Alkibiadeen jäähyväiset

Alkibiadeen jäähyväiset. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Saata Poseidon matkahan miestä, mi havaa

elämän houreestaan, pattona syntymämaan.

Taakseni portit suljen, joita en avaa,

Hellaan kentille en astu mä milloinkaan.

Siellä mun lapsena Artemis kymmenin nisin

sankari-uhmailuun juovutti viinillään,

ennustuksesta Pythian järkähti sisin,

kiihdytti laulelmat kunnian etsintään.

Vieläkin kuulen, kuin sanat kertovi ylväät

urhojen seikkailut, tuiskeet taistelojen,

pyhättöjen näen veistokset, jalot pylväät,

kuuntelen aatokset huulilta viisasten.

Anna Apollon voimaa lähteä miehen,

jolta on kirvanneet valjakon ohjakset,

kesken taivalta suistui hän ohitiehen,

ratsu jo kiitää pois, – turhaa sinkoelet

nuolias. – Laskee maine, mi ennen hohti

loistolla auringon, ympäri rantamien.

Äsken Alkibiades kansaa johti,

voitosta voittoon vain vei sotapurret sen.

Mies hän koittaa sai kademielien vainon,

tuostapa murtunut ei, uhmasi uudelleen,

lailla Titaanein kantoi vuorien painon,

rohkea, hymyssä suin keskellä vaaranteen.

Valtias Ateene, väistytä kostottaret

käärmehissuortuvapäät. – Muistelot armaat suo

ajoilta, jolloin juhlimme pyhät ja aret,

rinteet Akropoliin riemusta helkkyi nuo.

Öljy- ja laakeripuut oli vihreimmissään,

lempi ja nuoruus sai sydämet tulvimahan.

– Pois! Pois! – Pettyy ihminen pyrkimyksissään

elämä varjoa vain, – tuonko jo oivallan?

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.