Amuri-maalta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amuri-maalta

Kirjoittanut anonyymi
Lähde: Ilmarinen, 17.6.1870, nro 24, s. 3. Artikkelin verkkoversio.


Amuri-maalta

Strelokista, mihin suomalaiset siirtolaiset viime syksyllä asettuivat, kirjoittaa yksi niistä Joulukuun 15 p. 1869 muun muassa: Ilman-ala ei ole ensinkään vastannut toiveisimme ja unelmiimme tästä maasta. Useammat viikot meillä on ollut melkein joka päivä 10 ja 12 pykälän C. kylmää, eräinä päivinä 17 ja 19 pykälää, jopa 5 p. tätä kuuta 22 pykälääkin, ja sen lisäksi tuima, usein myrskyntapainen luodetuuli, joka tekee kylmyyden tuskalliseksi ja paljon ankarammaksi tuin tavallisesti meillä Suomessa kylmimpinäkin talvipäivinä. Maa on vielä paljas. Joskus sataa lunta muutaman tuuman paksulta, mutta se pian taas häviää puolenpäivän auringon lämpimän paisteen alta, ja tämä tekee pakkasen sitä kolkommaksi ja tuntuvammaksi. Tietysti tämä ilmanlaadun kovuus meitä suuresti vaivaa. Savi-mökkimme ei suojele meitä tuulestakaan; vaan joka puuska menee suoraan seinän läpi, niin että täällä sisälläkin voimme tietää millainen tuuli ulkona käy. Vaikka me koko päiväkauden lämmitämme suurta uuniamme, joka marrask. 19 p. joutui valmiiksi, on ollut päiviä, jolloin vesi on jäätynyt kyynärän päässä siitä. Kun yöllä makaa täysissä vaatteissa, vaippoja ja turkkia yllä ja karvalakki päässä, ja nenä silloin sattuu pistäimään esille, niin heti herää unestaan, sillä pakkanen ja tuuli kouristavat sitä kohta hyvin tuntuvalla tavalla. Kun tuuli joskus kääntyy eteläiseksi, niin päivä on lämmin ja suloinen, kuin kevätpäivä totona; — paha vaan että sellaisia päiviä sattuu niin harvoin. Kesä taas kuuluu olevan sateiden ja sumujen aika. Maa on kirressä vielä Toukokuulla. Mutta enemmän tästä sittenkun itse olemme sitä koettaneet.

Elämämme sillä välin on ja tulee olemaan vaivaloista siirtolais-elämää, — toisella viikolla sahaan lautoja, toisella ajan här’illä puita kotia. Täällä sisällä kumminkin alkaa näyttää vähäsen rattosammalta; toinen toisensa perästä saapi muuttaa makuusijansa kirstultaan tahi laattialta koijuun, ja ennen joulua saavat kaikki oikeita sänkyjä, joita tulee olemaan pitkin kaikkia seiniä, aina kaksi päälitysten. Sitte kaksi viikkoa syömme myöskin pöydässä, — mikä on suureksi huviksi sille, jonka kaksi kuukautta on täytynyt tulla toimeen ilman semmoista.

Prikimme on yhä vielä matkoilla. Kuinka ihmisparat siinä lienevät tulleen aikoin näissä pakkaisissa ja tuulissa, tiesi Jumala. Suurella halulla odotamme prikiä kotia, sillä uudella vuodella loppuu meiltä leipä ja sen pitää tuoman meille uutta jauhoa.

Nahotkasta kirjoittaa sama mies Jouluk. 31 p., että hän ynnä viisi hänen toveriansa jouluksi olivat tulleet sinne, ja kertoo kuinka hauskaa oli taasen nauttia kaikenlaisia sivistyneen elämän mukavuuksia sikäläisten suomalaisten virkamiesten luona. Leipä täytyi heidän ottaa Nahotkasta, ja se oli ihmisten selillä perille kannettava, kun teitä ei ole, joilla voisi ajaa. ”Vaikea aika on esillä”, lopettaa kirjoittaja, ”Jumala sallikoon meidän olla terveinä, niinkuin tähän asti!”

Viimeisessä kirjeessä, helmik. 20 p:ltä, joka, samaten kuin edellisetkin, on ”Hufvudstadsbladissa” julkaistu, kirjoitetaan: Kuinka ihmeellisesti Jumala valvoo ihmisten kohtaloa, olemme näinä päivinä selvästi nähneet. Se sotameisjoukko, joka oli täällä, kutsuttiin muutamia viikkoja sitten kotia, ja me olemme saaneet periä heidän ruokavarat, 8 mattoa jauhoja ja useammat puudat ryyniä, joita ei voitu ottaa mukaan. Ilman tätä avutta olisimme tuskin tulleet toimeen, sillä sitten kun ensimäinen ja toinen kerta tuotiin Nahotkasta jauhoja, on satanut lunta niin runsaalta että sitä on monta kyynärää korkealta metsissä. Koko tammikuun ja puolen tätä kuuta on meitä rasittanut kestävä pakkanen kolmattakymmentä pykälää ja ankarat pohjoistuulet. Vasta muutamat päivät sitten tuli lauhkeampi ilma, mutta tuulet yhä kestää.