Siirry sisältöön

Alkusäkeet

Wikiaineistosta
Alkusäkeet.

Kirjoittanut Johannes Linnankoski


Jospa oisin laululintu
riemurinta pieni,
yöt ja päivät laulelisin,
se ois minun työni.
Ettäkö olla laulaja,
voi ajatusta hurjaa,
Väinön kielten soinnuttaja
mökin poika kurja.
Aura, kuokka ja lapio
toverina sulla,
kynä muste ja paperi,
joutavia kuulla.
Isänmaasi palvelus
toimi suuri sulla:
»Saven kääntö, viljelys»
runollista kyllä.
Mist’ aate hurja alkuaan,
sen sanoa ma saan:
Runeberg toi hehkuaan
rintaani kaipaavaan.
Siell’ tulen sai hän syttymään,
mi ei voi sammua,
vaan saanenko sen leimumaan,
sit’ en voi sanoa.
Samaa hehkua ennenkin
moni on tuntenut,
jakanut sitä muillekin,
vaan toivo pettänyt.
Vaan onnetar kun selkänsä
on hälle kääntänyt,
häll’ runotarkin lempensä
on lopen salannut.
Vaan asiaa jos tutkitaan
valossa oikeassa,
vastaus selvä löydetään
lauseessa vakaisessa:
Ei ole pakko sisäinen
runojen näiden luoja,
maineen pyyntö turhamainen
se lie ilmituoja.
Eipä vuolten veistäen
runojakaan luoda,
ne ois kun ääni arvoton,
mi eloa ei tuota.
Jospa, Runotar sä jalo,
suosikkisi oisin,
omanani lempes valo,
jotta laulaa voisin.
Yöt ja päivät laulelisin
huolia kansani pois,
säkeniä säihkyttäisin,
jotta säihke valon lois.
Vaan ei suuri lienekkänä
tenho säkenellä,
syttyvi ja sammuvi,
loistain pimeällä.
Onnettaren suosikkina
jos vaan olla voisin,
runottaren lemmikkinä
tulen synnyttäisin.
Niin huomenkoiton uusi aamu
toivon sarastaisi,
epäilyksen synkkä haamu
tyhjään hajoaisi.

Johannes Linnankoski.


Lähde: Kuinka meistä tuli kirjailijoita: suomalaisten kirjailijoiden nuoruudenmuistelmia. 1916. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.