Albatros
| Albatros. Kirjoittanut Kazimierz Przerwa-Tetmajer |
| Suom. Reino Silvanto. |
- On valtameri tyyni, ei niin värähdystä,
- sen sinitumma pinta makaa levossa.
- Mut vesille, mist’ ei näy rantaviivoja,
- albatros lensi kauas maasta, ihmisistä.
- Se uneksii... ei kuulu ääntä häiritsevää,
- niin kaukana on humu elämän ja maan...
- ja katseen sinikirkkauteen luotuaan
- se hohtaa kesken päivän tulta häikäisevää.
- On ympärillä haaveellisen hiljaista
- ja rauha, ikiuni avaruuden täyttää.
- Kuin sädekristalleilta päivän kehä näyttää
- ja kitein kiiltää taivaan kansi korkea.
- Mut lintu uneksii, ett’ Jumala ei lie
- viel’ luonut maata, vedet tyynet, pohjattomat
- viel’ taivaan alla uinuu laajat, unen omat...
- Mut unen myrskyt, ukkoset ja sateet vie.
- Nyt lintu nousee siivillensä mahtaville
- ja kajoo vaahtoharjaan meren kuohuvan,
- se heittyy syliin hirmumyrskyn raivoisan
- ja kohoo sitten ilmoille pois hiljaisille.
- Mut myrskyn tauottua kallioille sitten
- se istuu kuivattamaan veden siivistään
- ja katsoin ylpeänä päivään ylpeään
- jää kuuntelemaan solinata lainehitten.
Lähde: Slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja. 1936. Toimittanut V. K. Trast. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.