Alppimetsästäjä
Ulkoasu
Alppimetsästäjä Kirjoittanut Friedrich Schiller |
- Sääli toki kauris rukkaa!
- Kauris on niin suloinen,
- syö ja nyhtää nurmen nukkaa,
- puron luona leikkien.
- »Äiti, äiti, miehen teille
- ajoon tahdon tuntureille!»
- Voisit ennen karjaa kaita,
- hauska torveen toitottaa!
- Kellot kilkkuu pitkin maita,
- metsä huohuu, humajaa.
- »Äiti, äiti, miehen teille
- pilviin tahdon tuntureille!»
- Miks et kukistas sa huoli?
- Vienosti ne hymyää.
- Vuorten viluun kukat kuoli,
- kolkot huiput peittää jää!
- »Kirjokukat, tiedänhän ne,
- äiti, äiti, en jää tänne!»
- Läksi poika ajoon riistan,
- pois hän syöksyy veikaten,
- hurmoksissa hurjan kiistan
- häälyy yli kuilujen.
- Kilpaan käyden tuulen kanssa,
- kauris karkaa makuultansa.
- Kaljun rinteen kallioita
- kapuaa se kepeään,
- pelkäämättä onkaloita
- siukuu yli iljenjään.
- Mutta hurjapää ei huoli,
- seuraa kädess’ surmanuoli.
- Nyt se vuoren huippuun häätyy,
- viime kielekkeelle jää;
- kuilun partaalle se päätyy,
- pakoon pääsyä ei nää.
- Eessä surma, syvyys huima,
- takaa tulee urho tuima.
- Tuskan silmin vaiti rukka
- kovaa miestä rukoilee;
- turhaan, jo sen perii hukka,
- hän jo tähtää, – Hipaisee? –
- Vaipuu jousi! – Rotkelmastaan
- Vuoren-Ukko tulee vastaan.
- Hätääntyneen Halliparta
- surman suusta pelastaa.
- »Turmantuoja, teilläs karta
- Lumilinnaa rauhaisaa!
- Ihmisten on maassa majat;
- mitä meidän karjaa ajat?»
Lähde: Juva, Valter 1926 [1916]: Sata runoa: valikoituja maailmankirjallisuudesta. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.