Alku, jatko ja loppu

Alku, jatko ja loppu. Kirjoittanut anonyymi

Me surujamme vaan turhaan valitamme

Miks’ meilt’ ei kysytä jos sitä haluamme.

Ei! Tähän ilmaan putoamme kuni puusta

Tai niinkuin ammuttuna tykin suusta.

Ja pappi se lukunsa meille lukee;

Ja äiti meidät lapsen myssyyn pukee.

Meille syötetään puurot sekä vellit,

Kapaloidaan niinkuin karamellit.

Niin kasvamme ja saamme paltaan päärmeet.

Ja ryömimme kuin pienet kalkokäärmeet.

Jo seisomme, ja suuriks tultuamme

Mehän toivomme jo parran leukahamme.

Pois rientää lapsuusaika armahainen

Ja versoo kukoistava nuorukainen,

Nyt luetaan ja ollaan oppineita,

Ja kulutetaan paljon jalkineita.

Sitte sitä lemmitään, vaan paljon ennen häitä

Me saamme peruukin tai oomme kaljupäitä.

Toimi, virka, eipä viivy tuokaan

Palkka, joka tuskin riittää ruokaan,

Kun alastonna käyskellä ei saata,

Niin räätälin sen täytyy puku taata.

Jo saadaan omakulta aikaa voittain,

Kun rakastettu on jo tusinoittain.

Nyt naidaan. Silloin luullaan ylimalkaan

Jo onnen saavutetun, mutt’ nyt se melske alkaa.

Siin lapsen itkut, kehtolaulut kuullaan.

Ja appi pahuus; jota rikkaaks’ luullaan

Men konkurssiin. Ja sitte tehdään lainaa.

Jo leipähuolet parran harmaaks’ painaa.

Näin ollaan vanhuuteen jo vihdoin päästy

Mutt’ pettymykset ei ne meiltä säästy,

Jos tulot parantuiskin taas on syytä surra,

Kun hampail’ ei oo enään millä purra.

Nyt lapsuusaikaan muistot syventyvät,

Kun partaa ollut ei mutt’ hampaat hyvät.

Ei enään viina eikä sauna auta

Vaan aukee aukeemistaan syvä hauta.

Me aattelemme raapein korvallista

Miks elämä näin onkaan surullista,

Ja summa kaikesta, niin saamme työtä

On ollut pelkkää vaivaa sekä työtä.

Me kuolemme, taas turhaan valitamme

Eik’ edes kysytä me josko haluamme.

Ei! Kaikkein vähemmän kun sitä luullaan

Pois maailmast’ lähtökäsky kuullaan.

Ja silloin selittää jo hyvin jaksaa

Miks tämä maailma niin vähän maksaa.

–rinta.

Lähde: Työmies 7.5.1904.