmalla valon työn.
- Siihen me luotamme, länsi ja itä,
- keskellä aikainkin ankarain,
- sitä me vaalimme, suojaamme sitä
- varaksi taistojen tulevain.
Lähde: Käy eespäin: valikoima suomalaista työväenrunoutta. 1957. Toimituskunta Hilkka Ahmala – Toivo S. Järvinen – Vihtori Laurila – Arvo Paasivuori – Raoul Palmgren – Maija Savutie – Olavi Siippainen – Arvo Turtiainen – Heikki Välisalmi. Tammi, Helsinki.