Almansor

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Almansor.

Kirjoittanut Heinrich Heine


1.[muokkaa]

Doomissa Cordoovan kohoo
Ykstoistsataa pylväst’ tuimaa,
Ykstoistsataa jättiläistä
Kantajana kuvun huiman.
Pylväill’ on ja seinämillä
Yltä alas kirjailuita,
Ylhät lauselmat Koraanin
Siin’ on kukkiin kiedottuina.
Maurit kunniakses, Allah,
Rakensivat moskees muinoin!
Mutta kaikki jo on mennyt
Synkkäin aikain synkkään kuiluun.
Tornista, jost’ ain muezzin
Huusi kansaa rukoukseen,
Nyt soi kristittyjen kellot
Kaihoisasti äänin kumein.
Parvilta, mist’ uskovaiset
Profeetasta lauloi julki,
Messun valhetöitä näyttää
Papit kaljupäät ja munkit.
Siin’ on öykkää, kumarrusta
Eessä maalinaamain nukkein,
Humu käy, ja soi ja suitsuu
Vilkkuessa tuohustulten.
Siellä doomissa Cordoovan
On Almansor ben Abdullah;
Vait hän katsoo pylvässarjaa,
Ja hän hiljaa ääntäin puhuu:
”Oi, te pylväät, jättiläiset,
Allahille nousseet muinoin,
Nyt, te jäykät, palvelette
Kirottua kristikuntaa!
”Ajan pakkoon mukaannutte,
Tyynnä kannatte sen kuormaa;
Niinpä mielellein voin, heikko,
Minä myös jo rauhaa suoda.”
Päänsä painaa hilpein mielin
Niin Almansor ben Abdullah
Alle kasteen pyhän maljan
Doomissa Cordoovan uljaan.

2.[muokkaa]

Nopeaan hän doomist’ astuu,
Huimaan kiitää ratsullansa;
Kutrit kosteat ne liehuu,
Keikkuu töyhtö hatussansa.
Tietä Alkoleaa kohden,
Guadalquivir-virran rantaa,
Missä mantelit ne kukkii,
Oranjit luo tuoksujansa;
Sinne kiitää ritar reipas,
Viheltää ja naurain laulaa;
Lauluun linnut riemuin yhtyy,
Sitä säistäin virta pauhaa.
Tuolla linnass’ Alkolean
Asuu Clara de Alvares;
Isä sotii Navarrassa, –
Tyttären on päivät vapaat.
Torvien ja rumpuin räikkeen
Kuulee kaukaa jo Almansor,
Ja hän näkee tulten tuikkeen
Läpi linnapuiston varjon.
Linnass’ Alkolean tanssii
Kakstoist’ tummasilmää naista,
Kakstoist’ tummasilmää herraa;
Tanssiss’ uljain on Almansor.
Vilkkain mielin vallatonna
Liehuu hän vain perhon lailla,
Ja hän tietää sulo lausein
Mielistellä joka naista.
Isabellan pientä kättä
Suutelee hän, rientäin matkaan,
Istahtaa Elviran viereen,
Ja hän silmiin häntä katsoo.
Naurain Leonoralt’ urkkii:
Onko nyt hän mieliks armaan?
Ja hän näyttää kultaristin,
Mi on kudottuna vaippaan.
Joka naiselle hän kuiskii,
Häntä lempivänsä sanoo;
”Totta kuin oon kristitty!” hän
Varmaan sata kertaa vannoo.

3.[muokkaa]

Tuolla linnass’ Alkolean
Hälvennyt on riemu, hilke,
Poistuneet on naiset, herrat,
Eikä enää tulet vilku.
Donna Clara ja Almansor
Ovat yksin saliss’ siinä;
Yksin vain luo viime lamppu
Heidät valoon puolisiimeen.
Nojatuoliss’ istuu donna,
Jakkaralla ritar istuu,
Ja hän raskaan päänsä uinuin
Laskee syliin armaan immen.
Ruusuvettä pullosesta
Valaa donna kaihomielin
Kutrillen Almansorinsa,
Jonka rinta huokuu, riehuu.
Sulo suukon viehkein huulin
Painaa donna kaihomielin
Kutrillen Almansorinsa,
Jonka otsa pilviin peittyy.
Kyyneliä vienoin silmin
Itkee donna kaihomielin
Kutrillen Almansorinsa,
Jonka värjyy huulten pielet.
Taas hän uinuu seisovansa
Nöyrin päin jo vettä tippuin
Tuolla doomissa Cordoovan, –
Kummat äänet korviin rinkuu.
Uljaat pylväät, jättiläiset,
Vihan vimmoin iestään yrmii;
Ei ne enää kestä kuormaa,
Ja ne huojuu, ja ne ryskii.
Ja ne hurjaan sortuu, suistuu,
Papit, kansa parkuu silloin,
Kupu ryskyin ruhjoutuu, ja
Ristin jumalat ne kirkuu.


Lähde: Heine, Heinrich 1905: Valikoima runoelmia. Suomensi Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.