Ajanhengen mies
| Ajanhengen mies. (Tosi-elämästä) Kirjoittanut Simo Korpela |
- Hän monta kulmakunnallaan,
- Tuo ajanhengen mies,
- Löys miltei aivan kaltaistaan,
- Ei huonompaa kenties.
- Mik’ ihmiselle kalleint’ on,
- Se hälle oli arvoton.
- Hän rienas Herraa riemuikseen
- Ja kiros kirkot pois;
- Ne polttanut ois pappeineen,
- Jos valtaa ollut ois.
- Ain’ yhden unhotti hän vaan,
- Se yks’ ei häntä kuitenkaan.
- Se yksi kaamein katsehin
- Nyt häntä lähestyi.
- Löi kättä luisin kämmenin,
- Jo sankar’ hämmästyi;
- Jo vakaana hän vaikeroi:
- Mä kuolen nyt, mä kuolen oi!
- On tulta kuumaa otsallaan,
- Tunnossaan kuumempaa.
- Tuo tuska suuri sielussaan
- Jo puheeks’ puhkeaa:
- Mä Herraa, Herraa pilkkasin,
- Mä Herran kansaa kiroilin.
- Mun sielussani raivoaa
- Jo tuskat helvetin.
- Oi rukoilkaa, oi rukoilkaa,
- Jos Jeesus vieläkin
- Mua armahtais ja anteeks’ sois
- Ja tulesta mun tempais pois!
- Näin nousee suuhun valitus
- Ja silmiin kyyneleet;
- Jo poiss’ on korska kopeus,
- Jo pilkat päättyneet
- Ja nimi ennen pilkattu
- On kallis nyt ja kaivattu.
- Niin kuolee Herran vihamies
- Nyt Herraa huutaen
- Ja niinkuin ryöväri kenties
- Sai armost’ autuuden
- Tai ehkä epätoivossaan
- Hän vaivaan vaipui tuonelaan.
Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.