Antikainen

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antikainen

Kirjoittanut Oskari Johansson


Katsokaa – taivaalla loimut ne palaa!
Lahtari iskevi selkäämme salaa,
kyliä polttaa,
ja karjan vie,
kotiliedettä raskas
on rahvaalla tie.
Siellä, miss kukoisti elämä uhkee,
kivetkin verisiin kyyneliin puhkee.
   Vaiti on metsä ja puissa on lunta.
   Toiska ei joukkoineen vetele unta –
   myrskynä ryntää
   pistimin nuo,
   lahtarijoukkoon
   se kauhua tuo,
   paniikin vallassa valkoiset oihkaa.
Tänäänkin muistavat kauhulla Toiskaa.
Tänään, kun Toiskamme rautoihin saivat,
muistavat lahtarit kärsityt vaivat.
Punaiset heille
tuhon kun toi,
Karjalan metsissä
uus sävel nyt soi –
sehän se lahtarin mieltä niin kaivaa,
raivohon nostaa, aivoja vaivaa.
   Lahtarituomari katsoo kuin härkä,
   huulet on siniset, niska on märkä,
   Toiska kun seisoo
   ja hymyilee,
   vuoroten hyökkää
   ja torjuelee,
   tuomari tuolillaan vimmassa riehuu,
   silmissään raivo niin pohjaton kiehuu.
Vaan Toiska on Toiska tänäänkin vielä,
silmästä silmään kun katselee siellä
lahtarilaumaa
ympärillään,
hymy jäinen on
terässilmissään,
aseena hällä on sankaruus suuri
ja turvana miljoonajoukkojen muuri.

1936


Lähde: Rakettu on raudalla, tulesta on tuotu: Neuvosto-Karjalan suomenkielistä runoutta vuosilta 1917–1940. 1976. Kokoelman laatineet ja toimittaneet T. Summanen ja A. Mishin. Karjala-kustantamo, Petroskoi.