Ajanhengen mies

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ajanhengen mies.
(Tosi-elämästä)
Kirjoittanut Simo Korpela


Hän monta kulmakunnallaan,
Tuo ajanhengen mies,
Löys miltei aivan kaltaistaan,
Ei huonompaa kenties.
Mik’ ihmiselle kalleint’ on,
Se hälle oli arvoton.
Hän rienas Herraa riemuikseen
Ja kiros kirkot pois;
Ne polttanut ois pappeineen,
Jos valtaa ollut ois.
Ain’ yhden unhotti hän vaan,
Se yks’ ei häntä kuitenkaan.
Se yksi kaamein katsehin
Nyt häntä lähestyi.
Löi kättä luisin kämmenin,
Jo sankar’ hämmästyi;
Jo vakaana hän vaikeroi:
Mä kuolen nyt, mä kuolen oi!
On tulta kuumaa otsallaan,
Tunnossaan kuumempaa.
Tuo tuska suuri sielussaan
Jo puheeks’ puhkeaa:
Mä Herraa, Herraa pilkkasin,
Mä Herran kansaa kiroilin.
Mun sielussani raivoaa
Jo tuskat helvetin.
Oi rukoilkaa, oi rukoilkaa,
Jos Jeesus vieläkin
Mua armahtais ja anteeks’ sois
Ja tulesta mun tempais pois!
Näin nousee suuhun valitus
Ja silmiin kyyneleet;
Jo poiss’ on korska kopeus,
Jo pilkat päättyneet
Ja nimi ennen pilkattu
On kallis nyt ja kaivattu.
Niin kuolee Herran vihamies
Nyt Herraa huutaen
Ja niinkuin ryöväri kenties
Sai armost’ autuuden
Tai ehkä epätoivossaan
Hän vaivaan vaipui tuonelaan.


Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.