Amerikan oloja
| Amerikan oloja Kirjoittanut tuntematon (nimim. A. H. J.) |
| Lähde: Waasan Lehti, 8.3.1890, nro 20, s. 2. Artikkelin verkkoversio. |
Hartford, Conn., helmik. 16 p:nä 1890.
Talvi on tällä paikkakunnalla kovin laimea. Maa on lumeton ja kirretön. Jonkun päivän väliin jäätää maata, vaan taas sataa vettä ja näyttää aivan siltä kuin kesä juuri olisi tulossa. Vanhemmat amerikkalaiset toivovatkin, että kolmen viikon päästä taas nähdään tuo ihana kesä. Ja tottakai sitä ihanaksi sopii sanoakin, koska täällä silloin on niin lämmin ilma, että jos kertoisin kuinka se minulle ja monelle muulle viime kesänä kävi kovin vaikeaksi, niin ette oikein voisi sitä uskoa. Mutta kyllä yöt täällä sen sijaan ovat pimeät ja ikävät. — Vaikka talvi täällä on niin lyhyt ja lauhkea, niin näyttääpä se vaan sentäänkin rasittavan hyvin paljon väestöä. Huomaan sen siitä, ettei täällä kesällä näe ketään ryysyihin puettua, jotavastoin nyt talvella tässä kaupungissa alkaa olla niin paljon sellaisia, että tuskin kehtaa ympärilleen katsella. Kun on työnpuute, niin siitä seuraa nälkä, etenkin sille, joka on kapakoitsijan ystävä, ja niitä täällä on riittämään asti. Omituisen aulista väkeä on tuo kapakoitsijain ystäväkunta täällä, koska minunkin haltuuni jo on joutunut koko joukko heidän tavaraansa, muun muassa kallis kultakello.
Jo kotimaassani Suomessa olin kuullut kerrottavan naisväen paremmuudesta täällä Amerikassa ja nyt sitä täällä näen joka päivä. Sanomalehdistä täällä myöskin saa alituisesti lukea, että jollei vaimo täällä olisi yhtä hyvässä ja vähän paremmassakin arvossa kuin mies, niin ei noita lukemattomia avioeroja aina tapahtuisi. Ja uskonpa myöskin tuon väitteen todeksi, sillä täällä olen nähnyt useampia avioparia, joilla ei ole sopusointua, ei yhtään. Eräs aviopari on minusta kuitenkin merkillisin. Mies on ainoastaan 36 vuoden ikäinen, mutta hänen hiuksensa jo alkavat olla hyvin harmaat. Kasvoiltaan ja varreltaan muuten hän sitävastoin vielä näyttää hyvin nuorelta. Vaimo on jokseenkin samassa ijässä kuin mieskin. Mutta kun hän ennen on ollut leskenä, on hänellä edellisestä avioliitostaan 16-vuotias tyttö. Luonteensa ja ulkonaisen käytöksensä puolesta näyttää tyttö kyllä hyvin siistiltä ja siivolta, mutta niinpä kaikki naiset täällä ulkonaisesti itseään puhtaasti käyttävät. Samoin tämänkin perheen elämä kyllä puustakatsojalle näyttää siivolta ja onnelliselta. Vaan jos katsomme syvemmälle, niin huomaamme, että katkera eripuraisuus on siltäkin kotionnen riistänyt. Mies ja isä on rakastunut tytärpuoleensa, ja arvaa sen jokainen millaiset seuraukset siitä ovat syntyneet. — Tästäkin seikasta voisin kertoa monta huomiota herättävää juttua, vaan koska ne kenties saattaisivat tuntua vakaville suomalaisille liian pöyristyttäviltä, niin on paras, että niistä vaikenen. Sen ainoastaan sanon, ettei se ole kiitettävä liian rajaton naisvaltakaan.
Omain kansalaisteni oloista ja suhteista täällä en tiedä tuon enempää kertoa, kun olen ainoa suomalainen täällä Hartfordin kaupungissa. Nykyään työskentelen eräässä puusepänverstaassa. Palkkani on kohtuullinen ja työni kyllä helppoa, kun koneella höylätään, sahataan y. m., niin ettei tarvitse muuta kuin koota kasaan ja vähän ”putsata.” — Ihmiset ovat minulle osoittaneet kiitettävää kohtelua, vaikka ovatkin vieraskielisiä. Tässä kaupungissa puhutaan nimitt. vähinnäkin 7—8 eri kieltä. Enimmin on täällä itaalialaisia ja puolalaisia, mutta onpa koko joukko neekeriäkin. Asun nykyään eräässä n. s. merimieshuoneessa, jossa puhutaan ainoastaan Englannin kieltä. Täällä osoitetaan minulle hyvää kohtelua. Ruuastani ja kaikesta ylläpidostani maksan 4 doll. 25 senttiä (21 m. 25 p:niä) viikossa. Mutta en tiedä mikä siinä on, vaikka he osoittavatkin minulle hyvää kohtelua, niin en kuitenkaan voi heihin siinä määrässä mieltyä, että voisin heistä nauttia mitään huvitusta. Aina on koti mielessäni. Eikä myöskään tule pitkiä aikoja kestämään, ennenkuin tulen kotimaatani katsomaan. Arvelen, että eiköhän siellä ole samoja etuja kuin täälläkin. Ja luulen, että onkin, jos vaan käyttää itsensä siellä samalla tavalla kuin täälläkin täytyy käyttäytyä, jos tahtoo jotakin kokoon saada. Sanonhan teille, joilla on hyvät kodit, että on parempi pitää Amerikkaa kotona kuin tulla tänne opettelemaan. Täällä kuitenkin välttämättä tulee kova työnteko ja kovan tarkkuuden noudattaminen käypi välttämättömäksi. Sen, jolla on hyvä koti, on tähden parempi pysyä siellä. Mutta toista on sen, jolla ei ole kotia, ei kortteeria. Hänen ei ole väliä, oli hän sitten idässä taikka lännessä. Hänelle sopii kova Amerikka kodiksi. — En sano sitä kateudella, vaan olen sen täällä siksi havainnut. Luen sanomalehtiä joka päivä ja ettei kuulu erittäin hyviä sanomia miltään kulmalta. Työpaikat ovat täynnä väkeä ja kun toisia on alituisesti tarjolla, niin ei heidän tarvitse maksaa korkeita työpalkkoja. Mutta jos joku kuitenkin haluaa tulla tänne, niin tulkoon; minä en suinkaan tahdo estää ketään onneansa koettamasta.
Tähän kirjoitukseni tällä kertaa päättyköön. Ja lopuksi toivotan kansalaisilleni rakkaassa isänmaassani, etenkin kotipitäjässäni Jalasjärvellä, sekä Vaasan Lehdelle ja sen lukijakunnalle onnellista tulevaisuutta!
A. H. J.